Tarinoita koulunaloituksesta kehitysvammaisten lasten vanhempien kertomana
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia tarinoita kehitysvammaisten lasten vanhemmat kertovat esiopetuksesta kouluun siirtymisestä sekä omista vaikutusmahdollisuuksistaan siirtymässä.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on ekokulttuurinen teoria, jonka avulla tarkastelin siirtymän perhelähtöisyyttä. Narratiivista tutkimusmenetelmää hyödyntämällä olen tarkastellut vanhempien kirjoittamia kertomuksia heidän lapsensa kouluunsiirtymästä. Kertomuksia tutkimuksessani on kuusitoista. Tutkimuksen tuloksiksi hahmottuivat hyvät ja haastavat siirtymätarinat. Näitä tarinoita kuvaan kuuden tarinatyypin kautta, jotka olen nimennyt metaforisesti onni-, toivo-, voitto-, sisu-, taisto- ja urhotarinoiksi.
Hyviä siirtymätarinoita kuvasivat hyvä yhteistyö vanhempien ja ammattilaisten kesken sekä moniammatillisesti sosiaali- ja sivistystoimen hallinnon, esi- ja alkuopettajien, terapeuttien ja palveluohjaajien kesken. Haastavaksi siirtymän tekivät vanhempien tiedonpuute tulevasta, heikko vuorovaikutus vanhempien ja ammattilaisten kesken, moniammatillisen yhteistyön puuttuminen sekä lasten osallisuuden vähäisyys kouluyhteisöissä. Lisäksi vanhemmilla oli rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa siirtymäprosessiin. Vanhemmat esittivätkin kehittämisehdotuksia nykyistä yksilöllisemmästä toimintatavasta, jossa vanhemmat olisivat täysivaltaisesti mukana. Vanhemmat toivoivat kouluihin myös uusia integraation muotoja.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Vanhempien osallisuus haasteena ja mahdollisuutena : varhaiskasvatuksen erityisopettajien näkökulmia vanhempien osallisuuteen
Metsola, Jenna (2016)Tässä erityispedagogiikan pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin varhaiskasvatuksen erityisopettajien näkökulmasta vanhempien osallisuutta varhaiserityiskasvatuksessa. Vaikka vanhempien osallisuuden lapsen kasvatuksessa on ... -
Vanhempien kokemuksia erityistätukea tarvitsevan lapsen siirtymävaiheesta päivähoidosta esiopetukseen tai 1. luokalle
Hämäläinen, Anna-Kaisa (2002) -
Kohti kumppanuuttako? : erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempien kokemuksia perhelähtöisyydestä päiväkodin arjessa
Böök, Katriina; Vilppo, Leila (2004) -
Esiopetuksen ja koulun nivelvaihe vanhempien kuvailemana : yhteistyö ja perheen arki
Pitkänen, Minna; Tikka, Anna (2014)Tiivistelmä. Pitkänen, Minna & Tikka, Anna. 2014. Esiopetuksen ja koulun nivelvaihe vanhempien kuvailemana. Varhaiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitos, 2014. 89 sivua + ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.