Mikä kunnalle nimeksi? : etnologinen tutkimus kunnan nimen merkityksestä kuntalaisille Kouvolan kuntaliitoksen toteuttamisen aikana
Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani kunnan nimen merkitystä kunnan asukkaille. Tarkoituksenani on syventää ymmärrystä siitä, miksi kunnan nimi aiheuttaa paljon keskustelua kuntaliitoksen toteuttamisen aikana. Tutkielmaani varten keräsin Kouvolan seudun uuden kunnan nimeä käsitteleviä tekstiviestikommentteja Kouvolan Sanomien Napakat-mielipidepalstalta. Viestien analysoinnissa käytin lähilukua sekä tulkitsevaa diskurssianalyysia. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassani toimivat kuntasamaistumisen ja psykologisen omistajuuden käsitteet.
Aineistosta käy ilmi, että kunnan asukkaille merkityksellisessä kunnan nimessä yhdistyvät kuntalaisten kokemukset kunnasta sekä nimen paikannettavuus niin kielellisesti, kulttuurisesti kuin maantieteellisestikin. Kuntasamaistumisen kautta kunnalle sopivaksi koettu nimi otetaan käyttöön kuntalaisten arjessa ja kuntaa kohtaan voi myöhemmin syntyä psykologisen omistajuuden tunne, jolloin kunta koetaan osaksi itseä.
Mielipidepalstan nimikeskustelussa esiintyneet diskurssit jakautuivat kahteen ryhmään: ’meidän’ ja ’toisten’ välisiä rajoja rakentaviin ja ylläpitäviin sekä tunteiden ja järjen vastakkainasetteluun. Kuntaliitoksen yhteydessä jako ’meihin’ ja ’toisiin’ vahvistuu, kun kuntien poliittishallinnolliset rajat muuttuvat, mutta identiteettien tasolla rajat saattavat pysyä entisellään, jolloin ’toisen’ voidaan kokea tulevan omaan kotikuntaan. Muutokset kotikunnassa voivat herättää tunteita ja toisaalta vaatimuksia käyttää maalaisjärkeä päätöksissä. Sanomalehden mielipidepalsta tarjoaa kuntalaisille kanavan keskustella heidän arkeensa vaikuttavista muutoksista, jotka tapahtuvat kuntaliitoksen myötä, mutta joihin heillä ei ole aina mahdollisuuksia vaikuttaa itse.
...


Alternative title
Etnologinen tutkimus kunnan nimen merkityksestä kuntalaisille Kouvolan kuntaliitoksen toteuttamisen aikanaKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25543]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Matalan kynnyksen liikuntatoiminnan toteutumisen edellytykset urheiluseurassa : tapaustutkimus Kouvolan Susien matalan kynnyksen toiminnasta ja kunnan roolista siinä
Kakko, Noora (2015)Lasten ja nuorten vähäinen liikkuminen huolestuttaa niin päättäjiä kuin kansalaisia. Huoli on erityisesti niistä lapsista ja nuorista, joilla ei ole paikkaa missä harrastaa liikuntaa tai urheilua. Lasten ja nuorten fyysistä ... -
Kaupunki yrittäjänä : kahden kunnallisen osakeyhtiön edustajien käsityksiä yrittäjyydestä ja omistajuudesta
Laulajainen, Riitta (Jyväskylän yliopisto, 2013) -
Perheiden omistamisen muuttuvat merkitykset : diskurssianalyyttinen tutkimus perheiden omistamisen merkityksellistymisestä Suomessa vuosina 1976-2005
Patja, Päivi (Jyväskylän yliopisto, 2011) -
Open strategizing on social media : A process model of emotional mechanisms and outcomes from un-orchestrated participation
Lundgren-Henriksson, Eva-Lena; Sorsa, Virpi (Elsevier, 2023)This study extends the discussion on open strategizing by following the development of unlimited participation in an ex-ante city merger case where participation was not orchestrated. The findings unravel how the aggregation ... -
Yrittäjämäinen elinkeinopolitiikka : kolmevaiheinen, diskurssianalyyttinen tarkastelu kunnan elinkeinopolitiikan roolista ja tehtävistä
Lauronen, Mirja (Jyväskylän yliopisto, 2009)The relationship between the municipality and the state as well the markets and the society is changing dramatically. The decision makers on the municipal level ought to be able to look at today’s world with an unprejudiced ...