Johtajien henkilökohtaiset työtavoitteet ja eettisen organisaatiokulttuurin yhteys niihin
Päivämäärä
2011TIIVISTELMÄ
Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten johtajien tärkeimpiä henkilökohtaisia työhön tai uraan liittyviä tavoitteita huomioiden taustatekijät (ikä, sukupuoli, johtotaso ja työsuhteen laatu). Lisäksi tutkittiin, ovatko johtajien arviot organisaatiokulttuurin eettisyydestä yhteydessä työtavoitteiden sisältöihin. Tutkimus perustuu syksyllä 2009 kerättyyn kyselyyn, johon vastasi 902 johtajaa eri puolelta Suomea. Tutkittavat olivat iältään 25–68 -vuotiaita ja enemmistö oli miehiä (70 %). He toimivat eri johtotasoilla keskijohdosta ylimpään johtoon ja työskentelivät erikokoisissa yrityksissä ja eri toimialoilla. Johtajien henkilökohtaiset työtavoitteet luokiteltiin seitsemään luokkaan: 1) organisaation menestys ja toiminta (32.8 %), 2) ammatillinen osaaminen (27.4 %), 3) oma hyvinvointi (10.1 %), 4) uralla eteneminen (6.8 %), 5) työuran päättäminen (6.1 %), 6) uusi työ (4.1 %), 7) työn jatkuvuus ja palkka (3.5 %). Ylimmällä johdolla oli enemmän organisaation menestykseen ja toimintaan liittyviä työtavoitteita, kun taas keskijohdolla oli enemmän uuteen työhön liittyviä työtavoitteita. Naiset nimesivät enemmän ammatilliseen osaamiseen liittyviä henkilökohtaisia työtavoitteita, kun taas miesten työtavoitteet suuntautuivat enemmän työuran päättämiseen tai työn jatkuvuuteen ja palkkaan. Vanhemmat tutkittavat nimesivät enemmän työuran päättämiseen liittyviä henkilökohtaisia työtavoitteita, kun taas uralla etenemisen tavoitteekseen nimenneet olivat keskimääräistä nuorempia. Epäeettisemmäksi arvioitu organisaatiokulttuuri ennusti uuteen työhön liittyviä työtavoitteita organisaation menestykseen ja toimintaan tähtäävien työtavoitteiden sijaan. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että organisaatioiden tulisi panostaa hyvään eettiseen organisaatiokulttuuriin säilyttääkseen työntekijät ja taatakseen johdon keskittyvän sille varattuun tehtävään eli organisaation menestyksen ja toiminnan varmistamiseen. Eettistä organisaationkulttuuria voidaan parantaa esimerkiksi kiinnittämällä huomiota keskusteltavuuteen, toiminnan läpinäkyvyyteen sekä johdon ja esimiesten esimerkkiin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Voisko ensin ottaa helpomman kysymyksen?" : eettisen organisaatiokulttuurin diskurssit suomalaisissa asiantuntijaorganisaatioissa
Kuula, Maria (2015)Tämä tutkimus pyrki kuvailemaan eettistä organisaatiokulttuuria ja lisäämään ymmärrystä siitä. Tutkimuksen käytännöllisenä tavoitteena oli lisätä ymmärrystä siitä, kuinka eettistä johtamista voidaan parantaa. Teoreettisessa ... -
Johtajien työtavoitteiden muutokset kahden vuoden aikana ja niiden yhteys työn imuun
Leppä, Heli (2014)Tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten johtajien henkilökohtaisten työtavoitteiden muutoksia ja muutosten yhteyttä työn imuun vuosien 2009 ja 2011 välillä. Johtajien erot taustatekijöiden (sukupuoli, ikä, johtotaso) ... -
Organisaatiokulttuurin eettisyys, eettinen johtamistyyli ja työhyvinvointi johtajien arvioimana
Kangas, Maiju (2010)Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten johtajien arvioita organisaationsa kulttuurin eettisyydestä sekä omasta eettisestä johtamistyylistään. Lisäksi tutkittiin eettisen johtamistyylin yhteyttä eettiseen organisaatiokulttuuriin ... -
Organisaatiokulttuurin eettisyys suomalaisten johtajien silmin : työhyvinvoinnin näkökulma
Kangas, Maiju; Huhtala, Mari; Lämsä, Anna-Maija; Feldt, Taru (Jyväskylän yliopisto, 2010)Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten johtajien arvioita organisaationsa kulttuurin eettisyydestä. Eettistä organisaatiokulttuuria arvioitiin kahdeksalla kuvaajalla (selkeys, esimiehen esimerkki, johdon esimerkki, ... -
Esimiesten henkilökohtaiset työtavoitteet ja niiden yhteys palkkioihin sekä optimismiin
Adenius-Jokivuori, Merja; Tirronen, Mari (2013)Tutkielmassamme tarkasteltiin suomalaisten esimiesten asettamien henkilökohtaisten työtavoitteiden sisältöjä ja niiden yhteyksiä palkkioihin psykososiaalisena työolotekijänä sekä optimismiin henkilökohtaisena ominaisuutena. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.