Merkittävä osa maamme kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta esineistöstä on seurakuntien omistuksessa. Usein seurakunnilla ei kuitenkaan ole riittävästi tietoa, osaamista, aikaa tai tahtoa esineistönsä asianmukaiseen hoitoon ja säilytykseen. Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous edellytti vuonna 1998 tekemässään päätöksessä, että jokaisen seurakunnan tulee luetteloida kulttuurihistoriallisesti arvokas esineistönsä. Päätöksellä pyrittiin kirkon keskushallinnon osalta lisäämään kirkollisen esineistön tuntemusta ja arvostusta seurakunnissa – ja siten parantamaan yhteisen kulttuuriperinnön mahdollisuutta säilyä myös tuleville sukupolville. Kuitenkin nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, on vielä paljon seurakuntia, joissa inventointia ei ole suoritettu lainkaan. Tässä pro gradu ‐työssä käsitellään Suomen evankelis‐luterilaisen kirkkokunnan kirkollisen esineistön inventointia ja siihen kiinteästi liittyviä teemoja: kirkollisten esineiden luonnetta ja arvonmuodostusta, esineistöä koskevia lakeja ja ohjeistuksia, kirkollisten esineiden inventointi-historiaa, käytännön inventointityötä, seurakuntien kokoelmanhallintaa sekä esineistä kerättävien tietojen tallennusta ja jatkokäyttöä. Tutkimuksen tavoitteena on koota käsikirja seurakunnille taustamateriaaliksi kirkollisesta arvoesineistöstään huolehtimiseen. Tarkoituksena on myös tuoda esiin inventoinnin merkitys seurakunnille, koko kirkolle, tieteelliselle tutkimukselle ja kansalliselle kulttuuriperinnölle. ...

evankelis-luterilainen kirkko seurakunnat kirkolliset esineet kirkkotaide inventointi luettelointi