Läheisyys ja vallankäyttö esimies-alaisvuorovaikutuksessa : nuorten alaisten käsityksiä ja kokemuksia
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella esimiehen ja nuoren alaisen vuorovaikutussuhteen läheisyyden kytkeytymistä vallankäyttöön esimies-alaissuhteessa. Tutkimus tehtiin alaisten näkökulmasta.
Tutkielmassa pyrittiin selvittämään millaisia kokemuksia ja käsityksiä nuorilla työntekijöillä on läheisyydestä ja vallasta esimies-alaissuhteessa. Lisäksi haluttiin selvittää, miten vuorovaikutussuhteen läheisyyden aste heidän käsitystensä ja kokemustensa mukaan liittyy esimies-alaissuhteessa ilmenevään valtaan ja vallankäyttöön. Tutkielman keskeinen ilmiö on valta. Konteksti, jossa valtaa tarkastellaan, on esimies-alaissuhde. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin teemahaastatteluin syksyn 2011 aikana. Tutkimukseen haastateltiin yhdeksää alle 26-vuotiasta alaisasemassa työskentelevää henkilöä. Haastateltavat työskentelivät eri aloilla.
Tutkimuksen perusteella läheisyys esimies-alaissuhteessa on nuorille alaisille tärkeää ja esimiehen toivotaan olevan mieluummin läheinen kuin etäinen. Valta käsitettiin tutkielman teoreettisen jaonkin mukaisesti interpersonaalisena ja institutionaalisena. Tulosten perusteella nuoret alaiset kokevat valtasuhteen muuttuvan suhteen läheisyyden asteen muuttuessa. Tulosten mukaan esimies-alaissuhteen lähentyminen voi johtaa vallan lisääntymiseen tai vähentymiseen esimies-alaissuhteen koetuista positiivisista tai negatiivisista piirteistä riippuen. Läheisessä suhteessa esimies saa nuorten alaisten mukaan kunnioitukseen ja auktoriteettiin liittyvää, interpersonaalista valtaa. Interpersonaalista valtaa ei vaikuttaisi juuri muodostuvan, mikäli esimies-alaissuhde jää tai muuttuu etäiseksi. Toisaalta liian läheinen suhde vaikuttaisi olevan nuorten alaisten mukaan ongelmallinen tarkoituksenmukaisen valtasuhteen kannalta ja saattavan johtaa esimiehen vallan vähenemiseen. Läheisyyteen ja valtaan liittyy esimiehen ja nuoren alaisen välillä monen tasoisia haasteita. Nuoret alaiset odottavat erityisesti esimiehen ymmärtävän syvällisesti läheisyyden asteen muuttumisesta johtuvien esimies-alaisvuorovaikutuksen ja valtasuhteen ongelmien ratkaisumahdollisuuksia.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Alaisen kokemuksia luottamuksen menettämisestä johtaja-alaissuhteessa
Parviainen, Eeva (2014)Tässä opinnäytetyössä on tavoitteena selvittää, millaisia merkityksiä alaiset antavat kokemuksilleen luottamuksen menettämisestä johtaja-alaisvuorovaikutussuhteessa. Tutkimuksen kohteena on myös se, vaikuttaako ilmiö suhteen ... -
Vertaissuhteesta johtaja-alaissuhteeksi : lähijohtajien ja alaisten kokemuksia vuorovaikutuksen ja vuorovaikutussuhteen muutoksista
Jokinen, Hanna-Maria (2021)Tutkielmani tavoitteena oli kuvata ja ymmärtää lähijohtajien ja alaisten kokemuksia vertaissuhteen muutoksesta johtaja-alaissuhteeksi. Tarkastelemani ilmiö oli vertaissuhteen muutos hierarkkiseksi suhteeksi. Tutkielmassa ... -
Alaisten kokemus esimiehen oikeudenmukaisuudesta : esimies-alaissuhteen ja sukupuolen vaikutus kokemukseen esimiehestä
Johansson, Julia; Juvenius, Iris (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella esimies-alaissuhteen yhteyttä johtajan koettuun oikeudenmukaisuuteen. Työpaikalla yksi merkittävistä ihmissuhteista on alaisten suhde esimieheensä, jonka vuoksi on tärkeää ... -
Valta esimies-alaissuhteessa : kirjallisuuskatsaus valtaan esimiehen ja alaisen vuorovaikutuksessa
Moilanen, Noora (2014) -
Organisaatioluottamus, esimies-alaissuhteet ja työn imu sekä niiden yhteydet alaisten näkökulmasta tarkasteltuna
Kärkäs, Melina (2012)Tutkimuksessa selvitettiin pk-yrityksissä työskentelevien alaisten arvioita organisaatioluottamuksen tasosta, esimies-alaissuhteen laadusta ja työn imusta. Lisäksi tutkittiin luottamuksen ja esimies-alaissuhteen laadun ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.