Lyhyiden ja pitkien intervallien harjoittelun vaikutus kestävyysjuoksu suoritukseen, anaerobiseen suorituskykyyn ja hermolihasjärjestelmän vasteisiin

Intervalliharjoittelu on havaittu tehokkaaksi ja käytännölliseksi harjoitusmenetelmäksi kehittää kestävyyssuorituskykyä niin kuntoilijoiden kuin kilpaurheilijoiden parissa. Intervalliharjoittelussa lyhyiden työskentelyjaksojen ja sarjojen välisten palautusten ansiosta pystytään harjoittelemaan suurella intensiteetillä, minkä johdosta urheilijan taloudellisuus entistä suuremmilla nopeuksilla paranee. Intervalliharjoittelulla pyritään kehittämään sydän- ja hengityselimistön toimintaa sekä fyysistä suorituskykyä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on vertailla lyhyiden ja pitkien intervallien vaikutuksia kestävyysjuoksu suoritukseen, anaerobiseen suorituskykyyn sekä hermolihasjärjestelmän toimintaan. Tutkittavat olivat 20-38-vuotiaita kestävyysharjoitelleita miehiä ja naisia, jotka jaettiin ensimmäisen testiviikon jälkeen kahteen eri ryhmään, lyhyisiin intervalleihin (SI, n=5) ja pitkiin intervalleihin (LI, n=5). Tutkimuksessa suoritettiin neljän viikon harjoitusjakso, jonka aikana suoritettiin yhteensä 10 intervalliharjoitusta. Harjoittelujakson aikana harjoittelu sisälsi ainoastaan joko lyhyitä intervalleja (3*10* 30 s 90–95 %/ Vmax) tai pitkiä intervalleja (4*4min 80–85 %/Vmax). Tutkimuksen mittaukset sisälsivät MART-testin (maksimaalinen anaerobinen juoksutesti), maksimaalisen hapenottokyvyn testin sekä 20 metrin nopeustestin ennen harjoittelujaksoa ja sen jälkeen. Intervalliharjoittelun seurauksena LI-ryhmä paransi harjoitusjakson aikana tilastollisesti merkitsevästi maksimaalista hapenottokykyä (VO2max) (45.5 ± 4.4 vs. 48.0 ± 5.0 ml/kg/min, p= 0.043) MART-testin maksiminopeutta (VMART) (20.3 ± 1.4 vs. 21.1 ± 2.2 km/h, p=0.042), MART-testin 12.7 km/h palautussykettä (153 ± 18 vs. 146 ± 18 bpm, p=0.043) sekä esikevennyshypyn nousukorkeutta (CMJpre) (27.7 ± 10.5 vs. 29.0 ± 11.2 cm, p=0.043). SI-ryhmän tuloksissa havaittiin tilastollisesti merkitsevä muutos MART-testin 17.1 km/h kuorman palautussykkeessä (HRpal) 132 ± 19 & 117 ± 31 bpm, p=0.042) sekä post 0 esikevennyshypyissä (CMJpost0) (32.8 ± 5.2 vs. 31.2 ± 4.9 cm, p=0.042). Tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja ryhmien välisessä vertailussa. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella LI-menetelmällä tehty intervalliharjoittelu kehitti maksimaalista hapenottokykyä, anaerobista suorituskykyä sekä räjähtävää voimantuottoa. LI-ryhmällä havaittiin, että harjoitusjakson aikana kehittynyt VMART on yhteydessä parantuneeseen suoran testin suorituskykyyn. LI-menetelmällä kehittyneet ominaisuudet ovat kestävyysjuoksu suorituksen kannalta oleellisia, mutta suorituskyvyn maksimoimiseksi intervalliharjoittelun tulisi kuitenkin sisältää myös SI-menetelmän tapaisia lyhyitä intervalleja, joilla pystytään kehittämään juoksijan taloudellisuutta entistä suuremmilla nopeuksilla, mikä vaikuttaa positiivisesti kestävyysjuoksun lopputuloksen kannalta tärkeisiin irtiotto- ja loppukirikykyyn.