Humor in the classroom
Huumori vuorovaikutuksessa on mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä se sekä vaikuttaa vuorovaikutustilanteessa olevien ihmisten suhteisiin että heijastaa niitä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia huumoria luokkahuoneessa ja selvittää, millaisia funktioita sillä on luokkahuoneen vuorovaikutuksessa. Monet aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että opettajan huumorilla on myönteisiä vaikutuksia oppimiseen ja opiskeluilmapiiriin. Oppilaiden huumorilla sen sijaan on havaittu olevan sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia oppimiseen ja opiskeluilmapiiriin. Suomessa huumorin käyttöä kouluympäristössä on kuitenkin tutkittu hyvin vähän. Lisätutkimus huumorista voi antaa hyödyllistä tietoa luokkahuoneessa vallitsevista sosiaalisista suhteista ja opetustilanteiden rakentumisesta sekä huumorin vaikutuksesta niihin.
Tutkimuksen aineisto koostui kahdesta 90 minuutin englannin kielen lukio-oppitunnista, jotka ovat osa Jyväskylän yliopiston kielten laitoksen valmiiksi nauhoitettua ja litteroitua aineistoa. Tunneilla oli läsnä 15 oppilasta sekä heidän opettajansa. Tutkimus on laadullinen ja sen metodina on käytetty keskusteluanalyysia. Lisäksi aineistoa on analysoitu keskittyen huumorikäyttäytymiseen sukupuolinäkökulmasta, näin ollen harjoittaen myös feminististä keskusteluanalyysia.
Tutkimuksessa havaittiin paljon huumoria, joka jaettiin neljään kategoriaan sen mukaan, kuka oli osallisena huumorin tuottamisessa. Opettajan tuottamalla sekä oppilaiden ja opettajan yhdessä tuottamalla huumorilla nähtiin olevan myönteisiä vaikutuksia opetusvuorovaikutukseen. Yksittäisen oppilaan tuottamalla huumorilla nähtiin olevan sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia luokkahuoneen ilmapiiriin. Oppilaiden välinen huumori oli poikien keskeistä huumoria, joka nähtiin osittaen poikien tapana osoittaa maskuliinisuutta ja kuulumista ryhmään. Silmiinpistävää aineistossa oli tyttöjen osallistumattomuus huumorin tuottamiseen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Creating positive environment through interaction in Finnish EFL and CLIL classrooms
Rantala, Annukka (2008) -
Knowing matters : how students address lack of knowledge in bilingual classroom interaction
Jakonen, Teppo (University of Jyväskylä, 2014) -
The Use of Question Modification Strategies to Differentiate Instruction in Eritrean Mathematics and Science Classrooms
Zerai, Desalegn; Eskelä-Haapanen, Sirpa; Posti-Ahokas, Hanna; Vehkakoski, Tanja (MDPI AG, 2023)This qualitative study aimed at examining the question modification strategies Eritrean elementary and middle school teachers used to differentiate their instruction and meet the diversity in the classroom as well as the ... -
Moral beings and becomings : children's moral practices in classroom peer interaction
Niemi, Kreeta (University of Jyväskylä, 2016)This study investigates children’s social and moral practices as they appear in everyday classroom peer interaction. Its focus is on the relations between children’s interaction and moral understandings in situ. Juxtaposing ... -
Associations between observed patterns of classroom interactions and teacher wellbeing in lower secondary school
Virtanen, Tuomo; Vaaland, Grete Sørensen; Ertesvåg, Sigrun K. (Elsevier, 2019)Classroom observations and teacher self-reports were used to examine the relationships between patterns of teacherestudent interactions and the wellbeing of Norwegian lower secondary school teachers. Latent profile ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.