"Täällä on mun koti, Venäjä mun kotimaa" : perhesiteen perusteella Suomeen kaksikulttuuriseen liittoon muuttaneiden venäläisnaisten kotoutumiskokemuksia ja suomalainen kotouttamispolitiikka
Tutkimuksessani olen selvittänyt, millaisia kotoutumiskokemuksia on perhesiteen perusteella Suomeen muuttaneilla pääkaupunkiseudulla asuvilla venäläistaustaisilla naisilla, jotka elävät tai ovat eläneet kaksikulttuurisessa liitossa, ja miten heidän käytännön kokemuksensa vastaavat hallinnon kotoutumistavoitteita ja kotouttamispolitiikkaa. Omakohtaisten kokemusten selvittämiseksi olen käyttänyt aineistonkeruumenetelmänä haastattelua. Haastattelin tutkimustani varten yhdeksää naista. Aineistooni kuuluu myös kotoutumiseen liittyviä lakeja ja poliittisia ohjelmia, joista olen johtanut kysymyksiä haastattelurunkooni. Lisäksi haastattelurungossa on kysymyksiä liittyen venäläisyyden, sukupuolen ja perheen vaikutuksiin kotoutumisessa. Niiden laatimisessa olen käyttänyt apuna myös aiempaa tutkimusta. Käyttämäni analyysimenetelmä on teoriaohjaava sisällönanalyysi, joka on merkityksenantoja tarkasteleva menetelmä. Siinä aiempi tieto toimii apuna analyysin edetessä.
Tutkimukseni tulokset osoittavat, että kotouttamispoliittiset tavoitteet ja haastateltavien kotoutumistavoitteet ovat lähtökohtaisesti varsin yhtenevät, ja haastateltavat pyrkivät toteuttamaan hallinnon suosimaa akkulturaatioasennetta – integraatiota. Tavoitteiden saavuttamiseen vaikuttavat monet eri tekijät, kuten kotoutumista edistävät toimenpiteet, jotka ovat useimman haastateltavan kohdalla auttaneet, mutta joidenkin kohdalla myös vaikeuttaneet kotoutumista. Lisäksi kotoutumiseen vaikuttavat etnisyyden lisäksi henkilökohtaiset ominaisuudet, jotka vaikuttavat siihen, miten itse pyrkii kotoutumaan sekä siihen, miten maahanmuuttaja otetaan yhteiskunnan suunnalta vastaan. Kotoutumisessa vuorovaikutteisuudella onkin keskeinen merkitys. Kotoutumistavoitteiden saavuttamista ovat vaikeuttaneet kokemukset ympärillä olevien ihmisten varautuneista, joskus jopa negatiivisista, asenteista venäläisiä tai ulkomaalaisia kohtaan. Tämä ilmentää aukkoa hallinnon asenteiden ja maahanmuuttajien arkitasolla kohtaamien asenteiden välillä. Kotoutumisen jatkuvuudesta ja vuorovaikutteisuudesta johtuen kotoutuja voi kokea muutosta etnisyydessä ja kulttuurissa, ja kokea olevansa yhtä aikaa venäläinen ja suomalainen. Perheen ja puolison merkitys kotoutumisessa on keskeinen. Myös sukupuolella sekä Suomen ja Venäjän erilaisiksi koetuilla sukupuolijärjestelmillä on, haastateltavasta riippuen, ollut vaikutusta kotoutumiseen. Hallinto on huomioinut perheen ja sukupuolen vaikutuksen kotoutumiseen kapea-alaisesti.
Kotoutuminen on monimutkainen ja jatkuva ilmiö, jossa elämän eri osa-alueet ja niillä tapahtuvat vuorovaikutusprosessit vaikuttavat toinen toisiinsa yksilöstä riippuen. Eri osa-alueiden painoarvojen sekä osa-alueiden välisten kytkösten merkitykset ovat yksilökohtaisia.
...
Alternative title
Perhesiteen perusteella Suomeen kaksikulttuuriseen liittoon muuttaneiden venäläisnaisten kotoutumiskokemuksia ja suomalainen kotouttamispolitiikkaKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
After Integration Training : Variation in profiles and investment in Finnish as a second language
Seppälä, Tanja (Estonian Association for Applied Linguistics, 2024)This study examines adult migrants’ situation in Finland one year after completing Integration Training, a year-long full-time labour market training. Narrative inquiry, influenced by the core story approach, is applied ... -
Immigrant integration and policy framework : an analysis on the impact of integration policies of immigrants within Finland and their economic influence within the welfare state
Mwacharo, Salome Safo (2018)The purpose of this thesis is to find out how the implementation of immigrant integration policies have affected immigrants and whether in turn, this has had an effect within the Finnish economic sector. This paper ... -
Social Integration Through Sport in a Cross-Cultural Setting : Stories from Refugees Living in Central Finland
Moyo, Langa (2018)Finland has rapidly become a desirable and popular destination for migrants and refugees seeking a better life fleeing from factors of societal discrimination, inequalities and oppressive regimes. In the advent of the ... -
Russkoâzyčnye immigranty v Finlândii : narrativnyj podhod k izučeniû akkul'turacionnogo processa
Pylkäs, Marja (2011)Suomeen saapuvista maahanmuuttajista suurin osa on venäjänkielisiä, ja suurimmat maahanmuuton syyt ovat työperäinen maahanmuutto, paluumuutto sekä muutto suomalaisen puolison luokse. Maahanmuuttajan saavuttua Suomeen ja ... -
Näkökulmia opetuksen ja koulutuksen uudistamiseen
Vaarala, Heidi; Kyckling, Erja (Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto; Kielikoulutuspolitiikan verkosto, 2019)