Henkilöstön näkemyksiä organisaation tuesta kehittymiselle yhtiössä X

Abstract
Tässä tutkielmassa tarkasteltiin organisaation tukea kehittymiselle henkilöstön näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää, millaisia näkemyksiä henkilöstöllä on organisaation tuesta osaamisen kehittämiselle ja urakehitykselle. Lisäksi tarkasteltiin henkilöstön näkemyksiä suorituksen arvioinnin ja kehityskeskustelun suhteen, sillä ne voidaan nähdä yhtenä oleellisena kehittymisen tukemisen kanavana. Tutkielman aineisto kerättiin kyselylomakkeen avulla tietyn organisaation asiantuntija- ja esimiestehtävissä työskenteleviltä työntekijöiltä. Tutkimusaineiston analysoinnissa hyödynnettiin sekä tilastollisia menetelmiä että laadullisen sisällönanalyysin periaatteita. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että henkilöstön näkemykset organisaation tuesta kehittymiselle ovat vaihtelevia. Osa vastaajista koki saavansa tukea ja mahdollisuuksia kehittymiseensä, kun taas osa koki jäävänsä niistä paitsi. Tulosten perusteella esimiehen rooli kehittymisen tukijana on oleellinen, minkä vuoksi esimiesten kykyä ohjata ja edistää kehittymistä on tärkeää tukea. Tulokset antavat myös viitteitä siitä, että kehittymismahdollisuuksien tasa-arvoista toteutumista, sekä henkilöstön mahdollisuuksia tuoda esiin omia näkemyksiään ja toiveitaan kehittymisen suhteen voisi olla hyvä vahvistaa.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2021
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202106244037Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share