Viikoittaisen työajan yhteys vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen

Abstract

Yhä useampi aikuinen ei liiku terveyden kannalta riittävästi ja liikkumattomuudella on vaikutuksia niin työikäisten terveyteen, työkykyyn, kansanterveyteen kuin yhteiskunnan talouteenkin. Työaikalain yleistyöajan mukainen säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, joten kokoaikaisesti työskentelevät viettävät suuren osan ajastaan töissä. Ajan puute ja kokemus liiallisesta väsymyksestä ovatkin tutkimuksissa olleet työikäisillä yleisimpiä koettuja esteitä vapaa-ajan liikunnan harrastamiselle. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko viikoittainen työaika yhteydessä vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen ja onko tämä yhteys mahdollisesti erilainen miehillä ja naisilla. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää vaikuttavatko koulutustaso tai koettu terveys mahdollisina sekoittavina tekijöinä tähän yhteyteen.

Tämän poikkileikkaustutkimuksen nuoret 32–38-vuotiaat työssäkäyvät tutkittavat (n = 2231, 49,5 % naisia) ovat osallistuneet Nuorten Kaksosten Terveystutkimus -pitkittäistutkimuksen viidenteen vaiheeseen. Aineisto koostuu Suomessa asuvista kaksosista, jotka ovat vastanneet 2010–2012 kerättyyn terveyskäyttäytymistä ja sairauksien taustatekijöitä kartoittavaan internet-kyselyyn. Tämän tutkimuksen analyysiin sisällytettiin tutkittavista kaikki ansiotyössä olevat, vähintään 30 tuntia viikossa työskentelevät, joille saatiin laskettua kyselyyn pohjautuva vapaa-ajan liikunta-aktiivisuutta kuvaava MET-indeksi (metabolinen ekvivalentti). Viikoittaista työaikaa tarkasteltiin neljässä työaikaluokassa (30–34 t/vk, 35–40 t/vk [referenssiryhmä], 41–48 t/vk, ≥ 49 t/vk). Viikoittaisen työajan yhteyttä vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen tutkittiin lineaarisella regressiomallinnuksella huomioiden koulutustason tai koetun terveyden lisäksi BMI:n (kehon painoindeksi), tupakoinnin ja alkoholinkulutuksen vaikutus.

Miehistä 10,3 prosenttia ja naisista 6,2 prosenttia työskenteli 41–48 tuntia viikossa. 49 tuntia tai enemmän viikossa työskenteli miehistä 12,5 prosenttia ja naisista 4,3 prosenttia. Miehillä lievä ylityö (41–48 t/vk) ei ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen (standardoitu β -0,002, p = 0,892). Sen sijaan miehillä runsas ylityö (≥ 49 t/vk) oli yhteydessä pienempään vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen verrattuna normaalityöaikaa (35–40 t/vk) tekeviin, riippumatta elämäntapatekijöiden vaikutuksesta (β = -0,063, p = 0,039). Koulutustason tai koetun terveyden vaikutuksen huomioimisella ei ollut vaikutusta yhteyteen. Naisilla ei havaittu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä viikoittaisen työajan ja vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden välillä.

Tämän tutkielman tulosten mukaan miehet tekevät yleisemmin ylitöitä ja viikoittainen runsaiden ylitöiden tekeminen näyttää olevan yhteydessä vähäisempään vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen ainoastaan miehillä. Miesten ja naisten välinen ero ylitöiden tekemisen yleisyydessä tulisi ottaa huomioon työikäisten terveyden edistämisessä. Aiheesta tarvitaan lisätutkimusta laajemmin työikäisillä sekä ilmiön syy-seuraussuhteista. Jatkossa olisi mielenkiintoista ottaa huomioon myös muita vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen sekä viikoittaiseen työaikaan vaikuttavia tekijöitä.

An increasing number of adults are not physically active enough for health benefits. Physical inactivity has an impact on the health of working-age people, their ability to work, public health, and on the economy of society. Regular working hours under the General Working Hours Act are a maximum of eight hours a day and 40 hours a week, meaning that full-time workers spend most of their time at work. Lack of time and the experience of being too tired have been the most commonly perceived barriers to leisure-time physical activity among working-age people. The aim of this thesis was to investigate whether weekly working hours are associated with leisure-time physical activity levels, and whether the relationship may be different between men and women. In addition, the aim was to explore whether educational attainment or perceived health, considered as possible confounding factors, affect this association.

In this cross-sectional thesis, young working participants aged 32–38 (n = 2231, 49.5 % women) have taken part in the fifth phase of the Young Twins Health Survey, a longitudinal study of young twins living in Finland. They have responded to an internet-based survey on health behaviour and determinants of disease collected in 2010–2012. The analysis of this thesis included all employed subjects working at least 30 hours per week, for whom a survey-based MET index (Metabolic Equivalent) of leisure-time physical activity could be calculated. Weekly working time was examined in four categories (30–34 h/week, 35–40 h/week [reference group], 41–48 h/week, ≥ 49 h/week). The association of weekly working time with leisure-time physical activity was examined using linear regression modelling, considering educational level, perceived health, and the effect of BMI (Body Mass Index), smoking, and alcohol consumption.

10.3 percent of men and 6.2 percent of women worked 41–48 hours a week. 12.5 percent of men and 4.3 percent of women worked 49 hours or more per week. For men, light overtime (41–48 h/week) was not statistically significantly associated with leisure-time physical activity (standardised β -0,002, p = 0,892). For men, extensive overtime (≥ 49 h/week) was associated with lower leisure-time physical activity compared to those working regular hours (35–40 h/week), regardless of lifestyle factors (β = -0,063, p = 0,039). Adjusting for educational level or perceived health had no effect on the association. For women, no statistically significant association was found between weekly working time and leisure-time physical activity.

The results of this thesis show that men are more likely to work long hours, and weekly extensive overtime seems to be associated with lower leisure-time physical activity only among men. The difference between men and women in the levels of overtime working should be considered in health promotion for working-aged people. Further research is needed on this topic in working-age populations more broadly, and on the causal relationships of the phenomenon. In the future, it would also be interesting to consider other factors affecting leisure-time physical activity and weekly working hours.