Opettajien pedagoginen sisältötieto yläkoulun virtapiirien opetuksessa
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaista pedagogista sisältötietoa tutkimukseen osallistuneilla suomalaisilla yläkoulun fysiikanopettajilla on virtapiirien opettamiseen liittyen, ja millaisia yhteisiä piirteitä eri opettajien pedagogisessa sisältötiedossa on. Tutkimusvälineinä käytettiin pedagogista sisältötietoa jäsentävää sisällönesitystaulukkoa sekä oppituntien videointia. Samalla tutkittiin, voidaanko opetuskokemuksen määrällä havaita olevan vaikutusta pedagogisen sisältötiedon määrään. Lopuksi vertailtiin löydettyjä tuloksia kirjallisuudesta löytyviin kansainvälisiin tuloksiin, ensisijaisesti australialaisilta opettajilta kerättyyn sisällönesitystaulukkoon, sekä japanilaiskoulussa kuvattuihin oppitunteihin.
Tutkittujen kahden suomalaisen opettajan pedagogisessa sisältötiedossa havaittiin useita yhteisiä piirteitä. Molemmat opettajat huomioivat oppilaiden ennakkokäsityksiä, erityisesti virhekäsityksiä varsin vähän. Opetusmenetelmät olivat samankaltaisia, ja molemmat opettajat seurasivat vahvasti käytössään olevan oppikirjan asioiden esittämistapaa ja -järjestystä. Ensisijaisena arviointimenetelmänä oppilaiden ymmärtämiselle kumpikin mainitsi keskustelut oppilaiden kanssa. Suurimpina eroina havaittiin kokeneemman opettajan käyttämät monipuolisemmat opetusmenetelmät sekä käsiteltävän aiheen teorian ja siihen liittyvän käytännön työn keskinäisen järjestyksen muuttuminen. Opetuskokemuksen määrän todettiin vaikuttavan positiivisesti pedagogisen sisältötiedon määrään, kuten aiemmat tutkimukset antoivat odottaakin.
Kansainvälisessä vertailussa australialaisten opettajien todettiin huomioivan suomalaisia opettajia enemmän ennakkokäsityksiä. Käytetyt opetusmenetelmät olivat osin erilaisia, mutta käytännön töiden painotuksessa tai menetelmien yleisessä monipuolisuudessa ei havaittu merkittävää eroa Australiaan verrattuna. Japanilaisilla oppitunneilla havaitut opetusmenetelmät eivät olleet aivan yhtä monipuolisia, mutta opetus eteni loogisempana kokonaisuutena kuin Suomessa. Arvioinnissa sekä Suomessa että Australiassa korostettiin oppitunneilla tapahtuvaa jatkuvaa arviointia.
Käytetyt tutkimusmenetelmät jättivät aukkoja opettajien pedagogisen sisältötiedon
kuvaamiseen, mutta tutkimuksessa saatiin kuitenkin selville piirteitä tutkittujen opettajien pedagogisesta sisältötiedosta. Pienen otoskoon vuoksi tulosten yleistämisessä tulee noudattaa varovaisuutta.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Eriyttäminen fysiikan opetuksessa : tapaustutkimus erään yläkoulun opettajien näkemyksistä ja toiminnasta
Kontkanen, Katariina (2020)Tämä tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa haastateltiin viittä aineenopettajaa fysiikan opetuksen eriyttämisestä yläkoulussa. Lisäksi tutkimuksessa havainnoitiin yhden haastatteluun osallistuneen opettajan oppitunteja ... -
Yläkoulun oppilaiden ja opettajien käsityksiä uusmedian hyödyntämisestä opetuksessa
Jyrkkänen, Linda; Hautala, Pauliina (2011)Tutkimuksessa selvitetään yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden sekä yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien käsityksiä uusmedioista, niiden käytöstä nuorten vapaa-ajalla ja koulussa sekä niiden pedagogisista ... -
Käsitteiden hierarkioiden muodostuminen yläkoulun matematiikan opetuksessa
Korhonen, Katja (2014)Korhonen, Katja. KÄSITTEIDEN HIERARKIOIDEN MUODOSTUMINEN YLÄKOULUN MATEMATIIKAN OPETUKSESSA. Erityispedagogiikan pro gradu – tutkielma. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitos, 2014, 91 sivua. Julkaisematon. Tämän ... -
Oppilaiden autonomian ja itseohjautuvuuden kokemusten lisääminen yläkoulun liikunnanopetuksessa : Move! -mittaustulosten käyttö CDG-mallin mukaisessa opetuksessa
Anttila, Anna-Kaisa; Ketonen, Jenna (2022)Tämän Pro gradu -tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lisäsikö CDG-mallin mukainen opetus oppilaiden autonomian ja itseohjautuvuuden kokemuksia liikuntatunneilla ja vapaa-ajalla. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, ... -
Kokeelliset opetusmenetelmät yläkoulun kemian opetuksessa opettajan näkökulmasta
Annala, Juhana (2012)Tutkimuksessa selvitettiin yläkoulujen kemian opettajien kokeellisten opetusmenetelmien käyttämistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella kriittisesti yläkoulujen kemian opettajien kokeellisen opettamisen valmiuksia ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.