Englannin ja suomen arvioijien käsityksiä ylimmän tason puhumisen osakokeesta

Abstract

Artikkelissa tarkastelemme englannin ja suomen ylimmän tason (YKI 5–6~EVK C1–C2) puhumisen osakoetta ja arvioijien käsityksiä osakokeeseen kuuluvista studiokokeesta ja haastattelusta sekä niissä käytettävistä tehtävätyypeistä. YKIn kaltaisissa tutkintojärjestelmissä käytetään tyypillisesti puhumisen taidon testaamisessa joko haastattelua tai studiokoetta, mutta YKIssä ylimmän tason puhumisen osakokeessa on aina ollut nämä molemmat osat: kielistudiossa suoritettava studio-osa ja kasvokkain tapahtuva haastattelu. Vaikka tutkintojärjestelmän jokaisessa tutkintokielessä on käytetty kyseisiä osia jo vuosia testattaessa ylimmän tason puhumisen taitoa, näihin kahteen osaan ja niiden arviointiin liittyvää tutkimusta ei ole tehty viime vuosina. Luoma (1997) vertaili lisensiaatintutkielmassaan studiokokeen ja kasvokkaisen haastattelun eroja. Vaikka otos oli pieni ja vaikka kyse oli keskitasolla tehdystä kokeilusta, Luoman tulosten mukaan osallistujat saivat lievästi parempia taitotasoarvioita haastattelusta kuin studio-osuudesta (1997,114). Toisaalta tutkimuksessa havaittiin, että osioiden taitotasoarvioiden välinen korrelaatio oli melko korkea (0,85), mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että jos osallistuja sai haastattelusta paremman taitotasoarvion, sai hän yleensä studiostakin paremman taitotasoarvion. (Ks. myös Wiggleswort & O’Loughlin 1993; Stansfield ym. 1990.) Artikkelimme aineisto koostuu englannin ja suomen arvioijille lähetetystä kyselystä, jonka avulla kuvaamme, mitä huonoja ja hyviä puolia arvioijien käsitysten mukaan puhumisen osien arviointiin liittyy, miten laajasti heidän mielestään näiden kahden erillisen osan arvioinnissa voidaan soveltaa puhumisen arviointikriteereitä ja miten hyvin studiokoe ja haastattelu mittaavat osallistujien puhumisen taitoa.