Lihastonuksen yhteys hermolihasjärjestelmän suorituskykyyn

Abstract

Haverinen, Marko. 2005. Lihastonuksen yhteys hermolihasjärjestelmän suorituskykyyn. Valmennus-ja testausopin Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Liikuntabiologian laitos. 96 s.Lihastonusta on tutkittu aikaisemmin lähinnä kliinisessä diagnosointi-, kuntoutus- ja tutkimuskäytössä eripotilasryhmillä ja kvantitatiivisesti mitattavana ilmiönä se ei ole ollut käytössä kovin kauan. Tämän tutkimuksentarkoituksena oli kuvata lihastonusta ilmiönä, selvittää miten se muuttuu ikääntymisen myötä jaon yhteydessä eri ikäisten ei-harjoittelevien henkilöiden neuromuskulaariseen suorituskykyyn. Tarkoituksenaoli tutkia myös miten lihastonus ilmenee eri harjoitustaustan omaavilla henkilöillä sekä selvittäävoiko sitä käyttää yhtenä neuromuskulaarista suorituskykyä kuvaavana mittarina urheilijoilla.Tutkimukseen osallistuneet miespuoliset koehenkilöt jaettiin neljään ryhmään ikärakenteensa ja harjoitustaustansamukaisesti: kansallisen ja piiritason pikajuoksijat (n = 18, ikä 23,6 ± 4,3 v), nuoret ei-harjoittelevatyliopisto-opiskelijat (n = 8, ikä 23,1 ± 1,6 v), keski-ikäiset ei-harjoittelevat miehet (n = 23, 53,3± 2,5) ja ikääntyvät ei-harjoittelevat miehet (n =21, ikä 64,3 ± 3,6 v). Ryhmiltä mitattiin pituus, paino,rasvaprosentti, reisilihaksen lihaskudoksen (VL ja VIM) ja ihonalaisen rasvakudoksen paksuus sekä lihastonusmanuaalisella ja tietokoneohjatulla myotonometrillä. Lihastonusmittaus suoritettiin VL:n päältäreiden puolesta välistä. Mittauksen aikana koehenkilö makasi tutkimuspöydällä rentona ja lihastonusmittauslaitteenmatkaa mittaava anturi työnnettiin lihakseen pinnallisesti vakiovoimaan (30 N) saakka. Tietokoneohjatunlihastonusmittarin tuloksia tulkittaessa on huomioitava, että suurempi lukuarvo tarkoittaapienempää lihastonusta. Hermolihasjärjestelmän suorituskyvyn kuvaamiseksi pikajuoksuryhmän urheilijatsuorittivat maksimaalisen 60 metrin juoksun pystylähdöllä, reaktiivisuustestin, staattisen hypyn, kevennyshypyn,isometrisen bilateraalisen alaraajojen ojennuksen, puolikyykkymaksimin sekä räjähtävätsuoritukset 40 ja 60 %:n kuormilla. Muut ryhmät suorittivat ainoastaan isometrisen bilateraalisen alaraajojenojennuksen.Lihastonuksen mittausmenetelmien toistettavuuden selvittämiseksi suoritetuista toistomittauksista saadutvariaatiokertoimet (CV) olivat manuaalisella myotonometrillä 5,1 % ja tietokoneohjatulla myotonometrilläpuolestaan 1,4 %. Manuaalinen myotonometri ei erotellut koehenkilöitä toisistaan joten se jätettiinlopullisen tarkastelun ulkopuolelle. Tietokoneohjatun myotonometrin kohdalla absoluuttisen lihastonuksenhavaittiin olevan nuorten miesten ryhmällä merkitsevästi pienempi (p<0,05) kuin keski-ikäisillä jaikääntyvillä, joiden välillä puolestaan ei havaittu eroja kuten ei myöskään kudospaksuuteen suhteutetussalihastonuksessa. Pikajuoksuryhmällä sekä absoluuttinen että suhteellinen lihastonus olivat kaikkiin muihinryhmiin verrattuna merkitsevästi (p<0,001) pienempiä. Nuorilla miehillä ei havaittu yhteyksiä isometriseenbilateraaliseen jalkojen ojennukseen, mutta pikajuoksijoilla (r = 0,62-0,69; p<0,01), keski-ikäisillä(r = 0,42-0,56; p<0,01-0,05) ja ikääntyvillä (r = 0,49-0,58; p<0,01-0,05) pienempi absoluuttinen ja suhteellinenlihastonus olivat yhteydessä suurempaan maksimivoimaan ja ensimmäisen 500 ms:n aikanatuotettuun voimaan. Pikajuoksijoilla pienemmän absoluuttisen ja suhteellisen lihastonuksen havaittiinolevan yhteydessä parempaan 100 metrin kilpailutulokseen (r = -0,64 – -0,68 p<0,01). Lisäksi pienempilihastonus oli yhteydessä suurempaan maksiminopeuteen (r = -0,62 – -0,69; p<0,01) sekä lyhyempäänkontakti- ja työntöaikaan (r = -0,65 – -0,68; p<0,01). Pienempi suhteellinen lihastonus oli yhteydessäsuurempaan askeltiheyteen (r = 0,61-0,63; p<0,01) ja pienempi absoluuttinen lihastonus oli yhteydessäsuurempiin reaktiovoimiin (r = 0,53-0,73; p<0,05) erityisesti työntövaiheessa. Voimamittausten kohdallapienempi lihastonus oli yhteydessä parempaan reaktiivisuustestin tulokseen (r = 0,49-0,54; p<0,05), suurempaankuormaan maksimikyykyssä (r = 0,52-0,74; p<0,01-0,05) sekä suurempaan huippuvoimantuottoonräjähtävissä suorituksissa (r = 0,65-0,76; p<0,01-0,05).Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että lihastonuksen kasvaminen ikääntymisen myötä selittyysuurelta osin lihasmassan pienentymisellä. Pienempi lihastonus oli yhteydessä ei-urheilevien henkilöidenparempaan neuromuskulaariseen suorituskykyyn ja erityisesti suurempaan maksimivoimantuottokykyyn.Harjoitustausta näyttäisi vaikuttavan lihastonuksen ilmenemiseen. Pienemmän lihastonuksen havaittiinolevan yhteydessä pikajuoksijoiden lajisuoritukseen sekä suurempaan dynaamiseen ja isometriseen maksimivoimantuottoon.Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että lihastonusmittausta voidaankäyttää yhtenä neuromuskulaarista suorituskykyä kuvaavana mittarina nopeuslajien urheilijoilla.