Yhteistyötä yli rajojen : kulttuurierojen merkitys kansainvälisessä kulttuuriyhteistyössä
Kulttuuriyhteistyön lisääminen on nostettu esiin Suomen kulttuuripoliittisissa linjauksissa osana kulttuuriviennin kehittämistyötä. Kulttuurierojen tiedostaminen ja ymmärtäminen auttaa kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä. Tutkimus esittelee kulttuurierojen kokemista kansainvälisen kulttuuriyhteistyön toteuttajien näkökulmasta sekä pohtii toiminnan teorian mahdollisuuksia kulttuurierojen tutkimuksen soveltamiseen yhdessä jo kehiteltyjen kulttuuriteorioiden kanssa. Tämän työn esimerkissä on pyritty yhdistämään toiminnan teoria ja Geert Hofsteden kulttuuriulottuvuusteoria.
Tutkimus on toiminnan teorian ja Hofsteden kulttuuriulottuvuusteorian yhdistämisen osalta teoreettinen, mutta Hofsteden kulttuuriulottuvuusteoriaa on myös sovellettu esimerkkitapauksen Savonlinnan ja Bakun musiikkiakatemioiden kulttuuriyhteistyön kuvaamiseen. Aineistona tässä on käytetty the World Values Survey:n laajaa kulttuurikyselyaineistoa. Tarkemmin esimerkkitapausta esitellään kahden toiminnassa mukana olleen henkilön haastattelulla.
Toiminnan teoria jakaa periaatteita kulttuurintutkimuksen kanssa, joista tärkein on yhteys symboliseen antropologiaan toiminnan välittymisen periaatteen kautta. Toiminnan teorian niin sanotun toisen sukupolven mallissa ihmisen toiminta on kuvattu olevan entistä riippuvaisempaa ympäröivästä yhteisöstä ja kulttuurista.
Esimerkkitapauksessa tuli ilmi kulttuurieroista johtuvia haasteita kulttuuriyhteistyön toteuttamisen kannalta, joista voimakkain oli erilainen käsitys hierarkiasta eli Hofsteden määrittelemä valtaetäisyys-kulttuuriulottuvuus.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Osallisuuden lisääminen : Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teoriaa mukaillen
Tuorila, Aila (2017)Tämä filosofian alaan kuuluva tutkimus käsittelee osallisuutta ja sen lisäämistä peruskoulussa käyttäen menetelmänä Habermasin kehittämää kommunikatiivisen toiminnan teoriaa. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille ... -
"Successful and feminine athlete" and "natural-born fighter" : a discursive exploration of female judoka's identities in Greece and Finland
Kavoura, Anna (University of Jyväskylä, 2018)Despite feminist concerns about the asymmetrical distribution of power in martial arts and combat sports (MACS), sport psychology research has overlooked issues of inequality and socio-cultural difference, as well as ... -
HOJKSin kirjausten merkitys esiopetuksen toiminnan suunnittelussa : esiopetuksen opettajan näkökulma
Autio, Maaret (2017)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin HOJKSin kirjausten merkitystä esiopetuksen toiminnan suunnittelussa esiopetuksen opettajan näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisen merkityksen esiopetuksen opettajat ... -
Atk-toiminnan strateginen merkitys yrityksessä : johtamisen näkökulma
Halttunen, Veikko (1988)