Opettajaopiskelijan ammatti-identiteetti pedagogiikan, didaktiikan ja aineenhallinnan ammattilaisena
TIIVISTELMÄ
Karjalainen, Hanna. 2015. Opettajaopiskelijan ammatti-identiteetti pedagogiikan, didaktiikan ja aineenhallinnan ammattilaisena. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos.
Tutkimuksessa tarkastellaan luokanopettajiksi ja erityisopettajiksi opiskelevien ammatti-identiteettiä. Opettajan ammatti-identiteetin nähdään juontuvan siitä, miten hän arvottaa aineenhallintaa, pedagogiikkaa ja didaktiikkaa ammatissaan. Tutkimuksessa selvitetään, mitä opetuksen osa-aluetta opettajaopiskelijat pitävät ammatissaan tärkeimpänä: aineenhallintaa, pedagogiikkaa vai didaktiikkaa. Lisäksi tarkastellaan miten valitut tekijät, sukupuoli, opetuskokemus ja sivuaineopinnot, tähän vaikuttavat.
Tutkimus on määrällinen ja aineisto koottiin kyselylomakkeen avulla. Ai-neisto kerättiin syksyllä 2013 Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitoksen syventävien opintojen tutkimusmetodiikan ja -viestinnän kurssin oppimistyö-nä. Tutkimukseen osallistui 67 opiskelijaa. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin.
Koko vastaajajoukkoa tarkasteltaessa opettajaopiskelijat pitivät pedagogiikkaa tärkeimpänä osana työtään ja aineenhallintaa vähiten tärkeänä. Suku-puolella havaittiin olevan yhteys opiskelijoiden ammatilliseen identiteettiin. Miehet pitivät aineenhallintaa tärkeämpänä, kuin naiset. Naiset kokivat miehiä useammin pedagogiikan opetuksen tärkeimmäksi osaksi. Miehet pitivät kaikkia kolmea opetuksen osa-aluetta yhtä tärkeänä, naiset korostivat pedagogiikkaa. Aineenhallintaa he pitivät vähiten tärkeänä. Opetuskokemuksen ja ammatti-identiteetin välillä ei havaittu olevan yhteyttä. Sivuaineopintojen suhteen eroa havaittiin vain kahden sivuaineryhmän välillä.
Avainsanat: opettajaopiskelija, ammatti-identiteetti, pedagogiikka, didaktiikka, aineenhallinta
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Vuorovaikutuksen merkitys kemian aineenopettajaopiskelijoiden välillä opettajaidentiteettiä muodostettaessa
Betancourt, Sonja (2017)Tutkimuksessa selvitettiin opetusharjoitteluvuoden aikaista kemian aineenopettajaopiskelijoiden välistä vuorovaikutusta ja opettajaidentiteetin rakentumista sekä näihin liittyviä harjoittelijoiden kokemia ongelmia. ... -
Metaforia, piirroksia ja akronyymeja : työkaluja kieltenopettajan käyttöteorian rakentamiseen ja vahvistamiseen ohjatussa harjoittelussa
Määttä, Olli; Wallinheimo, Kirsi; Salo, Olli-Pekka (Jyväskylän yliopisto; eNorssi - Opettajankouluttajien yhteistyöverkosto, 2020) -
Who am I? : the teacher identity construction of student teachers
Vuori, Lasse (2015)Opettajaidentiteetti on tutkimusaiheena varsin ajankohtainen ja viime vuosina huomiota on aiempaa enemmän alettu kiinnittää myös opettajaopiskelijoiden ammatti-identiteettiin, sillä tämän rakennusprosessin osatekijät ... -
Okei, mä pystyn tähän : luokanopettajaksi opiskelevien kokemuksia opettajaksi kasvamisesta
Kantonen, Kati (2020)Tämän tutkimuksen tehtävänä oli kuvata kuinka luokanopettajaksi opiskelevat ovat kasvaneet opettajiksi Jyväskylän yliopiston ilmiölähtöisen luokanopettajakoulutuksen aikana. Tutkimuksessani tavoite oli luoda kuvaus siitä, ... -
Constructing Teacher Self in a Dialogue between Multiple I-Positions : A Case from Teacher Education
Arvaja, Maarit (Routledge, 2023)This study approached preservice teacher identity by drawing on Dialogical Self theory and especially the notion of I-position. The study explored how one preservice subject teacher, Aino, constructed her I-position as a ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.