"/ ettei mitäin Coilta / homelta ja catzomattomudest turmellais" : kirkollisen esineistön inventointi Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa
Merkittävä osa maamme kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta esineistöstä on seurakuntien omistuksessa. Usein seurakunnilla ei kuitenkaan ole riittävästi tietoa, osaamista, aikaa tai tahtoa esineistönsä asianmukaiseen hoitoon ja säilytykseen. Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous edellytti vuonna 1998 tekemässään päätöksessä, että jokaisen seurakunnan tulee luetteloida kulttuurihistoriallisesti arvokas esineistönsä. Päätöksellä pyrittiin kirkon keskushallinnon osalta lisäämään kirkollisen esineistön tuntemusta ja arvostusta seurakunnissa – ja siten parantamaan yhteisen kulttuuriperinnön mahdollisuutta säilyä myös tuleville sukupolville. Kuitenkin nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, on vielä paljon seurakuntia, joissa inventointia ei ole suoritettu lainkaan.
Tässä pro gradu ‐työssä käsitellään Suomen evankelis‐luterilaisen kirkkokunnan kirkollisen esineistön inventointia ja siihen kiinteästi liittyviä teemoja: kirkollisten esineiden luonnetta ja arvonmuodostusta, esineistöä koskevia lakeja ja ohjeistuksia, kirkollisten esineiden inventointi-historiaa, käytännön inventointityötä, seurakuntien kokoelmanhallintaa sekä esineistä kerättävien tietojen tallennusta ja jatkokäyttöä. Tutkimuksen tavoitteena on koota käsikirja seurakunnille taustamateriaaliksi kirkollisesta arvoesineistöstään huolehtimiseen. Tarkoituksena on myös tuoda esiin inventoinnin merkitys seurakunnille, koko kirkolle, tieteelliselle tutkimukselle ja kansalliselle kulttuuriperinnölle.
...
Alternative title
Kirkollisen esineistön inventointi Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissaKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
“Therefore go and make disciples of all nations” (except of those who do not speak Finnish) : investigating language policies and self-representations on three websites of the Evangelical Lutheran Church of Finland
Peijonen, Pauliina (2019)Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten Suomen evankelis-luterilainen kirkko suhtautuu vieraskielisiin verkkoviestintänsä perusteella. Tutkimuksessa tarkastellaan Suomen evankelisluterilaista kirkkoa yhtenä superdiversiteetin ... -
Hengellisyys, poliittisuus ja yhteisöllisyys : konsistorien toiminta 1700-luvun Venäjän rajaseudulla
Räihä, Antti (Teologinen julkaisuseura, 2016)Tässä artikkelissa tutkin konsistorien toimintaa 1700-luvun jälkipuolen Venäjän luterilaisella rajaseudulla. Huomioni keskipisteessä ovat konsistorien toiminnan poliittiset ja yhteisölliset tarkoitusperät. Lähestyn ... -
Vanhan Suomen luterilainen papisto, seurakunnat ja kansallinen kuva
Räihä, Antti (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2023) -
Seurakuntien arvo- ja taide-esineiden dokumentointi
Pollari, Krista (2009) -
Jäsenlähtöinen markkinointiviestintä seurakunnissa : Case: Lapuan hiippakunnan seurakunnat
Hiipakka, Emilia (2016)Tässä tutkimuksessa selvitettiin millaista markkinointiviestintää Lapuan hiippakunnan seurakunnissa tällä hetkellä tehdään, ja miten asiakaslähtöistä toimintaa ja viestintää seurakunnissa toteutetaan. Nykytilannetta ...