Ikääntyneiden kokemuksia oppimisesta
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää ikääntyneiden kokemuksia oppimisesta.
Ilmiötä taustoitettiin esittelemällä erilaisia käsityksiä ikääntymisestä kuten esimerkiksi
kolmannen iän teoriaa sekä käsittelemällä kokemuksellisen oppimisen teorioita.
Aikuista oppijana kuvattiin omassa luvussaan. Tutkimuksessa tarkastellaan ikääntyneiden
aikuisten kokemuksia oppimisesta seuraavan neljän tutkimuskysymyksen
kautta:
1. Mitä merkitystä tutkittavien mielestä ikääntymisellä on oppimiselle?
2. Mitä merkitystä tutkittavien mielestä elämänkokemuksella on oppimiselle?
3. Miten tutkittavat arvioivat / rekflektoivat omaa oppimistaan?
4. Miten tutkittavat kuvailevat muiden opiskelijoiden vaikutusta opiskeluunsa
(sosiaalinen konteksti)?
Tutkimus toteutettiin laadullisin tutkimusmenetelmin käyttäen aineistonkeruumenetelminä
kirjoitelmia ja haastatteluja. Kirjoitelman kirjoittaneet olivat suomalaisten
ikääntyvien yliopistojen opiskelijoita ja haastateltavat Kouvolan kansalaisopiston
opiskelijoita. Tutkimukseen osallistui yhteensä 14 henkilöä, joista 11 oli naisia ja 3
miehiä. 10 tutkittavista kirjoitti kirjoitelman ja kirjoitelma-aineistoa täydentäviä
haastatteluja tehtiin neljä. Tutkimukseen osallistuneista vanhimmat on yli 80 ja nuorimmat
ikäryhmässä 60-70. Koko aineistoa analysoitiin teemoittamalla pyrkien aineistolähtöiseen
lähestymistapaan.
Tutkimuskysymysten mukaisesti tutkittavat pohtivat merkityksiä ikääntymiselle ja
elämänkokemukselle suhteessa oppimiseen. He reflektoivat monin tavoin omaa oppimistaan.
Samoin tutkittavat kuvasivat muiden opiskelijoiden vaikutusta opiskeluun.
Ikääntymisellä ja elämänkokemuksella oli merkitystä tutkittavien oppimiselle. Reflektiota
kuvailtaessa kerrottiin havainnollisesti, miten uusia asioita suhteutettiin aiemmin
opittuun. Muiden opiskelijoiden merkitys oppimiseen mainittiin tärkeäksi.
Ikääntyneet pyrkivät hyvään vuorovaikutukseen suhteessa muihin. Voidaan päätellä,
että ikääntymisellä voi olla merkitystä kokemuksiin oppimisesta.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29613]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Opettajien ja aikuisopiskelijoiden kokemuksia ja näkemyksiä verkko-oppimisesta toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa
Lehtinen, Jonna (2015)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa toimivilla opettajilla ja aikuisopiskelijoilla on verkko-opetuksesta ja –opiskelusta. Lisäksi tutkimus kartoitti ... -
Kokemuksia soittoharrastuksen jatkamisesta aikuisiällä
Hakala, Saara (2016)Tässä tutkielmassa kuvataan kokemuksia soittoharrastuksen jatkamisesta aikuisiällä sekä näille kokemuksille annettuja merkityksiä. Tutkimuksen aihetta on lähestytty fenomenologisesta tutkimusperinteestä käsin. Tämän ... -
Esimiesten käsityksiä työssä oppimisesta puhtauspalvelualalla
Aura, Paula (2015)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan puhtauspalvelualalla toimivan suuren organisaation esimiesten käsityksiä työssä oppimisesta. Tutkimusaineisto kerättiin lomakekyselyn ja teemahaastatteluiden avulla. Lomakekyselyyn vastasivat ... -
Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien kokemuksia ja käsityksiä suomen kielen oppimisesta kotoutumiskoulutuksessa
Rukko, Soili (2023)Tässä tutkielmassa tarkastellaan korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien kokemuksia ja käsityksiä suomen kielen oppimisesta kotoutumiskoulutuksessa. Tutkimuksessa selvitettiin, miten opiskelijat kokivat erilaiset ... -
Kokemuksia suomen kielen oppimisesta lähetystyössä : MAP-kirkon lähetyssaarnaajien näkökulma
Mäkäräinen, Venla (2021)Tarkastelen maisterintutkielmassani Suomessa työskentelevien ja työskennelleiden Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon (MAP) lähetyssaarnaajien kokemuksia suomen oppimisesta. Pyrin valottamaan sekä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.