Tarkkaavaisuusongelmien ja heikon lukutaidon päällekkäistyminen : yhteydet myöhempään lukutaitoon sekä käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmiin
Tutkielman tavoitteena oli selvittää, missä määrin tarkkaavaisuusongelmien ja
heikon lukutaidon päällekkäistyminen toisella luokalla on yhteydessä heikompaan
lukutaitoon tai käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmiin samanaikaisesti sekä
myöhempinä kouluvuosina. Tätä pääkysymystä tutkittiin vertaamalla
tarkkaavaisuusongelmien ja heikon lukutaidon perusteella jaoteltuja neljää alaryhmää
samanaikaisesti ja myöhemmin kolmannella ja neljännellä luokalla arvioiduissa
muissa lukutaidon, käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmien mitoissa. Lisäksi
tarkasteltiin, missä määrin tarkkaavaisuusongelmien ja heikon lukutaidon
päällekkäistyminen oli pysyvää. Tutkielma on osa Alkuportaat-seurantatutkimusta,
jossa seurattiin lapsia esiopetusvuoden alusta neljännen luokan loppuun. Aineisto
kerättiin vuosina 2009, 2010 ja 2011, jolloin lapset olivat toisella, kolmannella ja
neljännellä luokalla. Tutkimusmenetelminä käytettiin yksilö- ja ryhmätehtäviä
lapsille sekä opettajakyselyä.
Tutkittavat jaettiin seuraaviin alaryhmiin toisen luokan keväällä arvioitujen
tarkkaavaisuusongelmien ja heikon lukutaidon perusteella: 1) ikätasoinen lukutaito ja
tarkkaavaisuus (n = 306), 2) tarkkaavaisuuden ongelmia (n = 63), 3) heikko lukutaito
(n = 70), 4) päällekkäistyvät lukutaidon ja tarkkaavaisuuden ongelmat (n = 26).
Alaryhmävertailujen mukaan päällekkäistyvien ongelmien ryhmään kuuluvilla
lapsilla luetunymmärtäminen 3. luokalla oli heikompaa kuin niillä lapsilla, joilla oli
vain heikko lukutaito. Muissa lukemisen osataidoissa päällekkäistyvien ongelmien
ryhmässä oli heikommat taidot kuin ikätasoisten taitojen ja tarkkaavaisuusongelmien
ryhmässä, mutta he eivät eronneet heikon lukutaidon ryhmästä. Lisäksi havaittiin,
että lapsilla, joilla oli yksinomaan tarkkaavaisuusongelmia, oli enemmän
käytöshäiriötä ja heikompaa prososiaalisuutta 2., 3. ja 4. luokalla kuin muiden
kolmen alaryhmän lapsilla. Päällekkäistyvien ongelmien ryhmässä ilmeni ongelmien
pysyvyyttä: ryhmä erosi myös 3. ja 4. luokalla tarkkaavuusongelmien ryhmästä
lukutaidossa, heikon lukutaidon ryhmästä tarkkaavuusongelmien määrässä sekä
ikätasoisten ryhmästä molemmissa taidoissa.
Tarkkaavaisuusongelmien ja heikon lukutaidon päällekkäistyminen oli
tutkimuksen mukaan yhteydessä ikätasoa heikompaan lukutaidon etenemiseen ja
suurempiin vaikeuksiin käyttäytymisessä ja tunne-elämässä, mutta erot yksittäisten
ongelmien ryhmiin jäivät vähäisiksi. Erityisesti luetunymmärtämisen yhteyttä heikon
lukutaidon ja tarkkaavaisuusongelmien päällekkäistymiseen olisi tarpeen tutkia lisää.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Esikouluiän motorisissa taidoissa esiintyvät viiveet ja niiden yhteydet lukutaitoon ja fonologisen prosessoinnin osataitoihin sekä tarkkaavaisuuteen kouluiässä
Koskela, Meri; Ylinen-Luopa, Taru-Tuulia (2005) -
Tarkkaavaisuus- ja lukusujuvuusongelmien päällekkäistyminen toisella luokalla ja yhteys myöhempään lukusujuvuuden sekä luetun ymmärtämisen kehittymiseen
Ulvinen, Emmi; Torppa, Minna; Poikkeus, Anna-Maija; Lerkkanen, Marja-Kristiina (Niilo Mäki Instituutti, 2022)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, ennustavatko tarkkaavaisuus- tai lukusujuvuusongelmat tai niiden päällekkäistyminen toisella luokalla lukusujuvuuden tai luetun ymmärtämisen kehitystä kolmannella ja neljännellä ... -
Oppilaan 6. luokan kouluun kiinnittymisen ja esiopetusvuoden lukivaikeusriskin yhteydet 7. luokan lukutaitoon
Kujansuu, Sofia (2020)Tässä tutkimuksessa tutkittiin oppilaiden 6. luokan kouluun kiinnittymisen yhteyttä 7. luokan lukutaitoon. Lisäksi tutkittiin, ennustaako oppilaiden esiopetusvuonna mitattu lukivaikeusriski 7. luokan lukutaitoa, kun 6. ... -
Varhaisten aivovasteiden yhteydet lukutaidon kehittymiseen
Tommiska, Nenne (2018)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, onko varhaisilla aivovasteilla mahdollista tehdä ennustuksia kahdeksannen luokan lukemisen nopeudesta. Tutkimuksessani käytin pitkittäisasetelmaa, jossa tutkittavat on jaettu ... -
Varhaisen kielen kehityksen yhteydet lapsen myöhempiin sosiaalisiin taitoihin ja käyttäytymisen ongelmiin
Hanka, Johanna (2017)Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, onko lapsen varhaisella kommunikaation ja kielen kehityksellä yhteyttä lapsen myöhempiin sosiaalisiin taitoihin ja käyttäytymisessä ilmeneviin ongelmiin. Lisäksi tutkittiin, mitkä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.