Hankintalaki - kilpailuttamisen karikot hankintayksikön näkökulmasta
Tällä tutkimuksella on haluttu selvittää markkinaoikeuden vuonna 2007 voimaan
astuneen hankintalain nojalla antamien ratkaisujen pohjalta ne julkisten hankintojen
kilpailuttamiseen liittyvät seikat, joihin hankintayksiköiden tulisi kiinnittää erityistä
huomiota kyetäkseen mahdollisimman moitteettomaan kilpailuttamisprosessiin ja
välttääkseen näin mahdolliset oikeustoimet hankintojen viivästysseuraamuksineen.
Kyseessä on empiirinen, pääosin kvantitatiivinen kokonaistutkimus, jonka tarkoitus on
olla selittävä. Aineistona on käytetty markkinaoikeuden internet-sivustoillaan saatavilla
olevia 30.9.2009 mennessä antamia yhteensä 313 ratkaisua, joista on analysoitu sekä
hakemusten että niiden hyväksymisten, hylkäysten ja käsittelemättä jättämisten
perusteet. Yleisin peruste hakemukselle oli hankintayksikön tekemä virheellinen
tarjousvertailu. Markkinaoikeus oli hylännyt hakemuksista reilut puolet ja hyväksynyt
noin neljänneksen. Loput oli joko jätetty tutkimatta tai hakemus oli peruttu. Täysin
virheettömiksi todettiin vain hieman vajaa puolet hakemusten kohteena olleista
hankintamenettelyistä. Yleisin markkinaoikeuden toteama virhe oli tarjouspyynnön
puutteellisuus tai virheellisyys. Seuraavaksi yleisimpinä esiintyivät virheellisesti tehty
tarjousvertailu sekä puutteelliset perustelut hankintapäätöksessä. Hakemusten
kohteena olleista hankinnoista kolmannes oli pantu toimeen ennen oikeuskäsittelyä,
mikä tällöin mahdollisti tuomitsemisen enintään hyvitysmaksun maksamiseen
hakijalle, vaikka hankintamenettely olisi todettu virheelliseksi. Hyvitysmaksu
määrättiin kuitenkin ani harvoin. Tutkimatta jätetyistä hakemuksista puolessa oli syynä
niiden saapuminen myöhässä. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että huolellisesti
laadittu hankinta-ilmoitus ja tarjouspyyntö luovat pohjan onnistuneelle
hankintaprosessille. Sen vuoksi hankintayksiköillä tulisi olla selkeä hankintastrategia ja
sen mukaan laaditut toimintamallit, joiden ensisijaisena tavoitteena olisi
kokonaistaloudellisuus. Hankintayksiköiden tulisi hyödyntää laajemmin lain suomia
erilaisia hankintamenettelyjä. Tutkimus osoittaa, että hankintayksiköissä on syytä
panostaa hankintaosaamisen kehittämiseen.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29758]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Tietojärjestelmähankinnan onnistuminen : yliopistojen tutkimustietojärjestelmähankinnat Suomessa
Kokko, Jenni (2019)Tietojärjestelmähankinnoista on tehty useita tutkimuksia, mutta julkisista tietojärjestelmähankinnoista, saati tutkimustietojärjestelmähankinnoista tutkimuksia on vain vähän. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä ... -
Julkisen ICT-hankinnan ominaispiirteet ja haastee
Käyhty, Mervi (2022)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää julkisen ICT-hankinnan ominaispiirteitä, haasteita sekä hankintalain käytännön soveltamista. Julkisilla ICT-hankinnoilla on paitsi suuri taloudellinen merkitys, suoria vaikutuksia ... -
Case-tutkimus : toimittajien tyytyväisyys julkisten hankintojen vaatimusmäärittelyyn
Toivonen, Sandra (2023)Julkiset hankinnat ovat keskeinen osa valtioiden julkisten varojen käyttöä. Niiden avulla valtiot, kunnat ja muut julkisyhteisöt hankkivat toimintansa kannalta olennaiset tavarat, palvelut ja rakennusurakat yksityiseltä ... -
Enterprise Architecture as an Enabler for a Government Business Ecosystem : Experiences from Finland
Ghezzi, Reetta; Kolehmainen, Taija; Setälä, Manu; Mikkonen, Tommi (Springer, 2024)Public sector procurement units in the field of ICT suffer from siloed, application-specific architectures, where each system operates in isolation from others. As a consequence, similar or even identical data is maintained ... -
Erityiskysymykset sosiaalipalveluiden julkisissa hankinnoissa
Paananen, Taina (2021)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millainen on sosiaalityön hankinta prosessi ja millaisia erityiskysymyksiä sosiaalialan palveluiden kilpailuttaminen sisältää. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan haastavatko ...