Tablet-tietokoneet 4. luokan musiikinopetuksessa ja oppilaiden vapaa-ajalla
Authors
Date
2015Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä musiikkitoimintaa oppilaat tekevät vapaa-ajallaan ja millainen tablet-tietokoneilla harjoitettu koulun musiikkitoiminta siirtyy oppilaiden vapaa-aikaan. Tavoitteena on myös selvittää, miten tablet-tietokoneiden käytön määrä ja sisältö vapaa-ajalla kehittyy tutkimusjakson aikana.
Tutkimus toteutettiin vuoden 2014 keväällä. Tutkimusaineisto kerättiin yhdeltä alakoulun neljänneltä luokalta, jonka jokaisella oppilaalla oli käytössään henkilökohtainen tablet-tietokone. Tutkimus toteutettiin järjestämällä oppilaille tablet-tietokoneisiin painottuva 4 kuukauden pituinen tutkimusjakso musiikissa. Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla, haastatteluilla ja tutkijan omista observoinneista. Oppilaat täyttivät kyselylomakkeen tutkimusjakson alussa ja lopussa. Kyselylomakkeiden perusteella valikoitui kahdeksan haastateltavaa, joita haastateltiin tutkimusjakson lopussa. Analyysit tehtiin sekä kvalitatiivisin että kvantitatiivisin metodein.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että musiikinkuuntelu oli suosituinta vapaa-ajan musiikkitoimintaa. Monet oppilaista käyttivät tablet-tietokoneita musiikkitoimintaan vapaa-ajalla, tosin kaikki eivät kuitenkaan siitä kiinnostuneet. Tutkimusjaksolla ei ollut juuri vaikutusta oppilaiden vapaa-ajan musiikkitoiminnan määrään. Oppilaat innostuivat tablet-tietokoneilla eniten luovasta tekemisestä, ja se siirtyi myös monen oppilaan vapaa-aikaan. Oppilaat käyttivät vapaa-ajalla lähinnä koulussa ladattuja musiikkiohjelmia.
Koulussa käytetyt musiikkiohjelmat siirtyivät monelle lapselle vapaa-ajan käyttöön, joten tablet-tietokoneiden musiikkiohjelmiin tulisi panostaa entistä enemmän. Tablet-tietokoneet näyttivät sopivan parhaiten musiikilliseen keksimiseen, kun taas perinteisemmät välineet esimerkiksi yhdessä soittamiseen. Kaikki oppilaat eivät kuitenkaan tablet-tietokoneista innostuneet, ja se on pidettävä mielessä tablet-tietokoneiden opetuskäytössä.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29116]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Tablet-tietokoneiden käyttö ihmisen biologian opetuksessa : tapaustutkimus 9. luokan oppilailla
Hytönen, Teija (2015)Tutkimuksessa selvitettiin tablet-tietokoneiden opetuskäytön vaikutuksia bio-logian sisältötietojen oppimiseen ja syvällisempään ymmärtämiseen. Lisäksi selvitettiin, millaisia vaikutuksia tablet-tietokoneiden käytöllä on ... -
Suomalaisten viidennen luokan oppilaiden fyysinen aktiivisuus liikuntatunneilla ja vapaa-ajalla
Suhonen, Sami; Valtanen, Leevi (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuinka suuri osuus liikuntatunnilla ja vapaa-ajan aikaisella fyysisellä aktiivisuudella on suomalaisten viidennen luokan oppilaiden viikoittaisesta kokonaisaktiivisuudesta. ... -
Musiikkikasvatusteknologian käyttö, merkitys ja käyttöön tarvittavat valmiudet peruskoulun musiikinopetuksessa
Broman, Helene; Veijonen, Sonja (2016)Tutkimuksen tavoitteena on selvittää musiikkia opettavien opettajien ja teknologiapainotteisen ryhmän luokanopettajaopiskelijoiden musiikkikasvatusteknologisia valmiuksia ja miten musiikkikasvatusteknologiaa on käytetty ... -
Tapaustutkimus sukupuolitietoisesta kasvatuksesta peruskoulun viidennen luokan musiikinopetuksessa
Pitkänen, Anniina (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten sukupuolitietoinen kasvatus näkyy ja miten sukupuolten tasa-arvo toteutuu peruskoulun viidennen luokan musiikintunneilla. Aihetta oli tärkeää tutkia, koska musiikissa ... -
Miksaamisen pedagogiikka peruskoulun ja lukion musiikinopetuksessa
Harju, Lari (2024)Tämä kandidaatintutkielma kokoaa tutkimuksia musiikkiteknologian ja luovan tuottamisen pedagogiikan saralta ja tekee niistä johtopäätöksiä miksaamisen opettamisen mahdollisuuksiin, joilla myös pyritään vastaamaan voimassa ...