Romanioppilas liikuntatunnilla : seitsemän romaninuoren kokemuksia ja näkemyksiä koululiikunnasta
Authors
Date
2014Vive-Annika Ronkainen. 2014. Romanioppilas liikuntatunnilla - Seitsemän romaninuoren kokemuksia ja näkemyksiä koululiikunnasta. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, Liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma, 82 s., 1 liite.
Romanikulttuurin erityispiirteistä pukeutuminen ja häveliäisyys vaikuttavat erityisesti julkisilla paikoilla tapahtuvaan liikuntaan osallistumiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata seitsemän yläkoulussa ja perusopetuksen lisäopetuksessa opiskelevan romaninuoren kokemuksia ja viihtymistä koululiikunnassa.
Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja siinä käytettiin fenomenologis-hermeneuttista lähestymistapaa. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla, joiden pääteemoina olivat liikunnan merkitys ja harrastaminen, viihtyminen koulun liikuntatunneilla, koululiikuntakokemukset, liikuntamotivaatio, sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja romanikulttuurin erityispiirteiden yhteydet koululiikuntaan osallistumiseen.
Tulosten mukaan romanioppilaiden koululiikuntakokemuksiin ovat yhteydessä sisäiset eli oppilaasta itsestään sekä ulkoiset eli muista oppilaista, opettajasta, vanhemmista ja ympäristöstä johtuvat tekijät. Myönteisiin kokemuksiin vaikuttivat oppilaan oma fyysinen pätevyys sekä oppilaiden keskinäinen sosiaalinen yhteenkuuluvuus, hyväksytyksi tuleminen ja toimivat vuorovaikutussuhteet oppilasryhmässä. Kielteisiin kokemuksiin ja viihtymättömyyteen liikuntatunneilla liittyivät oppilaiden kokema puutteellinen autonomia, kuumuus ja huono sää. Myös opettajalla oli keskeinen, monitahoinen yhteys romanioppilaiden koululiikuntakokemuksiin.
Tutkimustulosten perusteella romanikulttuuri ei estä koululiikuntaan osallistumista. Romanikulttuurin erityispiirteet edellyttävät julkisilla paikoilla liikuttaessa romaninuorilta romanivaatteiden käyttämistä sekä opettajalta ylimääräistä selvitystyötä uinninopetuksen yhteydessä. Jatkotutkimusaiheina voisi olla romanioppilaiden ja valtaväestön oppilaiden vuorovaikutussuhteet liikuntatunneilla sekä romanivanhempien suhtautuminen koululiikuntaan ja liikuntaan yleensä.
Avainsanat: romanikulttuuri, koululiikunta, kokemus
...
Vive-Annika Ronkainen. 2014. The Roma student in Physical Education - The experiences and views of seven Roma students on physical education. Department of Physical Education, University of Jyväskylä, Master´s thesis, 82 pp., 1 appendix.
The special characteristics of the Roma culture of dressing and coyness affect participation in physical education, especially in public places. The objective of this study was to describe and understand the physical education experiences of seven young Roma students in upper comprehensive school and additional lessons of the basic education.
This study was conducted via qualitative themed interviews with a phenomenological hermeneutic approach. The main themes were the significance of sports, sports as a hobby, general attitude on school’s sports education, experiences of school physical education, motivation to do sports, social cohesiveness and the effects of the special characteristics of Roma culture on participating in physical education.
The results showed that the experiences of the Roma students in physical education classes were affected by both internal factors, originating from the student, and external factors, such as other students, teachers, parents and the environment. The positive experiences were linked to factors such as physical capability and acceptance by fellow students; whereas negative feelings were most often connected to the students’ insufficient autonomy, heat and bad weather. The teacher also had a fundamental and complex role in the physical education experience of the Roma students.
The study showed that while Roma culture does not prevent participation in school’s physical education, it requires acceptance of Romani clothes in certain situations and involves additional preparations from the teacher. Follow-up research themes could be the interpersonal relations of Roma students with others and the attitudes of Roma parents towards school’s physical education and to sports in general.
Key words: Roma culture, physical education at school, experience
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29134]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamisesta yläkoulun liikuntatunnilla : liikuntapedagogiikan aikuiskoulutuksen maisteriohjelmasta valmistuvien opiskelijoiden kokemuksia ja näkemyksiä
Paajanen, Samu; Ylitalo, Pyry (2024)The aim of the study was to explore the experiences and perceptions of students graduating from the master's level adult education program in physical education regarding teaching social and emotional skills in upper ... -
Musiikinopetus romanioppilaiden koulunkäyntiä ja kulttuuri-identiteettiä tukemassa
Svart, Tiia (2014)Tutkimuksessa selvitetään musiikinopetuksen vaikutuksia romanioppilaiden kouluviihtyvyyteen ja -motivaatioon sekä musiikinopetuksen ja laajemmin musiikin osuutta romaninuorten kulttuuriidentiteetin tukemisessa. Tutkimuksen ... -
Lukiolaisten tyttöjen kokemuksia koululiikunnasta ja minäkuvasta
Huhtala, Jenna (2022)Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää miten koululiikunta vaikuttaa nuorten ajatuksiin ja käsityksiin omasta itsestä lukiolaisten tyttöjen näkökulmasta tarkasteltuna. Tavoitteena oli pyrkiä ymmärtämään koululiikuntaan ... -
Liikuttaako koululiikunta? : kuudesluokkalaisten kokemuksia koululiikunnasta
Jalonen, Sanna-Mari (2021)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää kuudesluokkalaisten koululiikuntakokemuksia. Suomalaisten lasten ylipaino on lisääntynyt, kestävyyskunto heikentynyt ja liikkumattomuudesta johtuvat ongelmat yleistyvät. ... -
"Sai vähän nauraakin" : koulukotinuorten kokemuksia koululiikunnasta
Savilampi, Henna (2004)