Ortogonaalinen virheluokittelu
Tekijät
Päivämäärä
2010Pääsyrajoitukset
Valkonen, Miikka Ortogonaalinen virheluokittelu / Miikka Valkonen Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2010. 29 s. Kandidaatintutkielma
Tietojärjestelmien kehittäminen on yleensä ottaen kallista ja aikaa vievää. Kehitysprosessissa voi myös moni seikka epäonnistua, sekä sen eri vaiheisiin voi liittyä useita tehottomuustekijöitä. Siksi on tärkeää, että virheellisistä tai tehottomista työskentelytavoista otetaan opiksi seuraavia ohjelmistokehitysprojekteja varten.
Ortogonaalinen virheluokittelu on työkalu ohjelmistokehitysprosessin tehostamiseksi. Ortogonaalinen virheluokittelu tarjoaa menetelmän ohjelmistokehitysprosessin puutteiden ja näistä aiheutuvien virheiden kirjaamiseen, sekä tavan analysoida tätä virhedataa ohjelmistokehitysprosessin virheellisten toimintatapojen paljastamiseksi.
Tässä tutkielmassa tarkastellaan ortogonaalisen virheluokittelun toimintaa sekä käyttömahdollisuuksia. Toiminnan osalta kuvataan miten virheluokittelu käytännössä toimii, sekä lyhyesti miten sitä on tarkoitus toteuttaa. Käyttömahdollisuuksien osalta käydään läpi mitä ortogonaalinen virheluokit-telu voi käyttäjilleen kertoa. Lisäksi käydään hieman läpi miten ortogonaalista virheluokittelua on vertailtu suhteessa muihin jossakin suhteessa vastaaviin menetelmiin.
Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että ortogonaalinen virheluokit-telu on kelvollinen menetelmä tuomaan ohjelmistokehittäjille tietoa virheiden analysointia varten sellaisessa konseptissa, joka on kohtuullisen helposti tulkittavissa. Ortogonaalista virheluokittelua on helppo soveltaa, koska se ei vaadi virheiden raportoijilta eikä niiden korjaajilta liikaa tulkitsemisen suhteen, vaan ohjelmiston puutteita sekä virheitä on helppoa ja yksiselitteistä kirjata ortogonaalisen virheluokittelun luokkiin.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5316]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Towards a Multi-form Professional Development of Educational Leadership
Hanhimäki, Eija; Alho, Janni; Nuora, Piia; Risku, Mika; Fonsén, Elina; Mäkiharju, Alex; Smeds-Nylund, Ann-Sofie; Autio, Petra; Korva, Saana (Springer, 2024)This chapter aims to investigate the professional development of educational leadership based on the need to define and develop leadership in educational organisations that are in the middle of complex challenges and ... -
Henkilöstön näkemyksiä organisaation tuesta kehittymiselle yhtiössä X
Vasara, Eveliina (2021)Tässä tutkielmassa tarkasteltiin organisaation tukea kehittymiselle henkilöstön näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää, millaisia näkemyksiä henkilöstöllä on organisaation tuesta osaamisen kehittämiselle ja urakehitykselle. ... -
Eettinen henkilöstön kehittäminen luovuutta tukemassa
Collin, Kaija; Lemmetty, Soila (Henkilöstöjohdon ryhmä – HENRY ry, 2018)Henkilöstön kehittämisen (HRD) rooli muuttuu samaan tahtiin työelämän nopeiden muutosten kanssa. Erityisesti tietointensiivisessä työssä oppiminen korostuu digitalisaation ja teknologioiden jatkuvan kehittymisen seurauksena. ... -
Hothousing : Utilising industry collaborative problem solving practices for STEAM in schools
Houghton, Tony; Lavicza, Zsolt; Diego-Mantecón, Jose-Manuel; Fenyvesi, Kristof; Weinhandl, Robert; Rahmadi, Imam Fitri (Omnia Publisher SL, 2022)Collaborative problem solving (CPS) has been widely used in both industry and in schools over at least the last twenty years. The Industry Hothousing variant of CPS in its adult format is an intensive, time-constrained ... -
From individuality towards co-operative culture : New direction for professional development in Finnish teacher education
Rautiainen, Matti; Kostiainen, Emma (Beltz Juventa, 2021)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.