Yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoittelun suoritusjärjestyksen vaikutus lajihyppyihin 12-14-vuotiailla joukkuevoimistelijatytöillä

Abstract

Hiltunen, Terhi 2012. Yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoittelun suoritusjärjestyksen vaikutus lajihyppyihin 12–14-vuotiailla joukkuevoimistelijatytöillä. Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 63 sivua.

Joukkuevoimistelussa tarvitaan fyysisiä ominaisuuksia, kuten liikkuvuutta, nopeutta ja voimaa. Joukkuevoimistelun kilpailuohjelma koostuu muun muassa hypyistä, tasapainoista ja vartalon liikkeistä. Voimistelulajeissa hyppiminen on yksi tärkeimmistä motorisista taidoista. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia yhdistetyn kestävyys- ja voimaharjoittelun järjestyksen vaikutusta joukkuevoimistelun hyppyihin sekä kestävyys- ja voimaominaisuuksiin 12–14-vuotiailla joukkuevoimistelijatytöillä. Tutkimukseen osallistui syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana 14 joukkuevoimistelijaa. Tutkimuksessa heidät jaettiin sattumanvaraisesti kahteen ryhmään. Ryhmät suorittivat kaksi seitsemän viikon pituista harjoittelujaksoa sekä osallistuivat tutkimuksen alku-, väli- ja loppumittauksiin. Harjoitusjaksoilla ryhmät suorittivat kestävyys- ja voimaharjoittelu-harjoitteet eri järjestyksessä toisiinsa nähden. Tutkimuksessa koehenkilöiltä mitattiin antropometriset muuttujat eli pituus ja paino sekä alaraajojen isometriset maksimivoimat ja vertikaalihypyt. Kehon painopisteen nousukorkeudet määritettiin vertikaalihypyistä. Näiden lisäksi spagaatit lattialla ja viisi eri lajihyppyä videokuvattiin liikeanalyysia varten. Lajihypyistä analysoitiin hypyn pituus ja nousukorkeus sekä nivelkulmia. Tilastollisen merkitsevyyden raja oli alle 0.05. Jalkalihasten isometrisistä maksimivoimista tilastollisesti merkitsevästi parani vasemman etureiden (345 ± 65 N vs. 366 ± 78 N, p < 0.001), oikean takareiden (133 ± 34 N vs. 169 ± 29 N, p < 0.01), vasemman takareiden (134 ± 44 N vs. 172 ± 32 N, p < 0.05) sekä vasemman pohkeen (565 ± 190 N vs. 648 ± 237 N, p < 0.05) voimat alkumittauksesta välimittaukseen. Vastaavasti kestävyys parani (64 ± 7 sukkulaa vs. 96 ± 16 sukkulaa, p < 0.001) sekä eräät lajihyppyjen nivelkulmat suurenivat. Ryhmittäin vertailtaessa ei havaittu suuria eroja tuloksissa. Lajihyppyjen nivelkulmissa ryhmien välillä oli satunnaisia eroja. Joukkuevoimistelun hyppyjen kehittymisen kannalta lajinomainen hyppyharjoittelu voi olla tehokkaampi kuin yhdistetty voima- ja kes-tävyysharjoittelu, riippumatta harjoittelun suoritusjärjestyksestä. Tulevaisuudessa vastaavan tutkimuksen voisi tehdä myös muista voimisteluliikkeistä ja lisäksi mukana olisi hyvä olla erillinen kontrolliryhmä.