Tutkimus kaksivuotisesta esiopetuksen kokeilusta : kohti koulumaisempaa varhaiskasvatusta?
Päivämäärä
2024Vuonna 2021 käynnistettiin kokeilu kaksivuotisesta esiopetuksesta 148 kunnassa ja kaupungissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko kaksivuotisen esiopetuksen kokeilulla viitteitä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen koulumaistumiseen. Koulumaistumisella tarkoitetaan kehityssuuntausta, jossa varhaiskasvatuksen painopiste siirtyy koulunomaisiin rakenteisiin ja menetelmiin. Taustalla nähdään vaikuttavan tavoite lasten kouluvalmiuksien parantamisesta, joka ilmenee akateemisten taitojen painotuksena. Ilmiön on todettu olevan yhteydessä uusliberalistiseen ideologiaan, jonka arvot ovat juurtuneet koulutuspolitiikkaan maailman laajuisesti.
Tämä tutkimus toteutettiin osana laajempaa kaksivuotisen esiopetuksen
kokeiluhanketta, jonka aineisto perustuu valtakunnalliseen opetus- ja kulttuuriministeriön ESKO-hankkeen opettajakyselytutkimukseen, joka toteutettiin keväällä 2022. Tutkimuksen aineisto perustuu kaksivuotisen esiopetuskokeilun arviointikyselyyn, joka toteutettiin keväällä 2022. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 872 kokeilu- ja verrokkiryhmien varhaiskasvatuksen opettajaa. Tutkimuksen aineisto analysoitiin käyttämällä Mann-Whitneyn U-Testiä.
Tulosten mukaan, kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluryhmät erosivat tilastollisesti merkitsevästi verrokkiryhmistä akateemisten taitojen harjoittelun säännöllisyydessä. Lisäksi ryhmien väliltä löytyi myös tilastollisesti merkitsevä ero viisivuotiaille lapsille järjestetyissä ohjatun toiminnan ja leikin määrässä viikon aikana. Ryhmät eivät eronneet toisistaan eri toiminnan osa-alueille varatussa ajassa ja leikki nähtiin tulosten perusteella tärkeäksi osaksi viisivuotiaiden lasten pedagogiikkaa molemmissa ryhmissä. Tutkimuksen tulokset antavat viitteitä koulumaistumiseen, mutta jatkotutkimuksia vaaditaan ilmiön ymmärtämisestä kokonaisvaltaisemmin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5377]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Viisivuotiaiden kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu : esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen laadun vertailua
Sulkanen, Mimmu; Saranko, Lotta; Alasuutari, Maarit; Lerkkanen, Marja-Kristiina (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2024)Opetushallitus toteutti vuosina 2021–2024 kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun, jonka aikana noin 15 000 vuosina 2016 ja 2017 syntynyttä lasta aloitti esiopetuksen viisivuotiaina ja noin 20 000 varhaiskasvatukseen osallistuvaa ... -
Leikki kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu- ja verrokkiryhmissä : varhaiskasvatuksen opettajien näkökulma
Roikonen, Anna (2023)Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, millaisia viisivuotiaiden lasten oppimiseen liittyviä leikkiasenteita varhaiskasvatuksen opettajilla on, ja paljonko varhaiskasvatuksen opettajat arvioivat lapsiryhmänsä käyttävän ... -
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opettajien käsityksiä viisivuotiaiden lasten esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen eroista
Muhonen, Heli; Saranko, Lotta; Sulkanen, Mimmu; Alasuutari, Maarit; Lerkkanen, Marja-Kristiina (Suomen varhaiskasvatus ry, 2024)We examined the extent to which the teachers of the national two-year pre-primary education trial see differences between the early childhood education and care (ECEC) and pre-primary education of five-year-old children. ... -
Musiikkikasvatus viisivuotiaiden kaksivuotisen esiopetuskokeilun kokeilu- ja verrokkiryhmiä ohjaavissa asiakirjoissa ja ryhmien toiminnassa
Hyyrynen, Roosa (2022)Musiikkikasvatuksen osuus on aiemmissa tutkimuksissa todettu verrattain pieneksi varhaiskasvatuksen pedagogiikassa. Musiikkikasvatusta ei olla Suomessa kuitenkaan tarkasteltu asiakirjatasolla, minkä vuoksi niiden tarkastelu ... -
“No leikitään meijän leikkejä” : lasten näkökulmia kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun ja viisivuotiaiden varhaiskasvatuksen oppimisympäristöistä
Jokinen, Tinja; Martikainen, Elena (2024)Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella lasten näkemyksiä kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun ja viisivuotiaiden varhaiskasvatuksen oppimisympäristöistä. Lisäksi oltiin kiinnostuneita siitä, miten lapset positioivat ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.