Hiihdon lajianalyysi ja ohjelmointi
Kumpulainen, Susanne. 2006. Hiihdon lajianalyysi ja ohjelmointi. Seminaarityö. Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto. Hiihtoa on harrastettu Suomessa yli sata vuotta, jonka aikana se on kehittynyt ja monipuolistuinut nykyiseen muotoonsa. Nykyisin hiihdossa kilpaillaan kahdella tyylillä ja n. kilometrin pituisista sprinttimatkoista pitkiin 50 km:n matkoihin. Massahiihtokilpailuissa matkat ovat vieläkin pidempiä. Lajin monipuolistumisen myötä myös harjoittelu ja ohjelmointi ovat kehittyneet. Hiihdon tärkeimmän ominaisuuden aerobisen energiantuoton ja VO2max:n ohella tärkeiksi ominaisuuksiksi ovat nousseet anaerobinen energiantuottokyky ja hyvä hermolihasjärjestelmän toiminta. Hiihtäjiltä vaaditaan parempia voimaominaisuuksia kuin aikaisemmin ja erityisesti käsityöskentelyn rooli on uusien tekniikoiden ja kasvaneen hiihtovauhdin myötä korostunut. Hiihtoharjoitelu on pääasiassa kestävyysharjoittelua, jonka mukaan jakson ja muiden ominaisuuksien harjoittaminen toteutetaan. Voima ja nopeusharjoittelu ovat myös tärkeässä asemassa. Harjoittelu ja varsinkin VO2max:a kehittävät harjoitukset pyritään tekemään mahdollisimman lajinomaisesti mahdollisimman paljon eri lihasryhmiä kuormittaen. Hiihtoharjoittelu kuormittaa monipuolisesti koko vartaloa. Työn tarkoituksena on luoda kattava kokonaiskäsitys kilpahiihdon eri osa-alueista A-osan lajianalyysin ja B-osan valmennusohjelmoinnin avulla. A-osassa hiihtoa käsitellään fysiologian, biomekaniikan, psykologian ja harjoittelun näkökulmista. Näiden osa-alueiden pohjalta on muodostettu hiihtäjän urheilija-analyysi, jossa määritetään hiihtäjän tärkeät ominaisuudet. Lajianalyysin lopuksi luodaan katasaus hiihtoliiton nykytilanteeseen. B-osisossa keskitytään valmennusohjelman laatimiseen eri rytmityksien avulla. Myös ravinto- ja nestetasapaino otetaan huomioon. Lopuksi annetaan käytännön esimerkki ylesen sarjan mieskilpahiihtäjästä ja hänen harjoittelustaan.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Seminaarityöt [143]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Hiihdon lajianalyysi ja valmennuksen ohjelmointi
Halonen, Juho; Pelttari, Pasi (2011)Tämän työn tarkoituksena on keskittyä maastohiihdon kehityksen mukanaan tuomiin muutoksiin harjoittelussa ja kilpailemisessa. Työssä tuodaan esille yleiskuva suomalaisen maastohiihdon tilanteesta sekä nuoren urheilijan ... -
Kolmiloikan lajianalyysi ja valmennuksen ohjelmointi
Kotikangas, Johanna (2019)Kolmiloikka on yksi yleisurheilun kenttälajeista. Kolmiloikka on dynaaminen yleisurheilulaji, joka koostuu vauhdinottojuoksusta sekä kolmesta ponnistuksesta - kinkasta, loikasta ja hypystä. Kolmiloikkaa on pidetty fyysisiltä, ... -
Hiihdon sprinttiviestisuorituksen aikainen palautuminen ja sen nopeuttaminen kuntopyöräilemällä lyhyen palautuksen aikana
Halonen, Juho (2011)Tausta. Sprinttihiihdon kilpailusuorituksen palautusten aikana, ahtaiden ”varikkotilo-jen” takia, on kuntopyöräilemällä mahdollista tehostaa palautuksen aikaista aerobista aineenvaihduntaa. Tätä menetelmää ei ole aiemmin ... -
Hiihdon sprinttiviestisuorituksen aikainen palautuminen ja sen nopeuttaminen kuntopyöräilemällä lyhyen palautuksen aikana
Halonen, Juho (2011)Tausta. Sprinttihiihdon kilpailusuorituksen palautusten aikana, ahtaiden ”varikkotilojen” takia, on kuntopyöräilemällä mahdollista tehostaa palautuksen aikaista aerobista aineenvaihduntaa. Tätä menetelmää ei ole aiemmin ... -
Eri toimintaperiaatteen mukaisien perinteisen hiihdon suksien pito- ja luisto-ominaisuuksien vertailu
Kiljunen, Topi (2019)Suksi- ja voideteollisuus ovat viime vuosina kehittäneet erilaisia menetelmiä, joilla on pyritty korvaamaan normaali pitovoitelu. Yleisimmät tunnetut pitovoitelun korvaamiseen suunnitellut sukset ovat pitokarva- ja nanosukset. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.