Tehostetun ja yksilöllisen avokuntoutusohjelman vaikutus lonkkamurtumasta toipuvien iäkkäiden kaatumisen pelkoon

Abstract

Kaatumiset ovat ikääntyneiden yleisin tapaturmatyyppi. Kaatumisten määrä lisääntyy iän kasvaessa ja toimintakyvyn heikentyessä. Kaatumisten yksi vakavimpia seurauksia on lonkkamurtuma, joka vaikuttaa ikääntyneen elämään heikentäen toimintakykyä ja elämänlaatua. Lonkkamurtuman hoito aiheuttaa myös yhteiskunnalle vuosittain merkittäviä kustannuksia. Lonkkamurtumapotilaat kärsivät tapaturmaisen kaatumisen vuoksi kaatumisen pelosta. Kaatumisen pelosta seuraa usein aktiivisuuden rajoittamista, mikä puolestaan heikentää liikkumiskykyä ja lisää riskiä uusiin kaatumisiin. Tämän pro gradu-tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yksilöllisen ja tehostetun avokuntoutusohjelman vaikutusta kaatumisen pelkoon yli 60-vuotiailla lonkkamurtumasta toipuvilla miehillä ja naisilla.

Tutkimus oli satunnaistettu ja kontrolloitu koe. Tutkittavat olivat Keski-Suomen keskussairaalassa vuosina 2008–2010 lonkkamurtuman takia operoituja, yli 60-vuotiaita, itsenäisesti liikkuvia, Jyväskylän seudulla ja kotona tai ilman yövalvontaa olevassa palvelutalossa asuvia. Alkumittauksiin osallistui 136 tutkittavaa ja poissulkukriteerien jälkeen 81 tutkittavaa satunnaistettiin interventioryhmään (n=40) ja verrokkiryhmään (n=41). Interventioryhmä harjoitteli kotona vuoden ajan tehostetun ja yksilöllisen avokuntoutusohjelman mukaisesti, joka sisälsi voima-, tasapaino- ja liikkuvuusharjoituksia sekä toiminnallisia harjoituksia. Verrokkiryhmä noudatti vallitsevaa hoitokäytäntöä. Kaatumisen pelkoa mitattiin tutkimuksen alussa, 3kk, 6kk ja 12kk kohdalla Activies-spesific Balance Confidence Scale (ABC) -kyselyllä, joka selvittää henkilön tasapainonvarmuutta suoriutua arjen toiminnoista ilman kaatumista tai horjahtamista. Analyysimenetelminä käytettiin Kolmogorov Smirnov- testiä, riippumattomien otosten t-testiä, χ2-testiä ja toistettujen mittausten varianssianalyysia (GLM).

Vuoden kestävä yksilöllinen ja tehostettu avokuntoutusohjelma ei vaikuttanut tutkittavien kaatumisen pelkoon tilastollisesti merkitsevästi. Molempien ryhmien ABC-yhteispisteet paranivat ajassa, mutta ero ryhmien välillä ajassa ei ollut tilastollisesti merkitsevä Intention-to-treat-analyysin (p=0.805) eikä protokollan mukaisen analyysin mukaan (p=0.781).

Jatkossa tarvitaan lisää erilaisia riittävän suurella tutkimusjoukolla toteutettuja satunnaistettuja ja kontrolloituja kokeita interventioiden vaikutuksesta lonkkamurtumasta toipuvien kaatumisen pelkoon. Mielenkiintoista olisi toteuttaa interventio, jossa olisi fyysisen toimintakyvyn parantamisen lisäksi otettu huomioon myös kaatumisen pelon psykologinen puoli.

Falls are the most common cause of injury in older people. The risk of falling increases with age and with functional decline. Hip fracture is one of the most serious consequences of falls, which affects to the life of the elderly by weakening the quality of life and the functional capacity. Hip fractures cause significant costs to the society in each year. Cause of the accidental fall the hip fracture patients may suffer from a fear of falling. The fear of falling often leads to the activity restriction, which declines the functional capacity and increases the risk of new accidental fall. The purpose of this study was to find out how an enhanced and individual training program affects the fear of falling among over 60-year-old men and women recovering from a hip fracture.

The research was a randomized controlled trial. Participants were over 60-year-old, ambulatory and community-dwelling older people, living in the city of Jyväskylä or in neighboring municipalities and who had been operated in the Central Finland Central Hospital in 2008–2010. There were 136 participants in baseline measurements and after exclusionary criteria there were 81 participants who were randomized into an intervention group (n=40) or a control group (n=41).

The intervention group exercised according to an individually tailored exercise program taking place at participants’ homes during 12 months. The program comprises strengthening exercises, balance training, walking exercises and stretching. Controls had Standard Care. The fear of falling was measured in the beginning of the research, after 3, 6, and 12 months with the Activities-specific Balance Confidence Scale (ABC) which measures the balance confidence in performing various ambulatory activities without falling. Statistical methods used were Kolmogorov Smirnov-test, independent samples t-test, χ2-test and generalized linear model (GLM) with repeated measures.

The enhanced and individual training program didn’t affect statistically significantly the fear of falling. The score of ABC increased in both study groups during the time, but there were no statistically significant effect with Intention-to-treat -analysis (p=0.805) nor with the analysis in accordance with protocol (p=0.781).

There is a call for randomized controlled trials with effective enough research design to study the effects of interventions on the fear of falling in older hip fracture patients. It would be interesting to carry out an intervention, in which the psychological side of the fear of falling would be taken into account in addition to improving the function.