Ironian kehollinen retoriikka - historiallisten esittämiskäytäntöjen kehollista tutkimusta

Abstract

Kun barokin laulumusiikin esittäjänä tutkin retoriikan actiota (ääni, ele, ilme, asento, liike) osana muusikko- tutkijan tutkimushankettani, pyrin työssäni yhdistämään toisaalta esittämiskäytäntöjen tutkimusta ja toisaalta fenomenologista lähestymistapaa, jossa huomio on kehollisessa kokemuksessa. Hanketta voisikin kutsua historiallisten esittämiskäytäntöjen keholliseksi tutkimukseksi. Monitieteellisen ja menetelmällisen tutkimuksen aihe on ajankohtainen, koska se liittyy laajaan historiallisesti tiedostavan esittäjän emansipaatiota käsittelevään keskusteluun.1 Musiikillisen retoriikan muodoista itse actiota on tutkittu vähemmän verrattuna notaation retoristen ilmiöiden tutkimiseen. Jotta aihetta voisi tutkia, on ymmärrettävä kohteen luonne kehollisena, tilallisena ja ajallisena ilmiönä. Retoriikan action harjoittaminen sekä rikastaa että muuntaa barokkimusiikin esittämiskäytäntöjä, suhdettamme rekonstruktioon ja käsitystä omasta muusikon roolistamme tämän musiikin äärellä. Artikkelissani käytän tutkimusesimerkkinä André-Joseph Exaudet´n säveltämään menuettiin laulettua tuntemattoman kirjoittajan arkkiveisua La Guillotine (1789), joka on ilmiönä monitasoisen kehollisen ironian läpäisemä. Tutkin esitetyn La Guillotinen kehollista ironiaa ja retorisia tehokeinoja, kuten antiteesiä, ciconiaa ja épimonea. Mukana on myös video baritoni Teppo Lampelan ja Elysionin kedot -työryhmän esittämästä La Guillotinesta ja kuvaus arkkiveisun esityksestä, jossa ironia kehollistuu retoristen tasojen sisäistämisen kautta. Käyn läpi retorisen ironian historiallisia kuvauksia ja kuvaan niiden ilmenemistä omasta basso continuon soittajan, kamarimuusikon, intersubjektin ja korrepetiittorin näkökulmastani.