Osallisuuden kokemuksia seniorikorttelissa
Vasara, P. (2023). Osallisuuden kokemuksia seniorikorttelissa. In A. Tammela, P. Hämeenaho, J. Eronen, & J. Eilola (Eds.), Hyvinvointi koettuna, kuvattuna ja tulkittuna (pp. 187-204). Jyväskylän yliopisto. JYU Studies, 3. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9626-0
Published in
JYU StudiesAuthors
Date
2023Copyright
© Kirjoittajat ja Jyväskylän yliopisto 2023
Osallisuus voidaan ymmärtää kokemuksena mukana olemisesta, vaikuttamismahdollisuuksista, huolenpidosta ja yhteisestä osallisena olemisesta. Se on tärkeä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia, myös vanhemmalla iällä. Tässä artikkelissa tarkastellaan osallisuuden kokemusta yhteisöllisen senioritalon asukkaiden kertomuksissa: millaisena ilmiönä se näyttäytyi ja millaisia merkityksiä siihen liitettiin. Aineiston pohjalta osallisuus hahmottui kokemuksena toimijuudesta ja mahdollisuudesta tehdä omaa elämää koskevia ratkaisuja. Se merkitsi myös aitoja kohtaamisia: omana itsenä nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemusta. Kolmanneksi osallisuus oli tunnetta siitä, että oli osa jotain itseä suurempaa ja kuului yhteisöön. Kokonaisuudessaan tulokset osoittavat osallisuuden merkityksellisyyttä hyvän vanhenemisen kokemuksen kannalta.
Publisher
Jyväskylän yliopistoParent publication ISBN
978-951-39-9627-7Is part of publication
Hyvinvointi koettuna, kuvattuna ja tulkittunaISSN Search the Publication Forum
2814-8843Keywords
Original source
http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9626-0Publication in research information system
https://converis.jyu.fi/converis/portal/detail/Publication/242609797
Metadata
Show full item recordCollections
Related funder(s)
Research Council of FinlandFunding program(s)
Centre of Excellence, AoFAdditional information about funding
Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö (CoE AgeCare)License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Yhteisöasuminen ja ikääntyneiden osallisuus
Kuitunen, Selja (2020)Tutkielmani tarkoituksena on selvittää miten yhteisöasuminen vaikuttaa ikääntyneiden osallisuuteen. Tarkastelemassani yhteisöasumisessa keskeistä on ikääntyneiden aktiivinen rooli yhteisön luojana, kehittäjänä ja avunantajana ... -
Maatilapäivätoiminnan merkitys ikääntyneille
Rantanen, Virpi (2018)Ikääntyneiden ihmisten kotona asumista korostava vanhuspolitiikka painottaa ennaltaehkäisevien toimintamallien kehittämistä. Euroopassa viime vuosina kasvussa olleen green care –maatilapäivätoiminnan on kansainvälisissä ... -
Ikääntyneiden kokema osallisuus omaan elämään ja oman näköinen arki
Vornanen, Sara (2023)Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen ikääntyneiden kokemuksia osallisuudesta omaan elämään ja oman näköisestä arjesta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaista osallisuutta ikääntyneet kokevat, millainen oman ... -
Kahdeksasluokkalaisen osallisuuden kokemuksia koululiikunnasta
Talja, Jonna (2011) -
"Täällä vielä mennä köpsötellään" : kotona asuvien 80-vuotiaiden kokemuksia arjesta ja toimijuudesta ilman palveluja
Kivimäki, Berit (2016)Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa yksilön näkökulmasta ja kokemuksista ja siitä, miten kotona asuvien ikäihmisten arki sujuu ilman kunnallisia sosiaalipalveluja. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi ikääntyneiden ...