Kuluttajaksi kasvamisen vaihtelevat lähtökohdat : kvantitatiivinen analyysi suomalaisten nuorten aikuisten kulutusasenteista
Tämän yhteiskuntapolitiikan kandidaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisilla seikoilla on vaikutuksia suomalaisten nuorten aikuisten kulutusasenteisiin. Tutkimusta ohjasi kaksi tutkimuskysymystä, joita pyrittiin jäsentämään teoreettisen viitekehyksen ja metodikirjallisuuden ohjaamana. Ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako lapsuuden perheen koettu toimeentulo nuorten aikuisten kulutusasenteisiin. Toisena tutkimuksen tavoitteena oli saada ymmärrystä iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutuksista kyselyyn vastanneiden kulutusasenteisiin. Tämän tutkimuksen avulla on mahdollista saada lisää tietoa ja näkökulmia kuluttamisen taustalla ilmenevistä tekijöistä.
Tutkimuksen metodologia koostui aineiston, muuttujien sekä analyysimenetelmän jäsentämisestä. Tarkemmin tutkimuksen aineistona toimi DigiConsumers-tutkimusryhmän valmiiksi keräämä kvantitatiivinen kyselyaineisto, joka sisälsi tietoa 18–29-vuotiaiden suomalaisten nuorten aikuisten (n=2318) kulutusasenteista ja taloudellisesta toiminnasta. Selitettävänä muuttujana toimi kulutusasenne-summamuuttuja ja taustamuuttujina ikä, sukupuoli, asuinpaikka sekä perheen koettu taloudellinen tilanne. Analyysimenetelmänä toimi ristiintaulukointi ja khii-toiseen-riippumattomuustesti, joiden avulla summamuuttujaa tarkasteltiin eri selittävien muuttujien luokissa.
Tutkimus osoitti, että kulutusasenteisiin vaikuttavat niin yksilölliset seikat kuin myös ympäristön tarjoamat mahdollisuudet. Sukupuolella ja asuinpaikalla ilmeni vaikutuksia perusjoukon kulutusasenteisiin, kun taas iällä ja perheen koetulla toimeentulolla ei esiintynyt yhteyttä. Kuluttamisen vaihtelevat lähtökohdat ovat sidoksissa yhteiskunnallisiin järjestyksiin ja siihen, miten yksilöt asemoivat toisiaan kuluttamisen kautta. Lisäksi tutkimuksen tuloksista nousi mahdollisuus jatkotutkimukselle, jossa voisi perehtyä syvemmin kuluttamisen paikallisiin merkityksiin sosiaalisten ongelmien viitekehyksessä. Tutkimus toimii osana kulutustutkimuksen monitieteistä kenttää, ja tarjoaa tietoa kuluttamisen vaihtelevien lähtökohtien vaikutuksista suomalaisten nuorten aikuisten kulutusasenteisiin.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Sosiaalinen media ja sosiaalinen tausta teini-ikäisten nuorten kulutusasenteiden selittäjinä
Wilska, Terhi-Anna; Rantala, Eero; Tuominen, Jesse (Nuorisotutkimusseura, 2020)Tässä artikkelissa tarkastelemme sosiaalisen median vaikuttajien seuraamisen, kaveripaineen ja sosiodemografisten muuttujien yhteyttä nuorten kulutusasenteisiin. Tutkimus pohjautuu kuluttajaksi sosiaalistumisen teorioihin ... -
Nuorten aikuisten verkko-ostaminen ja verkkoshoppailuriippuvuuden piirteiden esiintyminen koronapandemian aikana
Tenkanen, Oona (2023)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää nuorten aikuisten verkkokuluttamista ja verkkoshoppailuriippuvuutta selittäviä tekijöitä koronapandemian aikana. Tutkimuksen aineisto koostui tuhannesta 18–29-vuotiaasta vastaajasta. ... -
Nuorten aikuisten ympäristöasenteiden yhteys terveyttä edistäviin ja ilmastonmuutosta hillitseviin valintoihin
Puttonen, Johanna (2020)Asenteilla on usein pyritty selittämään käyttäytymistä, mutta ei ole täysin selvää, voitaisiinko ympäristöasenteisiin vaikuttamalla pyrkiä edistämään terveyttä edistäviä ja ilmastonmuutosta hillitseviä valintoja. Tällaisilla ... -
Suomalaisten nuorten aikuisten elämään tyytyväisyyden monet kasvot
Martikainen, Liisa (Jyväskylän yliopisto, 2006)Liisa Martikainen on tutkinut suomalaisten, vuonna 1968 syntyneiden elämään tyytyväisyyden tasoa ja rakentumista. Koko ikäryhmää koskevien elämään tyytyväisyyteen vaikuttavien seikkojen lisäksi Martikainen selvitti naisten ... -
Kaikki mahdollisuudet avoinna : rahadiskurssit nuorten aikuisten podcasteissa
Koskela, Weera (2020)Tämä kandidaatintutkielma tarkastelee, minkälaisia rahadiskursseja eli rahasta puhumisen tapoja kahden suomalaisen podcastin rahaa ja varallisuutta käsittelevissä jaksoissa esiintyy. Analyysityökaluna toimii diskurssintutkimukseen ...