Ei-kielellisen auditiivisen harjoittelun vaikutus kuullunerotteluun ja kielellisiin taitoihin lapsilla, joilla on kielellinen erityisvaikeus

Abstract

Tämä Pro gradu -tutkielma on osa Oulun yliopiston, Oulun yliopistollisen sairaalan Neurokognitiivisen yksikön ja Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen vuosina 2005–2010 toteutettua yhteistyöprojektia, jossa tutkittiin kielihäiriöisten lasten kuullun prosessointia ja siihen liittyvien ongelmien kuntoutuvuutta. Tässä työssä tutkittiin ei-kielellisen auditiivisen harjoittelun vaikutuksia kuullunerottelun taitoihin sekä kielellisiin ja kognitiivisiin taitoihin 4–6-vuotiailla lapsilla, joilla on kielellinen erityisvaikeus. Tutkimuksessa oli kolme ryhmää: SLI-kuntoutusryhmä, SLI-kontrolliryhmä ja tyypillisesti kehittyneiden kontrollilasten ryhmä, joissa kaikissa oli 12 tutkittavaa. SLI-kuntoutusryhmä sai kuuden viikon kuntoutusjakson aikana harjoitusta kolme kertaa viikossa professori Paavo Leppäsen ja työryhmän kehittämällä Mr. Luiki -ohjelmalla, joka on seikkailupelinomaiseksi rakennettu äänten erottelua harjoituttava tietokoneohjelma. SLI-kontrolliryhmä osallistui kuntoutusjakson ajan tavanomaiseen puheterapiaan 1–2 kertaa viikossa ja tyypillisesti kehittyneet kontrollilapset eivät saaneet minkäänlaista kuntoutusta.

Harjoittelun vaikuttavuutta tarkasteltiin sekä ryhmä- että yksilötasolla. Ryhmätasolla SLI-kuntoutusryhmän taitojen paranemista verrattiin SLI-kontrolliryhmän taitojen paranemiseen efektikokojen avulla. Yksilötasolla jokaiselle SLI-kuntoutus- ja SLI-kontrolliryhmän tutkittavalle laskettiin niin kutsuttu RCI-arvo (Reliable Change Index), joka kuvaa sitä, kuinka paljon ja mihin suuntaan tutkittavan pistemäärä on muuttunut ja onko muutos luotettava ja kliinisesti merkitsevä. Näitä RCI-arvoja vertailtiin sekä SLI-ryhmien kesken että erikseen SLI-kuntoutusryhmän osalta. SLI-kuntoutusryhmän tutkittavat jaettiin RCI-arvojen perusteella harjoittelusta paljon ja vähän hyötyneisiin. Yksilöllisiä suoritusprofiileja tarkastelemalla tutkittiin sitä, millaiset olivat harjoittelusta paljon ja vähän hyötyneiden lasten taidot tutkimuksen lähtötilanteessa.

Tulosten mukaan ei-kielellinen auditiivinen harjoittelu paransi ensinnäkin harjoiteltuja auditiivisen erottelun taitoja, mutta myös joitakin kielellisiä taitoja (ohjeiden ymmärtäminen, värien nopea nimeäminen). Yksilötarkastelujen mukaan harjoittelun tuloksellisuuteen saattoi vaikuttaa tutkittavien ikä sekä tarkkaavaisuuden ja fonologisen muistin taidot. Yleisesti ottaen harjoitteluvaikutukset olivat kuitenkin hyvin yksilöllisiä. Tämä tutkimus antaakin tukea sille ajatukselle, että myös kehitys- ja neuropsykologian alan kuntoutustutkimuksissa kannattaisi hyödyntää ryhmätason vertailujen lisäksi yksilöllistä lähestymistapaa, joka voisi antaa syvällisempää tietoa siitä, miten kuntoutus toimii ja ketkä kaikki siitä hyötyvät.