Nuoren vieraan kielen opettajan pedagogisen ajattelun ja ammatillisen asiantuntijuuden kehittyminen
Julkaistu sarjassa
Jyväskylä studies in education, psychology and social researchTekijät
Päivämäärä
2009Oppiaine
KasvatustiedeOpiskeluaikainen epävarmuus ja itseen kohdistuvat voimakkaat odotukset saattavat ennakoida sitä, että opettaja ei vielä ole valmis työelämään. Tämä kävi ilmi FL Tarja Nymanin väitöstutkimuksessa, jonka tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat vieraan kielen opettajan pedagogisen ajattelun ja ammatillisen asiantuntijuuden kehittymiseen hänen siirtyessään opinnoista työelämään.- Opiskelijat tulevat koulutukseen erilaisine taustoineen, odotuksineen ja valmiuksineen. Koska opettajan ammatillinen kehittyminen työelämässä on ennustettavissa jo koulutuksen aikana, pitäisi opiskelijoiden yksilöllistä kehittymistä tukea, Nyman huomauttaa.Tarpeiden mukainen koulutus tukee jaksamista myös työelämään siirryttäessä. Opettajankoulutuksen tulisikin muodostaa jatkumo, joka alkaa koulutukseen pääsystä jatkuen peruskoulutukseen, minkä jälkeen seuraisivat työhöntulo- ja täydennyskoulutusjaksot.Opiskeluaikainen voimaantuminen on tutkimuksen mukaan merkityksellistä asiantuntijuutta laajentavan ammatillisen kehityspolun syntymiselle. Koulutukselle annetut merkitykset, näkemykset kielenopetuksen tavoitteista sekä kokemukset työyhteisössä johtavat siihen, että opiskelija kokee omistavansa oman asiantuntijuutensa. Tämä puolestaan ilmenee positiivisena latauksena työyhteisössä sekä haluna kehittyä ammatillisesti.- Asiantuntijuuttaan laajentavien opettajien pedagoginen ajattelu on kokonaisvaltaista ja he pitävät opettajan tehtävänä tarjota oppilaille eväitä tulevaan elämään. He ovat omaksuneet kokeilevan työotteen ja näyttävät kehittyvän työssään. Yleensä nämä opettajat ovat niitä, jotka selviävät opettajan tehtävissä hyvin ja haluavat toimia aktiivisessa roolissa työyhteisössä, Nyman kertoo.Yleensä nuori opettaja siirtyy työelämään innokkaana. Ensimmäisessä oikeassa työpaikassa on kuitenkin paljon opeteltavaa. Alussa perehdytään koulussa käytössä olevaan opetusmateriaaliin, koulun kulttuuriin ja käytänteisiin sekä tutustutaan oppilaisiin ja työyhteisön jäseniin. Nuori opettaja osallistuu myös opettajainkokouksiin, opetussuunnitelmatyöhön ja vanhempainiltoihin. Hänellä on siis samat velvollisuudet kuin kokeneemmalla kollegallaan, mutta vähemmän kokemusta niiden hoitamiseen.- Uusien asioiden yhtäaikainen kohtaaminen aiheuttaa nuorille opettajille epävarmuutta ja pelkoakin ammattinsa aloitusvaiheessa. Kollegat voisivat neuvoa ja auttaa, mutta neuvon kysyminen vaatii vastavalmistuneelta rohkeutta, Nyman muistuttaa.Uudistusten esittäminenkin saattaa olla nuorille opettajille hankalaa. Opettajien viittaukset heitä kokeneempien kollegojen ”näin on aina tehty” -kulttuuriin antavat ymmärtää, että joissakin kouluissa noudatetaan uudistuskykyä vangitsevia käytänteitä.
...
The aim of this study was to explore how the pedagogical thinking and the professional expertise of newly qualified language teachers (NQTs) develop during the first years of their career. The research addressed three questions, which were studied through five articles: 1) How has teacher education influenced the work of NQTs? 2) What kind of language learning environments do NQTs create? 3) How does the language teacher’s expertise develop in working life? The findings of the study described in the articles are presented on a more general level through a fourth research question formulated on the basis of the articles: 4) What are the overall features of language teachers’ development? The fourth research question was further divided into three questions: a) How does teacher education show in language teachers’ development? b) In what direction has working life taken professional development? c) Are there differences in the way expertise develops during training and working life?Expertise is seen to form the basis of pedagogical thinking. The development of expertise is an on-going, dynamic process which requires teachers to engage and take responsibility for their own development but also for that of others. Professional teachers have broad theoretical knowledge and the capacity to adapt it in different situations and circumstances, both individually and collectively. They feel empowered to use their expertise. For foreign language teachers the change of paradigm in language teaching means an orientation towards language education. Especially for NQTs, who are at the outset of the career, this is a most demanding task.According to the criteria of a qualitative approach, it is of great importance that the researcher is able to get close to the participants in the study in order to personally understand the realities of their everyday life. Led by this notion, the study of the experiences of NQTs took the form of a qualitative study. A phenomenological approach was chosen to increase and deepen the researcher’s understanding of herself and of the NQTs’ professional development.The data were collected over the 2003–2008 period. It consist of 11 NQTs’ essays and interviews, with a focus on discourses describing teachers’ experiences at the beginning of their working life. The meanings individual teachers gave to their experiences were compared one with another. From the data emerged three developmental paths: a path of wide expertise, a path of expertise in foreign language and culture and a third tenuous and vague path. The development of professional expertise is individual. This challenges teacher education to find means to support teachers in their development process not only during formal education but also after it in working life.
...
Julkaisija
Jyväskylän yliopistoISBN
978-951-39-3664-8ISSN Hae Julkaisufoorumista
0075-4625Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Väitöskirjat [3598]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Opettajuuden alkutaival : vastavalmistuneen vieraan kielen opettajan toimijuus ja ammatillinen kehittyminen
Ruohotie-Lyhty, Maria (Jyväskylän yliopisto, 2011) -
“Ikinä ei voi olla täysin valmis” : autoetnografinen tutkimus opettajaksi kasvamisen polulta
Hoisko, Emilia (2023)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata opettajaopiskelijan kasvun polkua oman tarinani kautta. Tutkimuksessa tarkastellaan opettajaksi kasvua yksilöllisen kokemukseni kautta peilaten aiempaan tutkimukseen. Autoetnografinen ... -
Ammatillisen kasvun polku : opettajuuden ontologinen rakentuminen yhteisöllisessä ryhmäprosessissa
Nuutinen, Ulla (Jyväskylän yliopisto, 2018)The professional growth of a teacher student is one the most important themes and subjects of teacher education. Therefore, it is important to make the teacher students’ development process conscious and visible during ... -
Opettajan asiantuntijuus inkluusiossa : luokanopettajien kokemuksia erityisestä tuesta yleisopetuksen luokassa
Kuitunen, Iris (2022)Pro gradu-tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia luokanopettajien kokemuksia inkluusiosta ja tarkastella asiantuntijuuden vaikutusta kokemuksiin. Tutkimuksen kohteena olivat aloittavat luokanopettajat, joilla oli alle kaksi ... -
Language Reserve. Now! Follow-up on Pyykkö’s Report Multilingualism into a strength (2017) : Summary in English
Vaarala, Heidi; Riuttanen, Sanna; Kyckling, Erja; Karppinen, Susanne (Jyväskylän yliopisto, Soveltavan kielentutkimuksen keskus, 2021)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.