Kestävä kehitys luokanopettajakoulutuksien opinto-oppaissa
Date
2024Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten kestävä kehitys näyttäytyy luokanopettajakoulutuksien opinto-oppaissa. Kestävässä kehityksessä keskityttiin sen ulottuvuuksiin ja Agenda 2030 kestävän kehityksen toimintaohjelman tavoitteisiin.
Tutkimuksen aineisto kerättiin Suomessa järjestettävien suomenkielisten luokanopettajakoulutuksien opinto-oppaista. Aineisto koostui kandidaatin tutkielmaan kuuluvasta monialaisten opintojen opintokokonaisuudesta. Opinto-oppaiden kurssinimikkeitä ja -kuvauksia analysoitiin sekä teoriaohjaavan sisällönanalyysin että abduktiivisen päättelyn avulla. Teoriana toimi Agenda 2030 -toimintaohjelman tavoitteet ja kestävän kehityksen ulottuvuudet.
Tutkimus osoitti, että kestävän kehityksen ulottuvuuksia sekä Agenda 2030 tavoitteita on tulkittavissa aineistosta. Aineistossa esiintyi eniten hyvä ja laadukas koulutus, monikulttuurisuus ja yhdenvertaisuus sekä ympäristöstä huolehtiminen ja kestävä kansalaisuus. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan päätellä, että luokanopettajakoulutus huomioi kestävää kehitystä epätasaisesti kestävän kehityksen ulottuvuuksien osalta.
Tutkimus osoitti, että kestävän kehityksen teemoja on integroitu opettajankoulutuksen opinto-oppaisiin, mutta eri ulottuvuuksien esiintyminen vaihteli suuresti. Kestävä kehitys on jatkuva prosessi ja opetussuunnitelmia sekä opettajankoulutusta tulisi kehittää ja päivittää aina uuden tiedon valossa vastaamaan paremmin globaaleja kestävyystavoitteita, jotta opettajat voisivat vastata opetuksessaan paremmin kestävyysaiheisiin.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Ympäristöarvot, -asenteet ja arkikäytännöt : kestävän kehityksen edistäminen Salmen koulussa
Linna, Olavi (2015)Ihmisten huoli omasta tulevaisuudestaan on nostanut ympäristökasvatuksen suuren mielenkiinnon kohteeksi tämän päivän maailmassa. Ympäristönsuojeluun ja ympäristökasvatukseen liittyvien teemojen rinnalla alettiin puhua ... -
Kansainvälisellä intensiivijaksolla harjoiteltiin aktiivisia työtapoja kestävän kehityksen oppimiseen
Lindell, Anssi; Lundell, Jan (Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL, 2023)Kemian aineenopettaja- ja luokanopettajaopiskelijoita Jyväskylän yliopistosta osallistui Erasmus+ -ohjelman monimuotoliikkuvuuden (BIP) -kurssille Prahassa marraskuussa. Kurssin oppimisprojektit tuottivat kuusi mallia ... -
Kestävän kehityksen innovaatiopoliittinen arvojärjestys : retorinen analyysi kestävän kehityksen hierarkkisesta asemasta työ- ja elinkeinoministeriön innovaatiopolitiikassa
Koskela, Noora (2022)Tutkielman tarkoituksena on selvittää kestävän kehityksen roolia ja sen eri ulottuvuuksien välisiä arvotuksia työ- ja elinkeinoministeriön innovaatiopolitiikassa. Tutkielmassa tutkitaan, mikä on kestävän kehityksen rooli ... -
Opettajakoulutuksessa kestävä kehitys ei näy kovin paljon
Salin, Kasper (Liikuntatieteellinen seura, 2023) -
Metsien hiilinielut ja kestävä kehitys : sisällönanalyysi lehtiartikkeleissa käydystä uutisoinnista metsien hiilinieluista ja metsien käytöstä kestävän kehityksen näkökulmasta
Ervasti, Aino (2019)Tutkimuksen tavoitteena on selvittää viimeaikaista uutisointia Suomen metsien hiilinieluista ja metsien kestävästä käytöstä tunnetuissa sanomalehdissä. Metsien hiilinielut ovat olleet pinnalla uutisoinnissa jo pari vuotta ...