Että saisi leikkiä niin kauan kuin huvittaa : vapaalle leikille annetun ajan perusteleminen ja toteutuminen toisluokkalaisten koulupäivässä
Tutkielman tarkoitus on selvittää, miten vapaa leikki koulutyön osana on perusteltavissa ja toteutettavissa. Hermeneuttis-etnografinen tapaustutkimus peilaa erään toisen luokan käytäntöjä ja sen oppilaiden ja opettajan puheita leikistä kirjallisuuteen ja aiempaan tutkimustietoon. Tutkimuksen varsinainen aineisto koostuu tutkijan havainnoista sekä oppilaiden ja opettajan haastatteluista.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu laajasta ja monipuolisesta kirjallisuudesta, jossa leikkitutkimusta täydentää muun muassa vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä käsittelevä tutkimus. Erillisiä teoria- ja tulososuuksia ei tutkielmassa ole. Teoria ja tutkimuksen aineisto käyvät tiivistä vuoropuhelua läpi tutkielman ja etsivät kolmessa pääluvussa vastauksia kolmeen tutkimuskysymykseen leikin toteutumisesta, perustelemisesta ja tukemisesta.
Vapaa leikki osoittautui tutkimuksessa hyväksi avuksi luokan hyvän ilmapiirin ja yhteenkuuluvuuden tavoittelemisessa. Se vaikutti myös työrauhaan ja antoi opettajalle mahdollisuuksia lisätä oppilaantuntemustaan, antaa yksilöllistä opetusta sekä myös aikaa opetuksen suunnitteluun. Ennen kaikkea vapaa leikki tuotti oppilaille iloa ja sai koulunkäynnin tuntumaan mukavalta.
Vapaan leikin toteuttaminen koulussa lasten koulunkäynnin ja kasvun tukemiseksi vaatii ennen kaikkea opettajan sallivaa ja edistävää asennetta. Myös koulun muun henkilökunnan on toimissaan ymmärrettävä ja hyväksyttävä leikin salliva toimintafilosofia. Leikkiä tukee myös monipuolisesti käytettävät tilat ja välineiden saatavuus.
Tutkimus osoitti, että leikin käyttö on perusteltavissa osana ehyeen koulupäivään pohjaavaa opetusta. Tutkimuksen lähtökohtana oli toive jarruttaa lapsuuden lyhenemistä tukemalla leikin jatkumista pitkälle kouluikään. Tutkimus osoitti, että myös koulu voi vaikuttaa leikin jatkumiseen.
...
Muu nimeke
Vapaalle leikille annetun ajan perusteleminen ja toteutuminen toisluokkalaisten koulupäivässäAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Erityistä tukea tarvitsevien lasten osallisuuden toteutuminen : tapaustutkimus päiväkotiryhmään integroiduista erityisen tuen lapsista
Wikström, Miia (2015)Tutkielma käsittelee erityistä tukea tarvitsevien lasten osallisuuden toteutumista päiväkotiryhmään integroituna. Kyseessä on laadullinen etnografinen tapaustutkimus, jonka tutkimuskohteena oli kaksi päiväkotiryhmään ... -
Opettajan antama palaute myönteisen ja kielteisen ilmapiirin oppitunneilla perusopetuksen ensimmäisellä luokalla
Karell, Hanna-Mari; Varis, Laura (2021)Tutkimuksessa tarkasteltiin opettajan antamaa palautetta myönteisen ja kielteisen ilmapiirin oppitunneilla. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, minkälaista suullista palautetta opettaja antaa ensimmäisen luokan oppitunneilla ... -
Jotenkin häiriöks : etnografinen tutkimus sosioemotionaalista erityistä tukea saavista lapsista päiväkotiryhmässä
Viitala, Riitta (University of Jyväskylä, 2014) -
Oppilaan kokonaisvaltaista kasvua tukevaa luokkahuoneilmapiiriä etsimässä : "semmonen niinkö sosiaalisen lämmön ja auttamisen ilmapiiri olis kiva"
Lakanen, Henna (2013)Etsin tässä laadullisessa tapaustutkimuksessa opettajan mahdollisuuksia ja keinoja rakentaa oppilaan kokonaisvaltaista kasvua tukevaa luokkahuoneilmapiiriä. Kokonaisvaltaisen kasvun tukemisella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa ... -
Monikielisyys luokan rikastuttajana : etnografinen tapaustutkimus kielellisesti ja kulttuurisesti moninaisessa alkuopetuksen luokassa
Pomykal, Ronja (2021)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten monikielisyys ilmenee tavallisessa alkuopetuksen luokassa, jossa lähes puolet luokan oppilaista on kaksi- tai monikielisiä. Pääpaino tutkimuksessa oli oppilaiden kokemuksissa, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.