Psykososiaalisen ryhmätoiminnan yhteys iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden lievittymiseen ja ystävystymiseen : tutkimus Ystäväpiiri-toiminnasta
Tekijät
Päivämäärä
2012Suomalaisista iäkkäistä ihmisistä noin kolmannes kärsii yksinäisyydestä. Yksinäisyydellä
tiedetään olevan kielteinen yhteys hyvinvointiin, toimintakykyyn ja terveyteen, jolloin sen
lievittäminen on keskeistä. Tällä pro gradu -tutkielmalla selvitettiin, muuttuuko osallistujien
yksinäisyyden ja ystävyyden kokemus Ystäväpiiri-ryhmätoiminnan seurauksena sekä onko ikä,
sukupuoli ja yksin tai jonkun kanssa asuminen yhteydessä mahdolliseen muutoksen
kokemukseen.
Tutkimus toteutettiin yhden ryhmän ennen–jälkeen tutkimusasetelmana. Aineisto kerättiin
kyselylomakkeella ennen ryhmätoiminnan alkua ja sen loputtua. Tutkimuksen kohdejoukkoa
olivat ryhmätoimintaan motivoituneet yksinäisyyttä kokevat iäkkäät miehet ja naiset.
Alkumittauslomakkeita palautui 120 (91 %) ja loppumittauslomakkeita 89 (68 %) kappaletta.
Tutkimukseen otettiin mukaan sekä ennen ryhmätoimintaa että sen jälkeen vastanneet (N=61,
47 %). Aineisto analysoitiin SPSS18 -ohjelmalla ja sitä kuvailtiin prosenttiosuuksina,
keskiarvoina ja keskihajontana. Muutosta ennen ja jälkeen intervention tarkasteltiin
ristiintaulukoinnilla.
Tulosten mukaan 86 % tutkittavista koki yksinäisyyden tunteen lievittyneen Ystäväpiiriryhmätoiminnan
aikana. Yksinäisyyden lievittymisen tunne jatkui myös ryhmätoiminnan jälkeen.
Lähes kaikki osallistujat kokivat, että yksinäisyyden tunnetta ymmärrettiin ryhmässä. Kuitenkaan
yksinäisyydestä kärsivien osuus ei vähentynyt ryhmätoiminnan aikana. Ryhmässä pystyttiin
luomaan uusia ystävyyssuhteita, sillä noin puolet vastaajista ystävystyi jonkun ryhmäläisen
kanssa ryhmätoiminnan aikana ja piti yhteyttä johonkin ryhmäläiseen. Yli puolet ryhmistä jatkoi
kokoontumisia vielä ohjatun ryhmän loputtua. Ystävyyssuhteissa ei kuitenkaan tapahtunut
tilastollisesti merkitsevää muutosta ryhmätoiminnan aikana, kun niitä tarkasteltiin yhteydenpidon
säännöllisyyden tai odotuksien toteutumisen suhteen yleisesti. Osallistujien iällä, sukupuolella ja
yksin tai jonkun kanssa asumisella ei ollut merkitsevää yhteyttä yksinäisyyden tai
ystävystymisen kokemiseen.
Ystäväpiiri-ryhmätoiminta lievittää osallistujien yksinäisyyden kokemusta ja sen avulla pystytään
luomaan uusia ystävyyssuhteita. Ryhmä vaikuttaa sopivan eri-ikäisille, miehille ja naisille sekä
yksin ja jonkun kanssa asuville. Ystäväpiiri-toiminta vastaa tutkijoiden, yhteiskunnassa käydyn
keskustelun ja iäkkäiden ihmisten itsensä esille nostamaan yksinäisyyden lievittämisen
vaateeseen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Ulkoympäristön fyysisten esteiden yhteys ikääntyneiden ihmisten yksinäisyyden kokemukseen
Vahaluoto, Satu (2013)Ikääntyneistä ihmisistä noin kolmannes kokee yksinäisyyttä. Yksinäisyyden kokemus uhkaa ikääntyneiden ihmisten terveyttä ja heikentää hyvinvointia sekä liikkumiskykyä. Yksinäisyyden kokemukseen yhteydessä olevia tekijöitä ... -
Fyysinen aktiivisuus, harrastustoiminta ja liikkumiskyky iäkkäiden ihmisten psyykkisen hyvinvoinnin ennustajina : 65-84-vuotiaiden jyväskyläläisten 8-vuotisseuruututkimus
Lampinen, Päivi (Jyväskylän yliopisto, 2004)Päivi Lampinen selvitti fyysisen aktiivisuuden, harrastustoiminnan ja liikkumiskyvyn yhteyksiä 65–84-vuotiaiden jyväskyläläisten kotona asuvien miesten ja naisten psyykkiseen hyvinvointiin kahdeksan vuoden seuruututkimuksen ... -
Vesialueiden ja suurten luontoalueiden monimuotoisuuden yhteys iäkkäiden ihmisten fyysiseen aktiivisuuteen
Keskinen, Kirsi E.; Rantakokko, Merja; Suomi, Kimmo; Rantanen, Taina; Portegijs, Erja (Liikuntatieteellinen Seura ry, 2015) -
Perceptions of community-dwelling older people on ProPA -home-based rehabilitation and physical activity
Turakka, Sanna (2020)The purpose of this Master’s thesis study was to qualitatively explore the perceptions of the participants of ProPA -project on the home-based rehabilitation program and to investigate the barriers and facilitators of ... -
Outreach elderly work supplementing public sector services : a viewpoint of employees of Deaconess Foundation
Peltola, Marko (2020)The purpose of this study is to elucidate the importance and challenges of outreach elderly work. Outreach elderly work has been done for a long time and it is done internationally widely. It is guided by the general ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.