Pinnallisuudesta hyödyllisyyteen : tyttöjen koulutus Yhdysvaltain pohjoisosissa 1800-luvun alussa
Tyttöjen koulutus nousi Yhdysvalloissa 1800-luvun alussa yhdeksi keskeisimmistä
keskustelunaiheista. Vuosisadan alussa ryhdyttiin tyttöjen koulutusmahdollisuuksia
parantamaan myös käytännössä. Lisäksi ajankohtaan kytkeytyvät naisten rooleihin ja
tehtäviin tehdyt tarkennukset, jotka nivoutuvat opetuksen kehitykseen ja aatemaailman
sekä talouden muutoksiin.
Tutkin tässä työssä tyttöjen koulutusta kyseisellä aikakaudella julkaistujen teosten ja
aikakausjulkaisujen pohjalta. Tarkoituksena on selvittää, miten tyttöjen koulutus
kehittyi Yhdysvalloissa 1800-luvun alussa ja mitkä seikat vaikuttivat opetuksen
sisältöön ja tasoon. Käsittelen hieman myös poikien koulutusjärjestelmää ja yleisen
perusopetuksen kehitystä niiltä osin kuin niitä on ollut relevanttia ottaa huomioon.
Toisena puolena tutkimuksessani on tutkia, millaisena tyttöjen tulevaisuus nähtiin ja
miten heidän saamansa koulutus vaikutti näihin tulevaisuudennäkymiin. Hallitsevina
tekijöinä tutkielmassani ovat tyttöjen sukupuoli, siihen liitetyt käsitykset ja sen
vaikutukset. Viimeisenä pyrkimyksenäni onkin selvittää, mitä määritteitä tyttöjen
sukupuoleen liitettiin ja miten ne osaltaan vaikuttivat tyttöjen opetukseen ja
tulevaisuuteen.
Metodisina lähtökohtina ovat Joan Scottin ja Yvonne Hirdmanin sukupuoliteoriat,
joissa miehiin ja naisiin liitetyt eroavaisuudet muodostavat kahden vastakkaisen
sukupuolen hierarkkisen järjestelmän.
...
Muu nimeke
Tyttöjen koulutus Yhdysvaltain pohjoisosissa 1800-luvun alussaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Valkokankaan uusi nainen : yhdysvaltalaisten, 1920-luvulla esitettyjen elokuvien naishahmon herättämät aikalaisreaktiot Suomen suurimmissa kaupungeissa
Ala-Outinen, Minna (2013)Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä länsimaalainen yhteiskunta oli modernisaatioprosessin keskellä, jonka juuret ulottuivat jo 1800-luvun lopulle. Tälle maailmansodan jälkeiselle, 1920-luvun modernisaatiolle tyypillistä ... -
Yhdysvaltain transatlantistien tavoitteet Turkin EU-jäsenyyden ja transatlanttisen liittolaisuuden suhteen : Yhdysvaltain kongressin näkökulmia tilanteeseen 2000-luvun alussa
Koutsoubos, Aleksander (2014)Pro gradu -tutkielma tarkastelee Yhdysvaltain kongressin transatlantistien tavoitteita Turkin EU-jäsenyyskysymystä ja transatlanttista liittolaisuutta koskien. Alkuperäisaineistona toimii Yhdysvaltain kongressin ulkopoliittisten ... -
Yhdysvaltain etelävaltiot kulttuurillisten ja yhteiskunnallisten muutosten kourissa : etelävaltiolaisten henkilökohtaisista kirjoituksista esiinnousseita teemoja Yhdysvaltain sisällissodan ja jälleenrakennuksen aikakausina vuosina 1860–1870
Simpanen, Jenna (2021)Pro Gradu -tutkielmassani tarkastelen Yhdysvaltain sisällissotaa etelän näkökulmasta kolmen alkuperäislähteistä nousseen teeman kautta. Pohdin, miten nationalismi ja isänmaallisuus näkyivät etelässä; miten ihmiset kuvailevat ... -
Naisten kokema epätasa-arvo korkeakouluissa ja musiikkialalla
Taivalsalmi, Maria (2024)Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli tarkoitus tutkia korkeakoulujen sukupuolijakaumaa opiskelijoissa sekä henkilöstöä, ja nostaa esille naisten osuuksia siirryttäessä opiskelijamaailmasta korkeakoulujen työtehtäviin. ... -
Accessibility and participation in Tanzanian higher education from the perspectives of women with disabilities
Matonya, Magreth (University of Jyväskylä, 2016)This study investigated how women with disabilities participate in higher education and what enables them to succeed in their studies. The Social Model of Disability (SMD) guided the study because it emphasises the ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.