Rapid early improvement in the treatment of insomnia with ACT-based group intervention and the factors linked to improvement

Abstract

Unettomuus on yleinen ongelma, johon liittyy muun muassa kohonnut riski sairastua muihin mielenterveyden häiriöihin sekä somaattisiin sairauksiin. Hyväksymis- ja omistautumisterapiaa ei ole vielä juuri tutkittu unettomuuden hoidossa, vaikka se on todettu tehokkaaksi hoidoksi moniin muihin ongelmiin. Myöskään nopeaa hyötymistä ei ole tutkittu aiemmin unettomuuden hoidossa, vaikka kyseinen ilmiö on löydetty muun muassa mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa.

Hyväksymis- ja omistautumisterapiaan pohjautuva ryhmäinterventio koostui yhdestä puhelinistunnosta ja viidestä viikoittaisesta ryhmäistunnosta. Tässä käytetään aineistona 54 intervention läpikäyneeltä osallistujalta intervention alussa, puolivälissä ja lopussa kerättyä kyselylomakedataa, sekä unipäiväkirjoja, joita osallistujat täyttivät ennen interventiota ja sen ajan. Kaiken kaikkiaan tässä käsitellään 12 uni-, oire- ja prosessimittarilla kerättyjä tietoja. Osallistujat jaettiin hyötyneisiin, muuttumattomiin ja taantuneisiin unettomuuden vaikeusasteen mukaan käyttäen Reliable Change Index –metodia (Jacobson & Truax, 1991). Näistä ryhmistä muodostettiin nopeat hyötyjät (n = 5), muut hyötyjät (n = 16) ja hyötymättömät (n = 25), joita vertailtiin muiden mittareiden suhteen yksisuuntaisella varianssianalyysilla.

Kaiken kaikkiaan 15.2 % osallistujista hyötyi interventiosta nopeasti, eli kahden ensimmäisen ryhmäistunnon aikana, ja 45.7 % intervention loppuun mennessä. Nopeat hyötyjät eivät eronneet muista hyötyjistä tai hyötymättömistä taustatekijöiden, persoonallisuuden tai muiden ennen interventiota mitattujen tekijöiden suhteen, unettomuuden vaikeusaste mukaan lukien. Nopeiden hyötyjien ja muiden hyötyjien välillä ei ollut intervention lopussa eroa unettomuuden vaikeusasteessa tai muissa muuttujissa, vaikka molemmat ryhmät erosivat hyötymättömistä useissa muuttujissa.

Tutkimus osoitti, että nopeaa hyötymistä voi tapahtua myös unettomuuden hoidossa ja että hyväksymis- ja omistautumisterapiapohjainen ryhmäinterventio unettomuuteen voi johtaa kliinisesti merkitsevään hyötymiseen. Tämä tutkimus ei löytänyt hyötymistä ennustavia tai selittäviä tekijöitä, eikä myöskään hyödyn pysyvyyttä tarkasteltu. Tulevaisuudessa tulisi tarkastella muita mahdollisia hyötymistä selittäviä tekijöitä sekä hyödyn pysyvyyttä.

Insomnia is a common problem that is linked with e.g. elevated risk for other mental disorders and medical problems. Acceptance and commitment therapy (ACT) has not been studied much in the treatment of insomnia although it has been found efficient with a variety of disorders. Also, it has not been studied if early improvement occurs in the treatment of insomnia, even though it has been found in the treatment of e.g. depression and anxiety disorders.

ACT-based group intervention consisted of one individual phone session and five weekly group sessions. Here data from 54 participants is used. Participants completed sleep diary before and during the intervention and completed self-evaluation measures before, in the middle of and after the intervention. All in all, data from 12 measures of sleep, symptoms, and processes are examined here. Participants were divided into the groups of improved, unchanged or deteriorated according to the change in the severity of insomnia using the Reliable Change Index –method (Jacobson & Truax, 1991). Based on these groups, the groups of rapid early responders (n = 5), other responders (n = 16), and nonresponders (n = 25) were formed and then compared using one-way analysis of variance.

In total 15.2 % of the participants improved rapidly, i.e. during the first two sessions, and 45.7 % by the end of the intervention. The rapid early responders did not differ from the other responders and the nonresponders in demographic factors, personality traits or in any of the measures used in the first assessment, including the severity of insomnia. Additionally, the rapid early responders did not differ from the other responders at the end of the intervention in the severity of insomnia, in other factors, or in the change in any other measure. However, those who improved rapidly or during the whole intervention differed from the nonresponders at the end of the intervention.

This study shows that early improvement can occur in the treatment of insomnia and that ACT-based group intervention for insomnia can lead into clinically significant improvement. Here no predicting or explaining factors were found and also the persistence of improvement was not investigated. Future research should investigate other possible explaining factors of the improvement and the persistence of the improvement.