Matkaviestinnän yleistymiseen liittyvät tekijät ja yleistymisen seuraukset Euroopan Unionissa
Tekijät
Päivämäärä
2005Pääsyrajoitukset
Luettavissa tekijänoikeudellisista syistä vain Jyväskylän yliopiston Tietojenkäsittelytieteiden laitoksella.
Tämän tutkielman tarkoituksena on mallintaa matkaviestinnän yleistymistä
Euroopan Unionissa. Matkaviestinnän yleistymiseen ja omaksumisajankohtaan
vaikuttavat useat tekijät, joita voidaan tarkastella innovaation
diffuusioteorioiden avulla.
Kyseessä on kirjallisuuskatsaus, johon on koottu yhteen innovaatioiden diffuusiota
käsittelevää kirjallisuutta sekä matkaviestinnän yleistymistä käsitteleviä
tutkimuksia. Essee rajoittuu käsittelemään ensimmäisen ja toisen
sukupolven muodostamaa matkaviestinnän diffuusiota, eikä siinä oteta
kantaa matkapuhelinstandardien teknisiin ominaisuuksiin.
Matkaviestinnän nopea yleistyminen alkoi 1990-luvun alussa, kun digitaaliset
järjestelmät korvasivat vanhan analogisen tekniikan. EU:ssa tämä
tarkoitti siirtymistä GSM: ään. Vuoden 1995 lopussa GSM oli käytössä
kaikissa EU-maissa. Tässä esseessä tarkastellaan yleistymiseen vaikuttavia
tekijöitä sekä matkaviestinnän yleistymisen merkitystä Euroopan
unionissa.
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Euroopan unioni demokratian ja ihmisoikeuksien edistäjänä : illiberaalin demokratian nousu Euroopan unionissa
Kainulainen, Inka (2021)Euroopan unioni (EU) on toiminnassaan kohdannut kritiikkiä ja useita kriisejä niin ulko- kuin sisäpolitiikassakin. EU:n toimiessa demokratian ja ihmisoikeuksien edistäjänä, on se omassa toiminnassaan kärsinyt demokratiavajeesta. ... -
Lohkoketjuteknologian sääntely Euroopan unionissa
Osenius, Anton (2022)Tämän tutkielman tarkoitus on antaa yleiskuva lohkoketjuteknologian toiminnasta ja termistöstä sekä kartoittaa EU:n suunnitelmia sääntelyyn ja kehitykseen. Kappaleessa kolme sivutaan myös Suomen tilannetta lohkoketjuteknologian ... -
"Kansalaiset ja muut unionissa asuvat" : maahanmuuttajat Euroopan unionin kulttuuripolitiikassa
Väliheikki, Tuulia (2011)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää diskurssianalyyttisin keinoin miten Euroopan unionin kulttuuripoliittisissa dokumenteissa rakennetaan Euroopan yhtenäisyyttä, miten hahmotetaan sen kulttuurista monimuotoisuutta ja ... -
Suomi päätöksentekijänä Euroopan unionissa vuosina 1994 ja 2000 : Helsingin Sanomien uutisten rakentaman kuvan tarkastelua
Kangasluoma, Anneli; Kangasluoma, Elina (2003) -
Miltä johtotehtävä tuntuisi? : johtotehtävien seurauksiin liittyvät huolenaiheet korkeasti koulutetuilla asiantuntijoilla, niiden selittäjät ja seuraukset
Feldt, Taru; Tsupari, Heidi; Kilponen, Kiia; Auvinen, Elina; Huhtala, Mari; Muotka, Joona; Mauno, Saija (Jyväskylän yliopisto, 2019)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.