Julkisen hallinnon verkkosivujen saavutettavuuden tila 2000-luvulla
Tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa julkisen hallinnon verkkosivujen saavutettavuutta. Tutkimusongelma nousi esiin nykyisestä suuntauksesta, jossa palveluita siirretään yhä enemmän verkkoon myös julkisen hallinnon toimintojen osalta. Tällöin verkkopalveluiden edellytyksenä on oltava, että ne ovat saavutettavia kaikille kansalaisille. Tutkielmassa esitellään saavutettavuuden arviointiin liittyviä ohjeistuksia, arviointimenetelmiä ja mittausjärjestelmiä. Lisäksi saavutettavuutta lähestytään vammaisuuden näkökulmasta, jolloin keskiössä ovat vammaisuutta käsittelevät teoriat sekä vammaisuuden vaikutukset verkkosivustojen käytölle. Tutkielman aineistona toimivat kansainväliset saavutettavuustutkimukset (n=23), joiden osalta tutkielmassa suoritettiin kirjallisuuskatsaus. Lisäksi Suomen ministeriöiden verkkosivujen (n=108) saavutettavuutta arvioitiin manuaalisilla ja automaattisilla menetelmillä. W3C:n luomat saavutettavuusohjeistukset WCAG 1.0 ja WCAG 2.0 loivat pohjan sekä tutkielman kirjallisuuskatsaukselle että empiiriselle osalle. Kirjallisuuskatsauksen tutkimuksista käy ilmi, että julkisen hallinnon sivustojen saavutettavuuden taso vaihtelee, mutta kaiken kaikkiaan se vaikuttaa melko heikolta. Myös Suomen ministeriöiden osalta tulokset ovat vaatimattomat, sillä verkkosivuista ainoastaan kahdeksan prosenttia nousi WCAG 1.0:n A-tasolle, jota pidetään yleensä saavutettavien verkkosivujen minimivaatimuksena. Yleisimpiä ongelmia, jotka nousivat esiin sekä kirjallisuuskatsauksen että Suomen ministeriöiden sivuilta olivat mm. vaihtoehtoisten kuvatekstien puuttuminen sekä kehysten ja linkkien nimeämis-tä koskevat puutteellisuudet. Suurin osa sivuilla havaituista esteistä on sellaisia, jotka olisi mahdollista poistaa helposti ja nopeasti päivitysten yhteydessä. Tutkielman lopussa nostetaan esiin syitä saavutettavuuden toteutumattomuuden taustalla.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29124]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Julkisen hallinnon verkkosivustojen saavutettavuus ja saavutettavuuden riittävyys
Happonen, Ninni (2023)Nykyaikana suurimmalla osalla ihmisistä on pääsy internetiin. Internet ei kuitenkaan palvele kaikkia käyttäjiä tasapuolisesti, sillä esimerkiksi vammaiset ihmiset voivat kohdata vaikeuksia verkkosivuja käytettäessä. Tämä ... -
Verkkosivujen visuaalisen ulkoasun vaikutukset käyttäjäkokemukseen
Laine, Sanni (2018)Verkkosivujen visuaalinen ulkoasu vaikuttaa paljon käyttäjien muodostamiin mielikuviin yrityksistä. Nämä mielikuvat vaikuttavat merkittävästi käyttäjien toimintaan sivustoja kohtaan sekä tätä kautta yritysten menestykseen. ... -
Verkkosivujen saavutettavuuden ongelmat : työkaluja parempaan saavutettavuuteen
Delahay, Inga (2021)Tutkimuksessa perehdyttiin kirjallisuuskatsauksen muodossa saavutettavuuteen ja sen tilanteeseen erityyppisillä verkkosivustoilla nykyään, keskittyen erityisesti näkö- ja kuulorajoitteisten kokemiin ongelmiin ja esteisiin ... -
WWW-sivun saavutettavuuden automaattinen arviointi DOM-rajapintaa käyttäen
Mäntylä, Jukka (2006) -
Suuret liikelaitokset - uuden julkisen hallinnon muurinmurtajat?
Nevalainen, Pasi (Hallinnon tutkimuksen seura, 2016)