Psykoterapeutin henkilökohtaisten ominaisuuksien merkitys psykoterapiassa ja niiden vaikutus tuloksellisuuteen identiteettihaastattelun perusteella

Abstract

Väitöstutkimukseni tavoitteena oli kehittää haastattelumenetelmä, arvioida sen käytettävyyttä psykoterapeuttien henkilökohtaisten ominaisuuksien kuvauksessa ja niiden mahdollista yhteyttä tuloksellisuuteen. Menetelmä, joka pohjaa Erik H. Eriksonin ja Heinz Kohutin teorioihin, nimettiin Psykoterapeutin Identiteettihaastatteluksi. Tutkimuksessa kuvattiin haastattelumenetelmän teoreettista taustaa, kehittämistyötä ja mittarin toistettavuutta. Tutkimuksessa oli mukana 68 Helsingin Psykoterapiatutkimuksen sopimusterapeuttia ja 333 potilasta, joista 65 terapeuttia ja 308 potilasta oli mukana terapiasta saadun hyödyn arvioinnissa. Videoituja puolistrukturoituja terapeuttien haastatteluja arvioitiin Eriksonin ja Kohutin teorioihin pohjaavilla, terapeuttia kuvaavilla, 16 muuttujalla. Muuttujista muodostettiin kolme faktoria, Luova tahdonvoima, Empatia, eläytyminen ja Kyky läheiseen ihmissuhteeseen. Faktoripistemääristä tehdyn klusterianalyysin (ryhmittelyanalyysi) pohjalta saatiin kuusi mahdollisimman paljon toisistaan poikkeavaa terapeuttiryhmää (klusteria), joita kuvattiin laadullisesti tutkijan haastattelutilanteessa luoman tunnelmakuvauksen avulla. Terapeuttiryhmiä tarkasteltiin suhteessa potilaiden terapiasta saamaan hyötyyn 12 kuukauden kuluttua hoitojen alkamisesta. Hyötyä arvioivat psykoterapeutti- ja haastattelijakoulutuksen saaneet haastattelijat. Ryhmien parittaisen vertailun perusteella vain yksi terapeuttiryhmistä (viides klusteri) erosi kaikista muista. Ryhmän terapeutteja luonnehti etäinen verkkaisuus, hankalien tunteiden ilmaisun niukkuus ja riippuvaissävyinen lämpö. Näiden terapeuttien potilaat hyötyivät terapiasta vähemmän verrattuna muiden klustereiden terapeuttien potilaisiin.