Show simple item record

dc.contributor.advisorToivanen, Pekka
dc.contributor.authorSvart, Tiia
dc.date.accessioned2015-01-15T09:30:36Z
dc.date.available2015-01-15T09:30:36Z
dc.date.issued2014
dc.identifier.otheroai:jykdok.linneanet.fi:1465282
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/45091
dc.description.abstractTutkimuksessa selvitetään musiikinopetuksen vaikutuksia romanioppilaiden kouluviihtyvyyteen ja -motivaatioon sekä musiikinopetuksen ja laajemmin musiikin osuutta romaninuorten kulttuuriidentiteetin tukemisessa. Tutkimuksen pohjana avataan romanikulttuurin keskeisimpiä osa-alueita sekä selvitetään kouluviihtyvyyden, oppimismotivaation ja kulttuuri-identiteetin käsitteitä. Tutkimusaineisto on koottu yhdeksän teema-haastattelun avulla. Haastateltavat nuoret olivat 13-26 –vuotiaita, pääosin yläkoulussa tai ammattikoulussa opiskelevia pohjanmaalaisia ja eteläsuomalaisia nuoria. Joukossa oli myös kaksi työssäkäyvää sekä yksi ammattikorkean päättänyt henkilö. Lisäksi haastattelin yhtä romanimiestä romanimusiikkiin ja hengelliseen musiikkiin liittyen. Käsittelin tyttöjen ja poikien haastatteluja pääasiassa yhdessä, mutta jonkin verran myös erikseen teema-alueesta riippuen. Koska ikä-jakauma oli kuitenkin melko laaja, en käyttänyt ikäkausijaottelua. Tutkimuksen tulosten perusteella musiikinopetus edistää romanioppilaiden kouluviihtyvyyttä, mutta liittyy kuitenkin useimmiten suurempaan kouluviihtyvyyteen vaikuttavaan kokonaisuuteen, jonka tekijöitä ovat mm. koulutoverit, muut taito- ja taideaineet, itselle mieluisat lukuaineet, opettajat sekä oma motivaatio opiskeluun. Myöskään oppimismotivaatioon musiikintunnit eivät tutkimuksen tulosten perusteella vaikuta yksinään merkittävästi, mutta sen koetaan muiden taito- ja taideaineiden ohella edistävän opiskelumotivaatiota akkuja lataavan luonteensa ansiosta. Suurin opiskelumotivaatioon vaikuttava tekijä on sen sijaan tulevaisuus – hyvin hoidettu peruskoulu takaa jatko-opiskelupaikan ja sitä kautta työpaikan aikuisuudessa. Musiikki koetaan kuitenkin olennaiseksi osaksi kulttuuriidentiteettiä; etenkin laulamista harrastetaan paljon, ja joissakin tapauksissa laulamisen musiikintunneilla koetaan myös vahvistavan omaa identiteettiä romanina.fi
dc.format.extent1 verkkoaineisto (72 sivua)
dc.format.mimetypeapplication/pdf
dc.language.isofin
dc.rightsThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.en
dc.rightsJulkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.fi
dc.subject.otherromanit
dc.subject.otherkouluviihtyvyys
dc.subject.otheroppimismotivaatio
dc.subject.otherkulttuuri-identiteetti
dc.titleMusiikinopetus romanioppilaiden koulunkäyntiä ja kulttuuri-identiteettiä tukemassa
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-201501151112
dc.type.ontasotPro gradu -tutkielmafi
dc.type.ontasotMaster’s thesisen
dc.contributor.tiedekuntaHumanistinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Humanitiesen
dc.contributor.laitosMusiikin laitosfi
dc.contributor.laitosDepartment of Musicen
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.oppiaineMusiikkikasvatusfi
dc.contributor.oppiaineMusic Educationen
dc.date.updated2015-01-15T09:30:37Z
dc.rights.accesslevelopenAccessfi
dc.type.publicationmasterThesis
dc.contributor.oppiainekoodi3052
dc.subject.ysoromanit
dc.subject.ysoromanikulttuuri
dc.subject.ysokoulu
dc.subject.ysokouluviihtyvyys
dc.subject.ysooppiminen
dc.subject.ysomotivaatio
dc.subject.ysokulttuuri-identiteetti
dc.subject.ysoidentiteetti
dc.subject.ysomusiikki
dc.subject.ysoopetus
dc.format.contentfulltext
dc.type.okmG2


Files in this item

Thumbnail

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record