Monilääkityksen ja kipulääkkeiden käytön yhteys liikkumiskykyyn lonkkamurtumasta toipuvilla yli 60-vuotiailla henkilöillä

Anu Antikainen (2013). Monilääkityksen ja kipulääkkeiden käytön yhteys liikkumiskykyyn lonkkamurtumasta toipuvilla yli 60-vuotiailla henkilöillä. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, gerontologian ja kansanterveyden pro gradu -tutkielma, 58 sivua. Lonkkamurtuma on iäkkäiden henkilöiden merkittävä pitkäaikaisten liikkumiskyvyn vaikeuksien ja kipujen aiheuttaja. Ikääntyneen lääkitys voi olla yksi lonkkamurtumalle altistavista tekijöistä. Lonkkamurtuman jälkeen toipilaiden lääkehoito usein lisääntyy muun muassa kipulääkkeiden myötä. Riski monilääkityksen vakavien vaikutusten, kuten kaatumisten, ilmaantumiseen lisääntyy ja ne voivat heikentää lonkkamurtumasta toipuvan liikkumiskykyä entisestään. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää lonkkamurtumasta toipuvien iäkkäiden henkilöiden monilääkityksen ja kipulääkkeiden käytön yhteyttä liikkumiskykyyn mahdollisimman pian kotiutumisen jälkeen. Tässä tutkielmassa aineistona on käytetty Promoting Mobility after Hip Fracture (ProMo) -tutkimuksen alkumittausaineistoa. Tutkittavat olivat vuosina 2008-2010 Keski-Suomen keskussairaalassa lonkkamurtuman takia leikattuja, yli 60 -vuotiaita, Jyväskylässä ja sen lähikunnissa asuvia, itsenäisesti ennen murtumaa liikkuneita ja itsenäisesti kotona tai palvelutalossa asuneita henkilöitä. Alkumittauksista tutkimukseen osallistui yhteensä 81 tutkittavaa. Alkumittauksessa liikkumiskykyä selvitettiin Short Physical Performance Battery (SPPB) -testistön, Bergin tasapainotestin ja Timed Up and Go (TUG) -testin avulla. Lisäksi tutkittavilta kysyttiin itsearviota liikkumiskyvystään. Käytössä olevat resepti- ja itsehoitolääkkeet selvitettiin esitäytetyn kyselylomakkeen ja lääkereseptien avulla. Aineistosta muodostettiin 0-5 lääkkeen (ei-monilääkityt), 6-9 lääkkeen (monilääkityt) ja vähintään kymmenen lääkkeen (merkittävästi monilääkityt) käyttäjien sekä ei-kipulääkkeen, yhden kipulääkkeen ja vähintään kahden kipulääkkeen käyttäjien ryhmät. Lisäksi muodostettiin ei-säännöllisen ja säännöllisen kipulääkkeen käyttäjien ryhmät. Lääkitysryhmien välisiä eroja liikkumiskykytesteissä suoriutumisessa testattiin Kruskall-Wallisin testillä ja Mann-Whitneyn U-testillä. Lääkitysryhmien välisiä eroja liikkumiskyvyn itsearvioiden suhteen testattiin X2-testillä. Tutkittavista kolmasosa (32 %) ei ollut monilääkittyjä. Kipulääkettä säännöllisesti tai tarvittaessa käytti 70 % tutkittavista ja keskimäärin heillä oli käytössään yksi kipulääke. Ei-monilääkityt suoriutuivat paremmin SPPB-testistöstä (p=0.045) ja Bergin testistä (p=0.003) monilääkittyihin ja merkittävästi monilääkittyihin verrattuna. Suurempi osa monilääkityistä ja merkittävästi monilääkityistä arvioi liikkumiskykynsä huonoksi (p=0.003) ei-monilääkittyihin verrattuna. Tutkittavat, joilla ei ollut kipulääkettä käytössään, suoriutuivat paremmin Bergin testissä (p=0.019) kuin yhden tai useamman kipulääkkeen käyttäjät. Säännöllistä kipulääkitystä käyttävät suoriutuivat heikommin SPPB-testistöstä (p=0.038) ja Bergin testissä (p=0.011) verrattuna niihin tutkittaviin, joilla ei ollut säännöllistä kipulääkitystä käytössä. Yhteenvetona tutkimuksesta voidaan todeta, että lonkkamurtumasta toipuvilla monilääkityillä ja merkittävästi monilääkityillä liikkumiskyky oli heikompi kuin ei-monilääkityillä. Myös yhden ja useamman kipulääkkeen käyttäjillä ja säännöllistä kipulääkitystä käyttävillä liikkumiskyky oli heikompi kuin niillä lonkkamurtumasta toipuvilla, jotka eivät käyttäneet kipulääkkeitä ollenkaan tai säännöllisesti. Monilääkityistä ja merkittävästi monilääkityistä suurempi osa arvioi liikkumiskykynsä huonommaksi verrattuna niihin, jotka eivät olleet monilääkittyjä. Tulosten perusteella näyttää siltä, että erityisesti näillä lääkitysryhmillä on lonkkamurtuman jälkeen suuri kaatumisen ja liikkumiskyvyn heikentymisen riski, mitkä voivat uhata kuntoutumisen onnistumista. Jatkossa tärkeää olisi tutkia pitkittäistutkimuksella monilääkityksen ja kipulääkityksen yhteyttä liikkumiskykyyn lonkkamurtumasta toipuvilla ikääntyneillä syy-seuraussuhteen selvittämiseksi. Tällä tavoin saataisiin lisätietoa lääkehoidon vaikutuksesta ikääntyneiden liikkumiskykyyn lonkkamurtuman jälkeen. Asiasanat: kotona asuvat ikääntyneet, lonkkamurtuma, liikkumiskyky, monilääkitys, kipulääkkeet