Kuinka esikouluikäiset lapset pääsevät vaikuttamaan päiväkodin pedagogiseen suunnittelutyöhön : tapaustutkimus lapsilähtöisyyden eri ilmenemismuodoista yksityisessä päiväkodissa
Tiivistelmä. Häggman, Nina. 2014. Kuinka esikouluikäiset lapset pääsevät vaikuttamaan päiväkodin suunnittelutyöhön, tapaustutkimus lapsilähtöisyyden ilmenemismuotoja yksityisessä päiväkodissa. Varhaiskasvatustieteen kandidaatin tutkielma. Kasvatustieteiden laitos. Jyväskylän yliopisto. 30 sivua + liitteet.
Lapsilähtöisyys on paljolti pinnalla oleva ilmiö, mutta se käsitetään eri päiväkodeissa hyvin eri tavalla. Opintoihini kuuluvissa päiväkotiharjoitteluissa olen huomannut, että lapsilähtöisyys on lähes poikkeuksetta tilan antamista lapsille esimerkiksi musiikkituokion laulun valitsemisessa tai liikuntaleikin päättämisessä. Lasten todellinen mahdollisuus vaikuttamiseen ja päiväkotiympäristön kehittämiseen voi olla hyvin pieni. Haluan tutkia niitä keinoja, joilla päiväkodit tuovat lapsilähtöisyyttään näkyviin etenkin suunnittelun näkökulmasta; kuinka lapset pääsevät osaksi suunnittelu- ja kehitystyötä.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on löytää niitä keinoja, joilla esikouluikäiset lapset pääsevät osallisiksi päiväkodin arkeen? Pääongelmana tutkimuksessa on, kuinka esikouluikäiset lapset pääsevät vaikuttamaan esikoulun pedagogiseen suunnitteluun. Tätä kysymystä avataan alakysymyksillä, jotka vievät lähemmäs lapsilähtöisyyden arkea: Millaisia vaikuttamisen keinoja lapsilla ilmenee päiväkodin arjessa, millä tavoin lastentarhanopettaja ja sosiaalikasvattaja kokevat lapsilähtöisyyden ja lasten vaikuttamisen mahdollisuudet sekä kuinka lapset kokevat voivansa vaikuttaa päiväkodin toimintaan? Tutkimuksessa tarkastellaan sekä lastentarhanopettajan ja sosiaalikasvattajan että esikouluikäisten lasten omia kokemuksiaan lapsilähtöisyyden keinoista. Lastentarhanopettaja ja sosiaalikasvattaja myös kuvailevat käsityksiään lapsilähtöisyydestä ja tavoitteitaan lasten osallisuuden tukemiseen.
Tutkimustulokset osoittivat päiväkotihenkilöstön olevan kehittämässä työskentelytyyliään kohti lapsilähtöisempää arkea. Tämä tilanne näkyi huomion kiinnittämisessä lapsilähtöisyyteen arjessa, henkilöstön välisessä keskustelussa lapsilähtöisyyden käytöstä sekä ammattitaitoa kehittävien koulutusten hyödyntämisenä. Toisaalta, paine lapsilähtöisyyteen aiheutti päiväkotihenkilöstössä myös negatiivisia tunteita; oman työskentely tuntui riittämättömältä ja lasten ideoiden huomioiminen arjessa vähäiseltä. Lasten kokema lapsilähtöisyys ja vallan jakautuminen näyttää olevan haastavampaa. Lapset mainitsivat haastatteluissa vain niitä vaikuttamisen alueita, joista heillä ennestään oli jo kokemusta – lapset eivät osanneet nimetä niitä alueita, joilla he tahtoisivat enemmän päätösvaltaa. Lasten kokemusten merkitys päiväkodin lapsilähtöisyyden kehittymisessä on ilmeinen. Työskentelyn tulee sallia lapsille enemmän vaikuttamisen kokemuksia, jolloin lapset saavat tästä lisää käytännön taitoa omaan päätöksentekoon.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5315]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Päiväkodin pienryhmätoiminta ja lasten osallisuus
Kangas, Kaisa-Sisko (2013)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä hyötyjä ja haasteita päiväkodin pienryhmätoimintaan liittyy. Lisäksi tässä tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita siitä, millä tavoilla lasten osallisuus toteutuu päiväkodin ... -
Lapsen fyysinen kiinnipito päiväkodissa : kyselytutkimus päiväkodin työntekijöiden käsityksistä ja kokemuksista
Munter, Emilia (2014)Lapsen fyysinen kiinnipitäminen on saanut viime aikoina huomiota mediassa ja puhuttanut sekä vanhempia että päiväkodissa ja koulussa työskenteleviä. Tutkimus lapsen fyysisestä kiinnipitämisestä on vähäistä ja valtakunnallista ... -
Lapsi subjektina päiväkodissa : lasten kokemuksia toimijuutensa mahdollisuuksista päiväkodin arjessa
Puolanne-Pajarinen, Outi (2001) -
"Lapset päättää ja aikuinen kuuntelee" : lasten näkemyksiä varhaiskasvatustoiminnasta
Levo, Mervi (2019)Tässä tutkimuksessa selvitettiin lasten ajatuksia varhaiskasvatuksen toiminnasta. Lapsia pyydettiin kertomaan, millaisista asioista he varhaiskasvatuksen toiminnassa pitävät ja mistä he eivät pidä sekä ideoimaan myös uusia ... -
Lapsen osallisuuden toteutuminen lastensuojelun tarpeen arviointiprosessissa
Holmström, Anniina (2020)Kandidaatintutkielmassani tavoitteena on saavuttaa laajempaa ymmärrystä siitä, miten lastensuojelun tarpeen arviointiprosessi tulee tehdä, jotta lapsen osallisuus toteutuu siinä. Lapsella on lainsäädännöllisesti vahvat ...