Organisaatiokulttuurin eettisyys, eettinen johtamistyyli ja työhyvinvointi johtajien arvioimana
Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten johtajien arvioita organisaationsa kulttuurin eettisyydestä sekä omasta eettisestä johtamistyylistään. Lisäksi tutkittiin eettisen johtamistyylin yhteyttä eettiseen organisaatiokulttuuriin sekä eettisen organisaatiokulttuurin yhteyttä johtajien työhyvinvointiin (työuupumus, työn imu). Ilmiöitä tarkastellessa huomioitiin johtajien erot taustatekijöissä
(sukupuoli, ikä, johtotaso, toimiala, yrityksen koko).
Tutkimus perustuu syksyllä 2009 toteutettuun kyselytutkimukseen, johon osallistui 902 johtajaa eri puolilta Suomea. Vastaajista yli kaksi kolmasosaa oli miehiä, ja vastanneiden keski-ikä oli 46 vuotta (vaihteluväli 26 - 69 vuotta). Vastanneet toimivat eri johtotasoilla alemmasta keskijohdosta ylimpään johtoon, ja he työskentelivät eri toimialoilla ja erikokoisissa organisaatioissa.
Tulokset osoittivat, että johtajat kokivat sekä organisaationsa kulttuurin että johtamistyylinsä melko eettiseksi. Ylimmän tason johtajat arvioivat eettistä organisaatiokulttuuria ja omaa eettistä johtamistyyliään myönteisimmin. Toimialoista rahoitus- ja vakuutusalalla arviot eettisestä organisaatiokulttuurista olivat myönteisimpiä, ja teollisuus-, energia- ja rakennusalalla sekä julkisessa hallinnossa kielteisimpiä. Miesten arviot eettisestä organisaatiokulttuurista olivat myönteisempiä kuin naisten, mutta naiset arvioivat johtamistyylinsä eettisemmäksi. Tutkimuksessa havaittiin, että johtamistyylinsä eettiseksi arvioineet johtajat arvioivat myös eettisen organisaatiokulttuurin myönteisemmin kuin muut johtajat. Lisäksi todettiin, että ne johtajat, jotka arvioivat organisaationsa kulttuurin hyvin eettiseksi, kokivat työhyvinvointinsa muita paremmaksi.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että organisaatioissa on tärkeää panostaa eettiseen
organisaatiokulttuuriin ja sen hyveistä erityisesti organisaation tuen kehittämiseen, koska se arvioitiin hyveistä kielteisimmin. Samalla se oli hyveistä voimakkaimmin yhteydessä johtajien työhyvinvointiin. Lisäksi koska johtamistyylinsä eettiseksi mieltäneet johtajat arvioivat myös organisaatiokulttuurin eettisemmäksi, tulee johtajien toimiin ja eettisyyteen, ja tätä kautta eettisen kulttuurin kehittämiseen, kiinnittää huomiota.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29109]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Organisaatiokulttuurin eettisyys suomalaisten johtajien silmin : työhyvinvoinnin näkökulma
Kangas, Maiju; Huhtala, Mari; Lämsä, Anna-Maija; Feldt, Taru (Jyväskylän yliopisto, 2010)Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten johtajien arvioita organisaationsa kulttuurin eettisyydestä. Eettistä organisaatiokulttuuria arvioitiin kahdeksalla kuvaajalla (selkeys, esimiehen esimerkki, johdon esimerkki, ... -
Culture matters : the leader-follower relationship in the Chinese organizational context
Nie, Dan (University of Jyväskylä, 2016)In this dissertation, the dynamics between leader and follower is the focus. This dissertation contributes to knowledge and understanding of the leader-member exchange (LMX) theory in Chinese organizational settings. ... -
Johtajien henkilökohtaiset työtavoitteet ja eettisen organisaatiokulttuurin yhteys niihin
Vehviläinen, Kirsi-Marjaana; Parviainen Noora-Maria (2011)TIIVISTELMÄ Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten johtajien tärkeimpiä henkilökohtaisia työhön tai uraan liittyviä tavoitteita huomioiden taustatekijät (ikä, sukupuoli, johtotaso ja työsuhteen laatu). Lisäksi tutkittiin, ... -
"Voisko ensin ottaa helpomman kysymyksen?" : eettisen organisaatiokulttuurin diskurssit suomalaisissa asiantuntijaorganisaatioissa
Kuula, Maria (2015)Tämä tutkimus pyrki kuvailemaan eettistä organisaatiokulttuuria ja lisäämään ymmärrystä siitä. Tutkimuksen käytännöllisenä tavoitteena oli lisätä ymmärrystä siitä, kuinka eettistä johtamista voidaan parantaa. Teoreettisessa ... -
Eettinen organisaatiokulttuuri ja moraalinen lujuus suomalaisissa huippu-urheiluorganisaatioissa
Mäkitalo, Metti (2018)Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli kuvailla suomalaisten huippu- urheiluorganisaatioiden jäsenten näkemyksiä organisaationsa eettisestä organisaatiokulttuurista ja moraalisesta lujuudesta. Lisäksi tutkittiin ...