Julkisen hallinnon verkkopalveluiden saavutettavuus
Authors
Date
2011Access restrictions
Luettavissa tekijänoikeudellisista syistä vain Jyväskylän yliopiston Tietojenkäsittelytieteiden laitoksella.
Nurmela, Kristiina
Julkisen hallinnon verkkopalveluiden saavutettavuus
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2011, 24 s.
Tietojärjestelmätiede, kandidaatintutkielma
Ohjaaja: Salminen, Airi
Tutkielmassa tarkastellaan julkisen hallinnon verkkosivustojen saavutettavuu-den tilaa 2000-luvulla. Tutkielman alkuosassa perehdytään aiheeseen ja käy-dään läpi tärkeimmät käsitteet. Varsinaisessa tutkimusosiossa aihetta käsitel-lään kolmessa erillisessä osassa. Ensimmäisessä osassa keskitytään saavutetta-vuuden tilaan ja sen kehitykseen 2000-luvulla. Toisessa osassa aihetta käsitel-lään globaalilla tasolla ja tarkastellaan eri maiden välistä vertailua verkkosivus-tojen saavutettavuuden toteutumisessa. Kolmannessa osassa nostetaan esiin aiheesta tehtyjen tutkimusten pohjalta yleisimmät ongelmakohdat, jotka aiheut-tavat esteitä vammaisille henkilöille selattaessa verkkosivuja.
Aineistona on aiheesta aiemmin tehdyt tutkimukset ja menetelmänä kirjal-lisuuskatsaus. Tutkimukset on tehty vuosina 2002–2010 ja niissä on käytetty analysoinnin pohjana WCAG 1.0 ja WCAG 2.0 saavutettavuusohjeistuksia.
Tuloksista käy ilmi, että saavutettavuus ei toteudu vielä julkisella sektoril-la kovin hyvin. Suurimmassa osassa tutkimuksista sivustot eivät läpäisseet W3C:n saavutettavuuden vakavuusluokituksen minimitasoa eli A-tasoa. Glo-baalilla tasolla sivustojen saavutettavuudessa on eroja. Suurimmaksi selittäväk-si tekijäksi nousee kunkin maan lainsäädäntö. Mitä tiukempi lainsäädäntö maassa on saavutettavuuden suhteen, sitä tarkemmin myös saavutettavuusoh-jeistuksia noudatetaan. Ylivoimaisesti suurin saavutettavuusongelma sivustoil-la on vaihtoehtoisten kuvatekstien puuttuminen niin kuvista kuin kuvien kal-taisista elementeistä.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Julkisen hallinnon verkkosivujen saavutettavuuden tila 2000-luvulla
Nurmela, Kristiina (2012)Tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa julkisen hallinnon verkkosivujen saavutettavuutta. Tutkimusongelma nousi esiin nykyisestä suuntauksesta, jossa palveluita siirretään yhä enemmän verkkoon myös julkisen hallinnon ... -
Julkisen hallinnon verkkosivustojen saavutettavuus ja saavutettavuuden riittävyys
Happonen, Ninni (2023)Nykyaikana suurimmalla osalla ihmisistä on pääsy internetiin. Internet ei kuitenkaan palvele kaikkia käyttäjiä tasapuolisesti, sillä esimerkiksi vammaiset ihmiset voivat kohdata vaikeuksia verkkosivuja käytettäessä. Tämä ... -
Julkisen hallinnon digitaaliset palvelut : kansalaisten palveluiden käyttöön vaikuttavat tekijät
Laukkanen, Laura (2024)Digitaalisten palveluiden kiihtynyt kasvu julkisen hallinnon puolella viime vuosien aikana on yksi seuraus digitalisaatiosta. Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastellaan julkisen hallinnon digitaalisia palveluita ja niiden ... -
Julkisen hallinnon tietoturvallisuuden arviointikriteeristö tietoturva-arviointien välineenä
Laitila, Rami (2023)Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, miten Julkri eli Julkisen hallinnon tietoturvallisuuden arviointikriteeristö toimii tietoturva-arviointien välineenä ja miten se suhteutuu aiemmin julkaistuihin tietoturvallisuuden ... -
Suuret liikelaitokset - uuden julkisen hallinnon muurinmurtajat?
Nevalainen, Pasi (Hallinnon tutkimuksen seura, 2016)