Ei soitella aina vaan : soitonopettajaopiskelijoiden kokemuksia soittotaidon opettamisesta

Abstract

Soitonopettajien koulutuksen muutokset ovat asettaneet haasteita löytää kasvatuspsykologisista teorioista yhtymäkohtia soitonopetukseen. Tässä tutkimuksessa tutkin soitonopettajaopiskelijoiden kokemuksia soittotaidon opettamisesta ja vertaan näitä kokemuksia erilaisiin oppimisen teorioihin. Tutkimus on fenomenologinen ja keräsin aineiston haastattelemalla neljää soitonopettajaopiskelijaa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu kasvatuspsykologisista teorioista, jotka jaottelin seuraavasti: 1) Vahvempaan ohjaamiseen perustuva lähestymistapa, joka sisältää behavioristisen oppimiskäsityksen; 2) Väljempään ohjaamiseen perustuva lähestymistapa, joka sisältää kognitiivisen, konstruktivistisen ja humanistisen oppimiskäsityksen; 3) Hankitun tiedon/taidon välittäminen tekemällä, joka tarkoittaa mestariopetusta ja mallioppimista; 4) Sosio-biologinen näkemys, joka perustuu pääasiassa Rideoutin (2002) kuvaamaan käsitykseen siitä, miten opetukseen vaikuttaa, että ajattelemme musiikin muokkaavan aivojamme. Analysoin aineiston teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla, minkä jälkeen kvantifioin aineiston. Kvantifioinnissa selvisi, että soitonopettajaopiskelijoiden kokemukset soittotaidon opettamisesta jakaantuivat melko tasaisesti vahvempaan ohjaamiseen (59 mainintaa) ja väljempään ohjaamiseen perustuvan lähestymistavan (57 mainintaa) välillä. Hankitun tiedon/taidon välittäminen tekemällä oli selvästi pienemmässä roolissa (18 mainintaa) ja sosio-biologinen näkemys ei juurikaan tullut esille vastauksissa. Tutkimuksessa tuli esille paljon erilaisia soitonopetuksen piirteitä. Tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta, jotta voidaan selvittää missä suhteessa ja millaisissa tilanteissa nämä piirteet esiintyvät soitonopetuksessa.