"Minä sanoin opettajalle ensin haluaisin löytää työtä jos minä voin" : maahanmuuttajien kokemuksia MAVA-koulutuksesta
Päivämäärä
2012Eloholma S. & Kauppila, E. 2012. ”Minä sanoin opettajalle ensin haluaisin löytää työtä
jos minä voin” – Maahanmuuttajien kokemuksia MAVA-koulutuksesta. Jyväskylän
yliopisto. Pro gradu -tutkielma, 116 s.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten maahanmuuttajien ammatilliseen perusopetukseen
valmistava koulutus (MAVA-koulutus) täyttää tavoitteensa kouluttautumisen
mahdollistajana ja minkälainen rooli MAVA-koulutuksella on maahanmuuttajien työllistymisessä
ja osallisuuden kokemuksen muodostumisessa. Tutkimuskysymyksinä olivat,
minkälaisia kokemuksia maahanmuuttajaopiskelijoilla on MAVA-koulutuksesta ja
minkälainen merkitys MAVA-koulutuksella on heidän integraatioprosessissaan. MAVA-
koulutukseen hakijoiden määrä kasvaa jatkuvasti, ja tarve koulutukselle on suuri.
MAVA-koulutuksesta on tehty jonkin verran yleisen tason selvityksiä, mutta laadullista
opiskelijoiden näkökulmaa huomioivaa tutkimusta ei ole juurikaan tehty.
Tutkimuksen aineisto kerättiin ryhmäkeskustelun ja yksilöhaastattelujen avulla eteläsuomalaisessa
MAVA-koulutusta järjestävässä oppilaitoksessa. Ryhmäkeskusteluun ja
yksilöhaastatteluihin osallistui kuusi opiskelijaa, jonka lisäksi tutkimuksessa haastateltiin
MAVA-koulutuksen ryhmänohjaajaa ja opinto-ohjaajaa. Yksilöhaastattelut toteutettiin
teemahaastatteluina. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisen ja teoriaohjaavan
sisällönanalyysin periaatteita käyttäen. Tulosten tulkinnassa vertailtiin, miten opiskelijoiden
tarpeet ja MAVA-koulutuksen tavoitteet kohtaavat ja sen kautta nostettiin
ajatuksia MAVA-koulutuksen kehittämiseksi. Samalla tulkittiin, mitkä tekijät MAVAkoulutuksessa
edistävät tai vaikeuttavat maahanmuuttajaopiskelijoiden kokonaisvaltaista
integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.
Tuloksissa korostui opiskelijoiden halu työllistyä. MAVA-koulutukseen osallistujat
ovat suurimmaksi osaksi aikuisia maahanmuuttajia ja monelle opinnot ammattikoulussa
eivät ole ensimmäinen vaihtoehto. Tässä kohtaa opiskelijoiden ja MAVA-koulutuksen
tavoitteet eivät kohtaa. Työllistymisen viivästymisen voidaan katsoa hidastavan maahanmuuttajien
integraatioprosessia, sillä se aiheuttaa opiskelijoissa turhautumista ja
negatiivisia tunteita. Toisaalta opiskelijat kokivat kielitaitonsa kehittyneen MAVAkoulutuksessa,
mikä puolestaan tukee uuteen kulttuuriin sopeutumista. MAVAkoulutusta
tulisi kehittää huomioimaan enemmän aikuisia maahanmuuttajia, joilla on
usein jo aikaisempaa koulutusta tai työkokemusta.
...
Muu nimeke
Maahanmuuttajien kokemuksia MAVA-koulutuksestaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Osallisena Suomessa : kehittämissuunnitelma maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi
Pöyhönen, Sari; Tarnanen, Mirja; Vehviläinen, Eeva-Maija; Virtanen, Aija; Pihlaja, Lenita (Jyväskylän yliopisto, soveltavan kielentutkimuksen keskus, 2010) -
Maahanmuuttajien kotoutumiskokemukset Etelä-Pohjanmaan maaseutumaisille alueille
Häkkinen, Anne; Mattila, Markku (Siirtolaisuusinstituutti, 2012)Artikkeli tarkastelee maaseutumaisella alueella asuvien maahanmuuttajien kotoutumista useiden eri tekijöiden kautta. Tutkimuksessa on hyödynnetty sekä kvantitatiivista postikyselyä että kvalitatiivista teemahaastattelua. ... -
Venäjää äidinkielenään puhuvien maahanmuuttajien suomen kielen taito yleisten kielitutkintojen valossa
Ahola, Sari; Lammervo, Tiina (Siirtolaisuusinstituutti, 2013)Venäjää äidinkielenään puhuvat ovat suurin maahanmuuttajaryhmä Suomessa. He ovat myös suurin yksittäinen kieliryhmä (40 %) ’Yleisten kielitutkintojen suomen kielen keskitason tutkintoon’ osallistujista. Venäjänkieliset ... -
Kotouttavat kontaktit : puheenvuoroja maahanmuuttajien kotoutumisesta ja hyvinvoinnista
Kokkonen, Tuomo (Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, 2018)Käsillä oleva julkaisu on syntynyt SEMPRE-hankkeessa (Social Empowerment in Rural Areas). SEMPRE:n tavoitteena on ollut tarkastella ja vahvistaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten sosiaalista osallisuutta. Kehittämistyössä ... -
”Työtä voin tehdä minäkin” : pakolaistaustaisten maahanmuuttajien kokemuksia työelämästä suomalaisessa yhteiskunnassa
Ihalainen, Ronja (2018)Suomessa maahanmuuton lisääntyessä mielenkiinto maahanmuuttajien kotoutumista ja työelämään integroitumista kohtaan on kasvanut. Tutkimukset maahanmuuttajien kotoutumisesta ja työllistymisestä lisääntyvät, mutta maahanmuuttajien ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.