Ei kuntaliitokselle : suhtautuminen kuntaliitokseen kulttuurisesta näkökulmasta
Tämän tutkielman tehtävänä on selvittää, miten mahdolliseen kuntaliitokseen suhtaudutaan. Tarkastelussa on Päijät-Hämeessä vuosina 2007–2010 käynnissä ollut UusiKunta-hanke, joka epäonnistui. Näkökulma on kulttuurinen, jolloin keskitytään erityisesti paikallisuuden käsittämiseen ja kotiseutumielikuviin, sekä muutoksen ja jatkuvuuden kokemiseen. Käytännössä tarkastellaan merkityksiä, toiveita ja pelkoja, eli asioita, jotka koskettavat ihmisten arkielämää ja vaikuttavat liitokseen suhtautumiseen.
Tutkielman aineiston muodostavat Etelä-Suomen Sanomissa kirjoitetut Päijät-Hämeen kuntaliitoshanketta käsittelevät mielipidekirjoitukset. Kirjoituksia lähestytään narratiivisuuden keinoin, jolloin lähtökohta on aineistosta nousevien kerronnallisten ja juonellisten elementtien esille tuominen ja tarkastelu. Juonirakenneanalyysia käyttäen on muodostettu kertomuksia, jotka on nimetty tragediaksi, komediaksi ja sankaritarinaksi.
Kertomuksissa kuntaliitos näyttäytyy joko muutoksena huonompaan tai parempaan, tai taisteluna paremman tulevaisuuden puolesta. Selvänä erona kertomusten välillä ovat ehdottomat vaatimukset kuntarakenteen muutoksen aikaansaamiseksi sekä tämän kiistäminen. Tulosten mukaan kuntaliitoksille nähdään olevan tarvetta esimerkiksi kuntien heikon taloudellisen tilanteen vuoksi. Toisaalta ihmisten inhimilliset tarpeet ja arvot näyttävät nousevan erityisen tärkeiksi kuntaliitostilanteessa, jolloin liitoksen taloudelliset perustelut eivät välttämättä vakuuta.
Tutkielman tulokset osoittavat kuntaliitosten aiheuttaman kuohunnan syitä. Ihmiset kokevat kuntaliitoksen uhkana erityisesti palveluille ja lähidemokratialle, sekä sitä kautta jatkuvuudelle ja paikalliselle identiteetille. Paikallisen identiteetin puolesta taistellaan, sitä suojellaan ja sen menettämistä pelätään, ja siksi sen merkitys on erityisesti kuntaliitostilanteessa suuri. Paikallisella identiteetillä ja paikalla näyttää olevan huomattava merkitys ihmisille, sillä ihmiset näyttävät samastuvan tiettyihin paikkoihin ja olevansa osa niitä. Ihmisillä näyttää olevan myös tarve jatkuvuuteen, sillä he selittävät kulttuurin jatkuvan muutoksen itselleen jatkuvuutena. Kuitenkin kuntaliitos koetaan muutoksena, jonka pelätään katkaisevan jatkuvuuden menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Tuloksissa korostuu kulttuuristen seikkojen merkitys kestäviä kuntaliitoksia tai muita kuntien yhteistyömuotoja suunniteltaessa.
...
Muu nimeke
Suhtautuminen kuntaliitokseen kulttuurisesta näkökulmastaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
When even money can't buy - ice sports conditions in Oulu
Kiipeli, Satu (2013)Tässä tutkimuksessa selvitetään nykyisen jäähallikapasiteetin riittävyyttä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään kuntaliitoksen vaikutusta jäähallien käyttäjiin sekä mahdollisuuksia lisätä ulkokaukaloiden käyttöä nykyisestä. ... -
Mikä kunnalle nimeksi? : etnologinen tutkimus kunnan nimen merkityksestä kuntalaisille Kouvolan kuntaliitoksen toteuttamisen aikana
Paavolainen, Taru (2016)Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani kunnan nimen merkitystä kunnan asukkaille. Tarkoituksenani on syventää ymmärrystä siitä, miksi kunnan nimi aiheuttaa paljon keskustelua kuntaliitoksen toteuttamisen aikana. Tutkielmaani ... -
Kuntaliitoskuntien soidinmenot : diskurssianalyyttinen tutkielma Kokkolan kaupungin sekä siihen liittyneiden Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kuntien valmistautumisesta kuntaliitokseen ja kuntaliitoksen alkuvaiheista
Mehtälä, Helena (2010)Pro gradu -tutkielmani tavoitteena oli selvittää luottamuksen lähtökohtia ja rakentumista sekä luottamuksen kietoutumista vallankäyttöön kuntaliitokseen valmistautuvissa kunnissa ennen kuntaliitosta, sen tapahtuessa ja ... -
Fuusion jälkeinen IT-integraatio kuntaliitoksessa
Typpö, Martti (2011)Yritykset tavoittelevat fuusioilla tyypillisesti nopeaa kasvua tai aiempaa vahvempaa markkina-asemaa. Vastaavasti kunnat pyrkivät kohentamaan talouttaan ja parantamaan palveluntuotantoaan kuntaliitosten avulla. Fuusioihin ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.