Lupa tulla näkyväksi : kuvataideterapeuttinen toiminta kouluissa

Abstract

Kuvataideterapialla voidaan edistää oppimista ja oppilaiden terveyttä. Kuvataideterapian avulla kehittyvät myös oppilaiden visuaaliset taidot, tunteen ilmaisu ja itsetuntemus. Tämän havaitsi Päivi-Maria Hautala tarkastellessaan väitöskirjassaan kuvataideterapian mahdollisuuksia opetuksessa ja oppimisessa Suomen kouluissa. Hautala haastatteli tutkimukseen koulujen kuvataideterapeutteja ja määritteli kuvataideterapian olemusta lasten ja nuorten kasvun sekä kehityksen tukijana.Hautala havaitsi väitöstutkimuksessaan eron koulukulttuurin ja terapiakulttuurin välillä. Toisin kuin koulussa terapiassa oppijaa ei nähdä opettamisen kohteena, vaan hän on omassa kasvussaan aktiivinen toimija. Tutkimus antaa konkreettisen mallin terapian yhdistämiseksi koulunkäyntiin, ja siinä avautuu uusi näkemys, jossa taiteen terapeuttinen tekeminen nähdään hoitavana ja itsetuntoa vahvistavana menetelmänä. Terapiassa oppijan terapeuttinen kokemus on tärkeä toiminnan tavoite.– Kuvataideterapian erityispiirteenä on kuvallinen vuorovaikutusprosessi. Siinä on mukana tekijä, kuva ja terapeutti. Vuorovaikutussuhde on siis tavallaan kolmiosuhde. Kuvan tekijä tekee kuvan ja tulkitsee mahdollisesti sanallisesti prosessiaan. Terapeutti on hiljaa läsnä, kun kuvaa tehdään, ja kannattelee asiakkaansa raskaita tunteita, joita voi tulla esiin kuvan tekemisen aikana ja myös itse kuvassa, kertoo Hautala kuvataideterapiaprosessista.Istunnon lopussa kuvasta keskustellaan. Kuvan asiantuntijana on tekijä itse, kun taas terapeutti kuuntelee ja tekee kuvasta kysymyksiä, jotka selventävät kuvan merkityksiä tekijälle. Kuvallinen vuorovaikutusprosessi saattaa olla myös terapeutin hiljaista läsnäoloa. Asiakas ja terapeutti voivat myös yhdessä tehdä kuvan ja kommunikoida paperilla prosessin aikana.Kuvataideterapian keskiössä ovat oppijan kokemusmaailma ja siihen liittyvät tarpeet, joista nousevat myös hänen tahtonsa ja motivaationsa. Tätä kutsutaan sisäiseksi oppimiseksi. Kuvan kokeminen ja oppiminen lähtee ihmisen sisältä eikä siitä, että kuvia tuodaan ihmiseen ulkoapäin. Kuvataideterapiassa oppija tulee kuulluksi sellaisena kuin hän on, ja siinä keskeistä on ymmärtää sisäisiä tunteita ja hahmottaa lapsen ja nuoren psyykkisiä tarpeita. Kuvataideterapian tavoitteena on se, että yksilö ottaa itse vastuun elämästään, itsenäistyy sekä ymmärtää vapauden ja vastuun tasapainon merkityksen. Kuvataideterapia tuo kouluun hoitokulttuuria. Näin terapeutilla tai opettajalla on valmiuksia havainnoida erilaisuutta ja myös tilapäisesti huolehtia lapsesta, kunnes pystyy ohjaamaan tämän erityisavun piiriin. Erityispedagogiikassa ja ammatillisessa kuntoutuksessa oppilaiden ongelmat vaativat joskus myös psykiatrista erikoissairaanhoitoa sairaaloissa ja poliklinikoilla. Kuvataideterapia voi toimia myös sillanrakentajana, kun oppilas siirtyy koulusta sairaalaan tai sairaalasta kouluun. Tämä tuo opettajalle uusia tehtäviä ja haastaa myös opettajankoulutuksen kehittymään ja tukemaan uutta opettajuutta. Koulujen terapiatyön haastateltavat mieltävät erityisopetukseksi. Moni kuvataideterapeutti on soveltanut ja kehittänyt kuvallista terapiaa eteenpäin erityispedagogisiksi työmenetelmiksi.

The purpose of this study that places itself at the borderlines of the fields of art therapy, art education and special education is to explore the possibilities that art therapy can offer as a new learning environment in Finnish schools. As a response to a lack of creative practices in everyday education, the aim of my study is to introduce these possibilities of promoting pupils’ well-being through art therapy. In existential phenomenology, the basis of educational beliefs is the potential for affecting the actions of an individual.The research methodology followed the hermeneutic and fenomenographic principles. In addition to interviewing art therapists for the study, the study will also draw data from therapeutic teachers specialized in art therapeutic work. The focus is on the experiences of the informants, art therapists working in schools, and on the analysis of their implications as defined by the informants. In the interviews (N=15), I collected qualitative data regarding the practice of art therapists in schools and the ways in which their work was received by the teaching staff. This study will also create new knowledge about, and perspectives on, the potential of art therapy as a means of treatment in scaffolding pupils and enhancing their development in various areas of learning. The findings suggest that: (i) in Finnish schools it is difficult to have access to ‘physical’ settings that would be appropriate for art therapy sessions, (ii) for this reason, the art therapeutic method in the school setting is linked with and integrated more to the students’ needs. Students typically receiving art therapy suffer from learning difficulties, or attention and concentration difficulties and they have experienced several losses in their early childhood. (iii) The students/pupils who need art therapy often have experienced very serious loss in their early attachment relationships (Bowlby’s (1969) attachment theory becomes therefore relevant) and (iv) art therapy is integrated more in the field of special education than the mainstream school system. These findings will be presented and discussed in relation to the literature. The results of the interviews directed to the art therapists working in schools indicate that the school as an environment and setting differs significantly from the traditional environment of the conservative school culture.