Energiansaatavuus ja lepoaineenvaihdunta harjoituskauden eri vaiheissa kansallisen ja kansainvälisen tason naiskestävyysurheilijoilla
Riittävä energiansaatavuus on urheilijan ruokavalion perusta. Liian vähäinen energiansaatavuus heikentää suorituskykyä ja vaarantaa urheilijan terveyden. Energiansaatavuuden on havaittu vaikuttavan myös lepoaineenvaihduntaan. Energiansaatavuuden määrittämiseksi ei ole kuitenkaan standardoitu tiettyä mittausmenetelmää. Urheilijoilla energiantarve on riippuvaista harjoituskaudesta ja sen mukaisesta harjoittelun määrästä. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella energiansaatavuutta ja lepoaineenvaihduntaa peruskuntokaudella ja kilpailukaudella naiskestävyysurheilijoilla. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, onko ruokapäiväkirjojen ja lepoaineenvaihdunnan välillä yhteyttä tarkasteltaessa energiansaatavuutta.
Tämä tutkimus toteutettiin osana ”Huippu-urheilijoiden suorituskyky: kehonkoostumuksen, energian ja energiaravintoaineiden jaksotus eri harjoituskauden vaiheiden välillä”, NoREDS-tutkimusta. Tutkimuksessa käytettiin poikkileikkaus- ja pitkittäistutkimusasetelmia. Tähän tutkimukseen osallistui 44 15–34 –vuotiasta kansallisella ja kansainvälisellä tasolla kilpailevaa naiskestävyysurheilijaa. Tuloksia hyödynnettiin tutkittavilta vaihtelevasti 1–2 mittauskerrasta. Kehonkoostumus määritettiin DXA:lla. Energiansaatavuuden määrittämiseksi tutkittavat täyttivät ruoka- ja harjoituspäiväkirjoja neljän päivän ajan. Lepoaineenvaihdunta määritettiin epäsuoralla kalorimetrialla. Laskennallisen lepoaineenvaihdunnan määrittämiseen käytettiin Cunninghamin kaavaa.
Energiansaatavuus, lepoaineenvaihdunta tai kehonkoostumus eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi harjoituskauden ja kilpailukauden välillä. Mitattu lepoaineenvaihdunta oli yhteydessä erityisesti rasvattomaan massaan sekä peruskuntokaudella (p=0,004), että kilpailukaudella (p=0,038). Peruskuntokauden energiansaatavuus oli yhteydessä peruskuntokauden suhteelliseen lepoaineenvaihduntaan (p=0,013). Energiansaatavuuden muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lepoaineenvaihdunnan tai kehonkoostumuksen muutoksiin kauden eri vaiheissa.
Energiansaatavuuden säätely optimaalisesti harjoituskauden mukaan ei käytännössä toteudu. Energiansaatavuus jää myös suurella osalla urheilijoista alle optimaalisen energiansaatavuuden raja-arvon. Lepoaineenvaihdunta on yhteydessä erityisesti rasvattomaan massaan, mikä vaikuttaakin kehonkoostumuksesta eniten lepoaineenvaihduntaan. Suhteellisen lepoaineenvaihdunnan avulla voidaan havaita matalaa energiansaatavuutta, mutta sitä ei voida pitää täysin yksiselitteisenä mittarina.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5349]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Evidence for protein leverage in a general population sample of children and adolescents
Saner, Christoph; Senior, Alistair M.; Zhang, Hanyue; Eloranta, Aino-Maija; Magnussen, Costan G.; Sabin, Matthew A.; Juonala, Markus; Janner, Marco; Burgner, David P.; Schwab, Ursula; Haapala, Eero A.; Heitmann, Berit L.; Simpson, Stephen J.; Raubenheimer, David; Lakka, Timo A. (Nature Publishing Group, 2023)Background/objectives: The strong regulation of protein intake can lead to overconsumption of total energy on diets with a low proportion of energy from protein, a process referred to as protein leverage. The protein ... -
Valmentajan ravitsemusosaaminen tukee urheilijan terveyttä ja suorituskykyä
Hietavala, Enni-Maria; Ravi, Suvi (Liikuntatieteellinen seura, 2022)Ravitsemustiedon välittäjinä valmentajat ovat tärkeitä. Heidän osaamisessaan on kuitenkin parantamisen varaa. -
Kehity huippu-urheilijaksi
Paananen, Antti; Kalaja, Sami; Lohisalo, Mari; Parikka, Jarno; Tast, Laura (Suomen Olympiakomitea, 2020)Suomen Olympiakomitea on julkaissut Kehity huippu-urheilijaksi -harjoituskirjan, joka on suunnattu huippua tavoitteleville toisen asteen urheilijoille. Kirja on jatkoa kolmeosaiselle Kasva urheilijaksi -harjoituskirjasarjalle, ... -
Suomalaisten naisjalkapalloilijoiden energiansaatavuus ja sen yhteys ravitsemusosaamiseen sekä kehonkoostumukseen
Nurmi, Matilda (2023)Johdanto. Ravitsemuksella on merkittävä rooli jalkapalloilijan optimaalisen suorituskyvyn ulosmittaamisessa. Tutkimustieto koskien energiansaatavuutta ja ravitsemusosaamisen vaikutusta siihen naisjalkapalloilijoilla on ... -
Erilaisten jääharjoitteiden kuormittavuus kansainvälisen tason juniorijääkiekkoilijoilla
Rintamäki, Pauli (2024)Jääharjoittelun kuormittavuuteen vaikuttavien tekijöiden selvittäminen mahdollistaa paremman ymmärryksen erilaisten harjoitteiden ja harjoituskokonaisuuksien kuormittavuudesta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.