"Uisin jos voisin" : kahdeksasluokkalaisten tyttöjen kokemuksia koulun uintitunneista
Päivämäärä
2014Tuulia Ahola & Emma Junnila (2014). ”Uisin jos voisin”: Kahdeksasluokkalaisten tyttöjen kokemuksia koulun uintitunneista. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, Liikun-tapedagogiikan pro gradu -tutkielma, 61s., 2 liitettä.
Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, mitkä tekijät lisäävät tai vähentävät kahdeksas-luokkalaisten tyttöjen halua osallistua koululiikunnan uintituntiin. Tavoitteemme oli myös ymmärtää oppilaita paremmin ja saada omaan opetustyöhön uutta näkökulmaa oppilaiden uintimotivaation parantamiseksi.
Työmme toteutettiin laadullisena tutkimuksena, koska halusimme kuulla nuorten kokemuksia, saada heidän ajatuksensa esille ja näin kuvata todellista elämää. Tutkimukseen osallistui 38 kahdeksannen luokan tyttöä. Tutkimusjoukoksi valikoituneet oppilaat kirjoittivat esseen omis-ta koulu-uintikokemuksistaan aiheesta: ”Pohdi, mitkä tekijät lisäävät tai vähentävät haluasi osallistua koulun uintitunneille”.
Ainekirjoituksista kertyi 50 sivua aineistoa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällön-analyysillä. Teemoittelun ja tyypittelyn keinoin aineisto koottiin johtopäätösten tekoa varten. Johtopäätöksiä koeteltiin vielä hermeneuttisen kehän avulla.
Tulokset osoittivat koulun uintituntien ongelmakohtien olevan moniselitteiset. Tutkimukses-samme nousi esille kuusi uintitunnin motivaatioon vaikuttavaa tekijää. Nämä olivat käytännöt, ulkonäkö, sosiaaliset suhteet, epämukavuustekijät ja arviointi. Monet näistä uintimotivaatioon yhteydessä olevista tekijöistä liittyivät murrosikään. Myös yhteiskunnan luomat paineet nuorten ulkonäön suhteen vaikuttivat uintimotivaatioon negatiivisesti. Opettajilla on kuitenkin paljon mahdollisuuksia vaikuttaa oppilaiden motivaatioon. Erityisesti ryhmän ilmapiiri nousi tutkimuksessamme yhdeksi merkittävimmäksi uintimotivaatioon positiivisesti vaikuttavaksi tekijäksi.
...
Tuulia Ahola & Emma Junnila (2014). ”I would swim if I could”: Experiences girls on the 8th grade went through on school swimming lessons. Department of Sport Sciences, University of Jyväskylä, Master´s thesis, 61 p., 2 appendicies.
The aim of our research was to detect which factors increase or decrease the girls’ willingness to participate in school swimming classes. We chose this subject for the reason the girls of high school age participate in the physical education swimming lessons sadly a way too little and irregularly. In addition studies show swimming being one of the most unpleasant PE sport. Our research was carried out as a quality study of a selection of students who wrote an essay of their own swimming experiences in school. The results showed the challenges and problems areas of school swimming being ambiguous. The challenges are mainly the adolescence but also the society the youth is surrounded by with its pressures on the look, the group dynamics and the feeling of safety in a group, and the school rules. Teenagers don’t feel comfortable showing their changing bodies off. The focus on what you look like nowadays resulting in having to put make-up on and do one’s hair in a hurry do not help the situation. One feeling safe in a group can however change the swimming experience to a pleasant workout time.
...
Muu nimeke
Kahdeksasluokkalaisten tyttöjen kokemuksia koulun uintitunneistaMetadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Murrosikäisten tyttöjen ajatuksia ja kokemuksia sosiaalisen median yhteydestä kehonkuvaan
Karttunen, Taia (2020)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää murrosikäisten tyttöjen ajatuksia ja kokemuksia sosiaalisen median ja kehonkuvan yhteydestä. Päädyin tarkastelemaan ilmiötä neljän tutkimuskysymyksen kautta. Ensin ... -
Liikuntatehtäviä kotiläksyinä : koulun ulkopuolella tapahtuva oppiminen opetuksen tukena tyttöjen liikunnassa
Kääpä, Mari; Hirvensalo, Mirja; Palomäki, Sanna; Valleala, Ulla Maija (Liikuntatieteellinen Seura ry, 2017)Tässä liikuntaläksykokeilussa tutkittiin, miten erilaiset liikunnalliset kotitehtävät, liikuntaläksyt, toteutuivat koululiikunnan osana ja miten oppilaat kokivat liikuntaläksyt sekä oman osallisuutensa niiden tekemisessä. ... -
5.-9.-luokkalaisten tyttöjen ja poikien väliset erot tavoiteorientaatiossa ja kykyuskomuksissa ja niiden trendit
Hiukka, Pirta (2014)Pirta Hiukka (2014). 5.-9. luokkalaisten tyttöjen ja poikien väliset erot tavoiteorientaatiossa ja kykyuskomuksissa ja niiden trendit. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, liikuntapedagogiikan pro gradu-tutkielma, ... -
Heikosti liikuntaan motivoituneiden 9. luokan tyttöjen liikuntasuhde ja liikkujatyypit
Pirnes, Jemina (2020)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää heikosti liikuntaan motivoituneiden 9. luokan tyttöjen kokemaa liikuntasuhdetta. Tavoitteena oli selvittää, mitä heikosti liikuntaan motivoituneet tytöt ajattelevat ... -
Lukiolaisten tyttöjen kokemuksia koululiikunnasta ja minäkuvasta
Huhtala, Jenna (2022)Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää miten koululiikunta vaikuttaa nuorten ajatuksiin ja käsityksiin omasta itsestä lukiolaisten tyttöjen näkökulmasta tarkasteltuna. Tavoitteena oli pyrkiä ymmärtämään koululiikuntaan ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.